Shalom-lehden 4/2024 pääkirjoitus
Israelin asema on ollut erityisen haasteellinen viime aikoina niin Gazan kuin lähialueen kiristyneen ilmapiirinkin takia. Oman lisänsä haasteeseen on tuonut presidentti Joe Bidenin hallinnon painostus Israelia kohtaan. Bidenin hallinto on ollut sisäisesti pitkään eripurainen monien käytännön sekä ideologisten erimielisyyksien osalta. Suuri osa Bidenin puolueen juutalaisista kannattaa Israelia ehdoitta, mutta muuten demokraattipuolueen suureneva osa ei tue Israelin nykyistä hallintoa vaan haluaisi sinne liberaalin hallinnon. Muslimit ja muut Palestiinamyönteiset haluaisivat, että USA supistaisi tai jopa lopettaisi Israelin tukemisen ja sen sijaan painostaisi Israelia lopettamaan mm. Gazan operaation.
Israelin kansa on yleensä hyvin yhtenäinen, kun se kohtaa uhan olemassaololleen. Näin on nytkin. Vaikka joitakin soraääniä on kuulunut, niin kansa ja poliittiset juutalaispuolueet ovat olleet varsin yhtenäisinä Gazan operaation loppuun saattamisen puolella. Israelin hallitus ja kansa haluaa, että Hamas tuhotaan Gazan alueelta, jotta sen harjoittama terrorismi voisi loppua. Siksi Israelin on toteutettava Gazan operaatiota riittävän pitkälle, jotta se voi olla varma, että se on ratkaisevasti heikentänyt Hamasin asemaa ja valtaa palestiinalaisten keskuudessa. Israel haluaa myös, että koko Gazan hallinto uudistuu ilman Hamasia.
Jotta Israelin operaatio voisi riittävästi onnistua, niin Israelin vähimmäistavoite on tuhota Gazan ja Egyptin väliset salakuljetustunnelit ja tehdä turvavyöhyke Gazan ja Egyptin raja-alueelle, jota Israel valvoisi ja kontrolloisi. Jos näin ei tapahdu, niin laittomien aseiden ja tavaroiden virta jatkuu kuten ennen viimeistä Hamasin terrori-iskua. Ongelmana on, että tuolle raja-alueelle on sulloutunut noin 1,4 miljoonaa gazalaista ja Bidenin hallinto sekä Biden itse vastustavat Israelin operaation jatkamista Egyptin rajalle. Benjamin Netanyahu on kuitenkin ilmoittanut, että Israel toteuttaa suunnitelmansa Bidenin hallinnolta lupaa kysymättä. Netanyahu on myös torjunut Bidenin ajaman kahden valtion mallin. Netanyahu jopa äänestytti Knessetissä kahden valtion mallista, jolloin jopa 99 kansanedustajaa 120:stä äänesti kielteisen kannan puolesta. Näin ollen Netanyahulla on ainakin tässä asiassa vankka tuki puolellaan.
Kuinka Israel voi turvata asemansa ja olemassaolonsa Lähi-idän ruutitynnyrissä? Sen pitää olla sekä sotilaallisesti että poliittisesti vahva, eikä se saa olla liikaa riippuvainen USA:sta tai muista tukijoistaan. Tämä siksi, koska USA:ssa hallinto vaihtuu ja sen mukaan painotukset. USA:n demokraattinen puolue on tullut yhä voimakkaammin palestiinalaismyönteisemmäksi. Samaan aikaan republikaanipuolue on sitoutunut yhä selvemmin Israelin tukemiseen.
Israel kuitenkin tarvitsee ennen kaikkea hengellistä herätystä voidakseen toteuttaa raamatullista tehtäväänsä. Siksi meidän tulisi muistaa Israelin ohella rukouksin ja taloudellisella tuella Israelin uskovia. Ilman Messiasta ei tule rauhaa Lähi-itään eikä maailmaan. Siksi uskonsanoman tulee olla kirkas. Meidän tulisi myös kunnioittaa entistä enemmän juutalaista raamatunselitystraditiota ja raamattututkimusta. Näin voisimme syventää omaa raamatunymmärrystämme ja käydä mielekästä dialogia juutalaisen uskonnon edustajien kanssa ilman väärinkäsitysten pelkoa. ”Israelin Pyhä ei nuku eikä torku”, siksi meidänkin pitää aktiivisesti tukea Israelia ja rukoilla Israelin puolesta!
Shalom terveisin,
Ilkka Vakkuri