Israelin Ystävät ry:n kautta vapaaehtoistyössä oleva Harri Lindell kirjoittaa elämästä ja kokemuksista paikanpäältä Israelista.
Olen saanut elää hyvin rikasta elämää. Pienestä satakuntalaisesta maalaispitäjästä kun aikanaan lähdin töihin suureen Helsinkiin, oli suuri muutos, jota kesti pitkälti toistakymmentä vuotta. Myllerrystä oli monella eri sektorilla ja heittäydyin virran mukaan ja annoin virran viedä. Suurin elämänmuutos tapahtui tänä keväänä, kun lentokoneen laskeutumistelineet kolahtivat Pyhän maan kamaraan. Virta vei taas miestä vuoden matkalle kohti tuntematonta seikkailua.
Kohti elämäni unelmaa vapaaehtoistöihin Israeliin
Päätin lähteä vuoden matkalle kohti Israelia jo kauan aikaa sitten, mutta vasta maaliskuun 12. päivänä tämä realisoitui. Tätä ennen se oli ollut kaukaisena haaveena. Olin työeläkkeellä, työelämää oli takana noin 47 vuottaja. Olin vapaa lähtemään kohti elämäni unelmaa. Matka alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Tel Avivin lentokenttää. Suomen viiden aseen pakkanen vaihtui 25 asteen leppeään lämpöön. Määränpääni oli 200 000 asukaan Holonin kaupunki lähellä Tel Avivia. Vastassa lentokentällä oli hoitolaitoksen iloisesti hymyilevä vapaaehtoiskoornidaattori Sandy. Tunsin virran vieneen minut elämässäni leppeään suvantopaikkaan. Sain oman huoneen hoitokodin ylemmistä kerroksista. Huone oli pelkistetty mutta toimiva yhteisellä olo/keittiö/ pesuhuoneella, ja työmatkaa oli vain yksi kerros hissillä alaspäin.
Monet kädet ovat nyt pois arjen töistä
Minusta oli tullut vapaaehtoistyöntekijä autismia sairastavien potilaiden hoitolaitokseen. Tehtävänä oli auttaa laitoksen työntekijöitä kaikessa arjen pyörittämisessä. Pukemisessa, pesulla käynnissä, syömisessä, hampaiden pesussa, parran ajossa, ruuan valmistamisessa ja sen tarjoilussa. Toisten auttaminen vapaaehtoisena oli tullut jo tutuksi suomessakin. Olinhan auttanut ihmisiä Mieli Ry:n ja UUT (uskontojen uhrit) tukipuhelimen kautta jo pitkään, sekä toiminut porilaisen Elämän Leipä Ry:n hallituksessa, joka jakaa ruokaa vähävaraisille. Tuntui nyt luonnolliselta siirtyä Israeliin auttamaan arjen askareissa.
Haasteena on puhuttava kieli. Onneksi muutamat henkilökunnasta puhuvat vähän englantia ja voivat opastaa työnteossa. Potilaat eivät puhu sanaakaan englantia, ja heille on vaikeaa puhua edes kotimaansa kieltä hepreaa. Elekieli on kansainvälinen kieli, joka tuli nyt avuksi. Hyvin arjen työt alkoivat sujumaan.
Miksi lähteä Israeliin, jossa on sotatila?
Monet ystävät ovat ihmetelleet miksi lähden maahan, missä käydään täysmittaista sotaa ja missä on vaarallista. Holonin kaupungissa ja Tel Avivssa ei näy enää missään sotaa. Poliiseita tai armeijan miehiä en ole edes nähnyt. Katukuvassa sota ei näy millään lailla. Paikallisten ihmisten puheissa kylläkin. Kenellä on isä, äiti, sisko tai veli sodassa. Sodan alussa tänne tuli myös muutama raketti saamatta mitään todellista tuhoa aikaiseksi. Ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä, kesä on tulossa.
Ajattelen niin, että nyt Israel tarvitsee jalkoja ja käsiä auttamaan ihan konkreettisesti, onhan monet tekevät kädet pois arjen töistä. Voin rohkaista sinua, joka mietit, olisiko minusta tekemään vapaaehtoistyötä esim. Israelissa. Anna virran viedä ja lähde rohkeasti mukaan ja tee elämässä aivan täydellinen elämäntapamuutos. Se kannattaa ja tulee varmasti takaisin auttamisen ilona mitä ei voi korvata rahalla.
Harri Lindell
Tabebuia rosea on kaunis, Israelissa kasvava ja aikaisin keväällä runsaasti kukkiva ruusuinen trumpettipuu. Puu voi kukkia tammi-helmikuussa, mutta kukintaa on havaittu myös elokuussa, syyskuussa, huhtikuussa ja toukokuussa. Puu voi kasvaa jopa 30 metriä korkeaksi jättiläiseksi. Sen kasvu on varsin nopeaa. Puuta kutsutaan myös vaaleanpunaiseksi pouiksi. Puuta käytetään myös lääketieteessä.