Vapaaehtoisen Anneli Juholan haastattelu, Haastattelijana: Soile Bar-Yosef
Mikä sai sinut lähtemään vapaaehtoiseksi Israeliin juuri nyt?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi vahva syy lähtööni vapaaehtoiseksi Israeliin oli yhä nouseva antisemitismi ympäri Eurooppaa – myös Suomessa.
Ensimmäinen lähtöni peruuntui vuonna 2021. Minulla oli lentolippu taskussa marraskuulle, mutta elokuussa minulta löydettiin paksusuolen syöpä. TYKSissä vierähti lähes puolitoista vuotta leikkauksessa ja hoidoissa. Nyt tältä osin kaikki on hyvin. Olen syvästi kiitollinen TYKSin huippuosaajille.
Toinen lähtöni oli suunniteltu joulukuulle 2023. Tiedämme kaikki, millainen brutaali teurastus silloin tapahtui. En halunnut lähteä juuri sillä hetkellä.
Millainen tausta sinulla on?
Olen jo lapsena, kuullessani holokaustista, kiinnostunut juutalaisuudesta. Se on kulkenut mukanani tähän päivään saakka. Olen aiemmin saanut olla täällä kaksi kertaa vapaaehtoisena. Nyt koin vahvasti: vielä kerran – ja erityisesti nyt.
Mitä läheisesi ajattelivat lähdöstäsi?
Ne läheiseni, jotka ovat tunteneet minut vuosikymmenten ajan, ymmärsivät lähtöni hyvin ja tukivat päätöstäni. Muutamat ystävät olivat jopa hieman kauhuissaan.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi kuntoutussairaalassa?
Tyypillinen työpäiväni koostuu potilaiden kuljettamisesta eri osastoilta fysioterapiaan ja takaisin. Potilaat ovat hyvin eri-ikäisiä ja heidän vammansa vaihtelevat: amputaatioita, käsivammoja, selkä- ja päävammoja, eriasteisia traumoja.
Miten sota näkyy sairaalan arjessa?
Juuri tällä hetkellä sota näkyy ja kuuluu arjessa. Hälytykset soivat, ja siirrymme pommisuojiin. Tänään potilaat evakuoitiin Ramat Ganiin suurelle parkkialueelle, neljä kerrosta maan alle suojaan ohjuksilta.
Tämän runsaan kuukauden aikana moni potilaskohtaaminen on jäänyt mieleeni. Liikutuin lähes päivittäin kauniista sanoista, halauksista ja kiitoksista. Välillä saan pieniä, sydämellisiä lahjojakin. Ja huumori – sitä monilla riittää, vaikka kipuja varmasti on.
Miten turvallisuus on järjestetty työpaikallasi?
Turvallisuusasiat on hoidettu hyvin. Heti alussa meille pidettiin perusteellinen briiffaus. Koen olevani turvassa. Olen yhteydessä ystäviini, jos jokin painaa mieltä. Soile kuuntelee aina ajatuksiani. En tiedä, onko vapaaehtoisille varsinaista psykologia, mutta vapaaehtoistemme koordinaattori Eitam on aina valmis auttamaan ja kuuntelemaan – lämmin, helposti lähestyttävä ihminen.
Miltä tilanne näyttää paikan päällä verrattuna siihen, miten siitä uutisoidaan muualla?
Tilanne paikan päällä tuntuu hyvin erilaiselta kuin se kuva, jonka kansainvälisestä mediasta saa. Potilaille arki sairaalan ulkopuolella on varmasti monella tavalla haastavaa – fyysisesti ja henkisesti. Perheiden kohtaamiset herättävät paljon tunteita.
Mitä ajattelet vapaaehtoistyön merkityksestä sodan keskellä?
Minulle on ollut suuri ilo nähdä, kuinka moni potilas lähtee kotiin lämpimien halausten ja kiitosten saattelemana. Fysioterapeutit tekevät täällä vaativaa ja erinomaista työtä.
Pommisuojassa eläessä olen nähnyt, miksi tätä kansaa kuvataan usein yhdeksi suureksi perheeksi. Siellä kohdataan muitakin kuin oma perhe. Sairaalan synagogan pommisuojassa näin pienen pojan lukemassa Tanakia ja rukoilemassa. Liikutuin syvästi. Sain olla mukana ainutlaatuisessa rukoushetkessä tilanteen vakavuudesta huolimatta. Sama rukous on toistunut ehkä 2000–3000 vuoden ajan. Juuri nyt, sotatilassa, koen meidän vapaaehtoisten olevan oikeassa paikassa.
Mitä haluaisit ihmisten ymmärtävän paremmin tästä tilanteesta?
Toivon, että jokainen hakee tietoa monipuolisesti ja pyrkii ymmärtämään tilanteen kokonaisuutta.
Lisää tietoa vapaaehoistyöstä Israelissa löydät täältä
Voit tukea Israelin Ystävät ry:n kautta tehtävää vapaaehtoistyötä täällä