Porukalla Jeesuksen jalanjäljille

Pohjoispohjalaiset nuoret toteuttavat määrätietoisesti Israelin matkaunelmaansa

Kirjoittanut: Neea Visuri

Nuorten Israel-projekti on vuonna 2023 aloitettu projekti, jonka tarkoituksena on tutustua Israeliin, kerätä varoja Israelin matkaa varten sekä oppia tuntemaan paremmin Jeesusta. Mukana on 11 nuorta, jotka haaveilevat jonain päivänä pääsevänsä Israeliin kulkemaan Jeesuksen jalanjäljissä. 

Projektiporukka on aloittanut tutustumaan Jeesukseen ja Israeliin sijoittuviin Raamatun kertomuksiin Mark Edwardsin Jeesuksen tunteminen –työkirjan avulla. Kirja sisältää opetuksia, pohdintatehtäviä sekä videoita Israelista. Jos kirjasta nousee kysymyksiä, voidaan niitä pohtia yhteisissä kokoontumisissa. 

Israel-projektin porukka kokoontuu noin kerran kuussa miettimään ja valmistelemaan tulevia tempauksia, keskustelemaan ja rukoilemaan. Varoja on kerätty erilaisten tempausten avulla, kuten lintujen ruokintapaikkojen rakentamisella ja myynnillä sekä leivonnaisten leipomisella. Tempauksissa korostuu yhdessä tekemisen ilo, ja se että jokainen saa tehdä niillä voimavaroilla, jotka siihen hetkeen on annettu. Tarkoituksena on paitsi saada kerrytettyä matkakassaa, myös ilahduttaa ja auttaa ihmisiä ympärillä. 

Nuoret kiittävät sponsoreita saamastaan tuesta. Kiitos Israelin Ystävät ry, Second Disc, Raahe Kirppis, Raahen rengas ja laite, Johonan tila, Painopiste sekä kaikki tempauksemme mahdollistaneet tahot.