Elämänmittainen matka vapaaehtoisuuteen

Kai Pylvänäisen kokemuksia Israelista

Kirjoittanut: Israelin Ystävät ry:n Vapaaehtoistyön koordinaattori Soile Bar-Yosef

Kai Pylvänäinen Vapaaehtoistyön konferenssissa Israelissa.
Kai Pylvänäinen

Tapasin Israelin Ystävät ry:n vapaaehtoisen, Järvenpäästä kotoisin olevan Kai Pylvänäisen, vapaaehtoistyön vuosittaisessa konferenssissa Tel Avivissa. Kain tarina on inspiroiva esimerkki siitä, kuinka elämä voi johdattaa takaisin tuttuihin maisemiin ja kuinka vapaaehtoistyö voi tuoda syvää merkitystä eläkkeelle siirtymiseen.

Paluu Israeliin 35 vuoden tauon jälkeen

Kai Pylvänäinen ei ole ensikertalainen vapaaehtoistyöntekijänä Israelissa. ”Olen ollut 35 vuotta sitten Kiriat Anavimin kibbutsilla vapaaehtoistyössä Jerusalemin lähellä. Ajattelin, että jos vielä on mahdollista lähteä uudelleen, niin lähden”, hän kertoo. Nyt eläkkeelle jäätyään hän löysi uuden tilaisuuden Israelin Ystävien kautta ja tarttui siihen epäröimättä. ”Oli hyvä päätös lähteä auttamaan ihmisiä. Olen nyt ollut täällä kaksi kuukautta.”

Vapaaehtoistyö arjen keskellä

Kai työskentelee Reuthin kuntoutussairaalassa Tel Avivissa, jossa hän kohtaa päivittäin monenlaisia ihmisiä eri taustoista. ”Tykkään erittäin paljon auttaa ihmisiä. Täällä näkee eri-ikäisiä potilaita ja kuulee erilaisia tarinoita. Mutta tämä on myös rankkaa – tänne ei tulla lomailemaan, kun tullaan vapaaehtoistyöhön.”

Hänen päivänsä alkavat aikaisin aamulla. ”Työpäivät alkavat klo 8.00. Siitä lähtien kuljetan potilaita fysioterapiaan. Sitten on puolen tunnin ruokatauko, jonka aikana keskustelen muiden vapaaehtoisten kanssa. Päivä jatkuu iltapäivällä klo 15 tai 16 asti.”

Sairaalassa hoidetaan myös 7. lokakuuta haavoittuneita sekä sotilaita että siviilejä. ”Tapaan heitä päivittäin. Harmittaa, etten osaa hepreaa, mutta moni puhuu englantia, joten olen pystynyt keskustelemaan ja kuuntelemaan heidän kokemuksiaan. Tämä tekee tästä työstä erityisen merkityksellistä.”

Ihmisiä ilman rajoja

Reuthin sairaalassa hoidetaan kaikkia potilaita riippumatta heidän taustastaan. ”Esimerkiksi täällä hoidetaan palestiinalaisia Ramallahista. Se on mielestäni todella hienoa – täällä ei katsota, mistä joku on kotoisin, vaan hoidetaan ihmisiä.”

Kai kertoo erityisesti yhdestä potilaasta, jonka tarina on jäänyt hänen mieleensä. ”Hän on palestiinalainen ja halvaantunut luodin osuttua häneen. Hän ei ole sanonut, että Israel olisi paha, vaan todennut yksinkertaisesti: ’Olin väärässä paikassa väärään aikaan’. Elämä on arvaamatonta.”

Rohkaiseva viesti vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille

Kai rohkaisee muitakin harkitsemaan vapaaehtoistyöhön lähtemistä. ”Monet ajattelevat, että Israel on paha maa. Haluaisin sanoa, että kannattaa tulla paikan päälle katsomaan itse, jotta voi muodostaa oman mielipiteensä. Mikään asia ei ole yksioikoinen.”

Hän suunnittelee myös matkustavansa Israelissa ennen kotiinpaluutaan. ”Haluan nähdä, kuinka maa on muuttunut 35 vuodessa. Jerusalemissakin olen jo käynyt.”

Muille vapaaehtoisuudesta kiinnostuneille hänellä on selkeä viesti: ”Kannattaa ehdottomasti tulla. Tämä on valtavan hieno kokemus, joka antaa elämälle merkitystä. Ei ole pelottanut hetkeäkään – täällä on varauduttu kaikkeen. Täällä tapaa myös ihmisiä ympäri maailmaa ja erilaiset katsantokannat rikastuttavat elämää.”

Kai kokee, että vapaaehtoistyön arvostus Israelissa on silminnähden suurta. ”Täällä todella huomaa, miten paljon vapaaehtoistyötä arvostetaan.”

Lopuksi haluamme kiittää Kaita hänen arvokkaasta työstään Israelin ja ihmisten hyväksi.


Kiinnostuitko Vapaaehtoistyöstä Israelissa? Lisää tietoa vapaaehtoistyöstä löydät täältä.

Haluatko tukea Israelissa tehtävää vapaaehtoistyötä? Voit lahjoittaa vapaaehtoistyölle täältä.