Avainsana-arkisto: Presidentti Joe Biden

Israelin uusi hallitus haastavassa tilanteessa, Shalom 2/2023

Israelin uusi Netanyahun johtama hallitus on joutunut erittäin vaikean tilanteen keskelle.

Iranin ydinaseen kehittäminen etenee ja myös Israelille vihamielisten ryhmien aseistaminen sekä Iranin ja Venäjän läheinen yhteistyö on uhka Israelille. Ukrainan tilanne kiristää myös Israelin asemaa Iranin aseistaessa Venäjää jopa mahdollisesti ballistisilla ohjuksilla ja droneilla nyt ja tulevaisuudessa. Iran saa Venäjän asekaupoilla merkittäviä tuloja, joita se voi käyttää oman aseteknologiansa kehittämiseen, testaamiseen ja uuden kaluston hankkimiseen. Lisäksi Venäjän ja Iranin yhteistyö voi vaarantaa Israelin sotilasoperaatiot Syyriassa tai Iranissa. Venäjällähän on ilmatorjuntaohjuksia Syyrian alueella.

Venäjän suhteen Israel on ollut tähän mennessä hyvin varovainen johtuen Israelin halusta olla ärsyttämättä sitä ja siten vaikeuttaa omia operaatioitaan Syyriassa ja Iranin suunnalla. Nyt kuitenkin Venäjän yhteistyö Iranin kanssa sekä Ukrainaan suunnattu silmitön hyökkäys- ja tuhoamisoperaatio ovat saaneet Israelin toimimaan kulissien takana. Israel tukee Ukrainaa ja suunnittelee jopa Ukrainan aseistuksen vahvistamista tulevaisuudessa. Israel ei halua Ukrainan häviävän sotaa.

Iranin ydinaseohjelman tuhoamista Israelin uusi hallitus valmistelee avoimesti. Iskun mahdollisuus Iranin ydinasekohteisiin on mahdollinen milloin tahansa. Nykyinen hallitus ei ole valmis hetkeäkään epäröimään iskun suhteen, jos se katsoo sen välttämättömäksi. Samanaikaisesti Israel suorittaa, valmistelee ja suunnittelee erilaisia iskuja Iranin ase- ja ammuskuljetuksia vastaan mm. Syyriassa.

Useat palestiinalaisten terrori-iskut ovat järkyttäneet Israelin yhteiskuntaa. Israelin uusi hallitus on luvannut olla kovaotteinen terrorismin vastaisessa toiminnassa. Siksi se on ryhtynyt toimiin, jotka kohdistuvat sekä terroristeihin että heidän perheisiinsä. Terroristien perheiden koteja tuhotaan ja sosiaaliturva ja muu vastaava apu evätään. Tämän on aiheuttanut vastustusta Yhdysvaltain hallituksessa, sillä demokraattisessa puolueessa on merkittävä palestiinalaismyönteinen siipi, joka ei voi sietää Israelin toimenpiteitä.

Toisaalta USA:n juutalaiset ovat monella miljoonalla äänellä ratkaisevassa asemassa maan keskeisissä vaaleissa. Heidän suututtamisensa maksaisi demokraattiselle puolueelle vaalitappion missä tahansa valtakunnallisessa vaalissa. USA:n n. 6 milj. juutalaisesta n. 90 % äänestää perinteisesti demokraattista puoluetta. Bidenin hallinto on enemmän tai vähemmän salaisesti uhannut leikata USA:n tukea Israelille, jos Israelin nykyhallinto toimii USA:n mielestä liian jyrkästi palestiinalaisia kohtaan. Aika näyttää, miten näiden maiden suhde kehittyy ja voiko se jopa kriisiytyä.

Israelin nykyhallinnolta vaaditaan erityistä viisautta, taitoa ja ymmärrystä toimia niin, ettei Israelin asema vaarannu tai heikkene Lähi-idän tapahtumien keskellä. Samoin suhde USA:han ja Venäjään ovat haasteelliset. Aika näyttää kuinka tilanteet kehittyvät? Tärkeintä on, ettei Jumala hylkää kansaansa, joka elää Hänen armossaan ja parannuksenteossaan.

Shalom -terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom-lehden pääkirjoitus 4/2022

Bidenismin kaaos?

Kaikkien maailmankansojen toiminnan ja motivaation ytimessä on selviytyminen. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Samanaikaisesti kun tavalliset kansalaiset yrittävät selviytyä erilaisista arkipäivän haasteista, kaikilla kansoilla on oma eliittinsä, joka enemmän tai vähemmän häikäilemättömästi ajaa omaa etuaan. Siksi kansojen vaiheissa vaikuttaa oleellisesti jännite eliitin ja tavallisen kansalaisen tarpeiden välillä. Kansalaiset voivat aloittaa äärimmäisessä tapauksessa sisällissodan tai kumouksen, mutta ne harvoin onnistuvat kukistamaan pysyvästi eliitin toiminnan räikeitä epäkohtia. Eliitin perinteinen toimintamalli on järjestää sotia kansan yhdistämiseksi yhteistä vihollista vastaan, jolloin eliitin väärinkäytökset jäävät taka-alalle. Tämä on johtanut loppumattomiin sotiin kansojen välille ja joskus, mutta harvemmin, kansan tyytymättömyydestä kumpuaviin sisällissotiin ja kapinoihin. Yleensä kapinat ja sisällissodat ovat johtaneet vain uuden eliitin muodostumiseen. Yleensä sodat ovat pönkittäneet vanhan eliitin asemaa tavalla tai toisella koska sota yleensä yhdistää kansan eliitin taakse. Poikkeuksena on tilanne, jossa sota osoittautuu niin tappiolliseksi ja järjettömäksi, että tavallinen kansalainenkin sen tajuaa ja kokee oman asemansa ja toimeentulonsa uhatuksi.

Venäjän eliitti – käytännössä tsaari Putin – päätti pajareiden tuella aloittaa sodan Ukrainassa saadakseen Venäjän kansan yhtenäisenä tukemaan Putinin tsaarinaikaisen suurvenäjän luomista. Suomen kannalta on vaarallista Putinin ja hänen hallintonsa viittaukset Suomen itsenäiseksi julistamisen pätemättömyydestä ja siihen ettei Leninillä ollut oikeutta antaa Suomelle itsenäisyyttä. Venäjä on tehnyt monta virhettä Ukrainan sodan aikana. Samoin Länsi. Venäjän virheistä on paljon puhuttu ja kirjoitettu. Lännen virheistä paljon vähemmän, jos juuri ollenkaan.

Lännen johtajana ja turvallisuuden takaajana on toisen maailmansodan esiripun sulkeuduttua pidetty Yhdysvaltoja ja sen johtajaa, USA:n presidenttiä. Suhtautuminen USA:n presidenttiin on USA:n ja Euroopan mediassa ja eliitin keskuudessa riippunut pääasiassa presidentin puoluetaustasta. Vähemmän siitä mitä presidentti oikeasti tekee tai on tekemättä. Euroopan maiden kansalaisten enemmistö on luonnollisesti seurannut mielipiteissään median ja eliitin suosimaa kuvaa. Riippumatta siitä miten USA:n presidentteihin milloinkin suhtaudutaan he ovat olleet yleensä hyvin toimintakykyisiä ja kykeneviä hoitamaan vaativaa tehtävää Lännen johtajina.

Elämme nyt erityisen haastavaa aikaa maailmassa. Eripuolilla maailmaa diktatuurit pyrkivät haastamaan läntiset arvot ja Lännen tulevaisuuden. Näiden maiden ja tahojen lista on pitkä: Venäjä, Kiina, Pohjois-Korea, Iran, Venezuela, Kuuba, Islam jne. Tilanteeseen, jossa elämme, liittyy monenlaisia katastrofin vaaroja kuten ydinsota, kyberhyökkäys, kemiallinen tai biologinen sodankäynti, jopa maailmamme tuho. Tänä aikana USA:ta on johtanut presidentti, joka on USA:n kaikkien aikojen vanhin virassa oleva presidentti. Bidenin kognitiiviset taidot ovat osoittautuneet kyseenalaisiksi vaativan tehtävän hoidolle. Siitä on seurannut kriisejä toisensa perään ja lopulta tämä Ukrainan sota. Biden epäonnistui Lännen ainoan supervallan johtajana pysäyttämään Putin. Keinoja Bidenin käytössä olisi ollut runsaasti. Biden on noin vuodessa saanut aikaan enemmän ongelmia omalla heikolla johtamistaidollaan ja -kyvyllään kuin kukaan edellinen USA:n presidentti.

Voimme vain odottaa mitä Bidenin jäljellä olevat kolme vuotta virassa tuovat tullessaan – ellei sitten häntä siirretä syrjään ennen kautensa päättymistä. Ehkä viisain ratkaisu olisi siirtää sekä Biden että Putin eläkkeelle mahdollisimman pian maailman turvallisuuden tähden. Politiikka on siitä kummallinen asia, että siinä oikea ja väärä, järkevä ja järjetön kulkevat käsikädessä poliittisen eliitin tarpeiden mukaisesti. Tavallinen kansa harvemmin pystyy vaikuttamaan poliittisen tai hengellisen eliitin toimintaan. Siksi maailmassa on niin paljon välinpitämätöntä pahuutta ja häikäilemättömiä eliittejä. Jos olet kiinnostunut Ukrainan sodan syistä ja seurauksista voit katsoa asioista tarkemmin mm. YouTube: Ilkka Vakkuri videot.

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri