Shalom -lehti nro 6/2018 pääkirjoitus

Elämme suurten haasteiden ja mahdollisuuksien aikaa. Samalla valmistaudumme erityisesti suomalaisille toivoa antavaan kesään. Suomessahan haaveillaan lämpimästä kesästä. Israelissa taas pelätään liian kuumaa kesää. Moni suomalainen matkustaa Israeliin maamme kylmemmän kauden keskeltä ja moni israelilainen haluaa puolestaan matkustaa Suomeen viileämmän kesän tähden. Israelissa suhtaudutaan pelolla alkavaan kesään myös sen naapurin Syyrian ja Libanonin Hizbollahin takia. Nykyinen maailmantilanne ja valtioiden kylmenneet suhteet mietityttävät myös Suomessa. Tulevan kesän tapahtumia ei kukaan osaa ennustaa. Tiedämme, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on Israelin juutalaisten silmissä tehnyt monia hyviä ratkaisuja jotka liittyvät Israelin tukemiseen. Tärkeimpänä näistä on Yhdysvaltain suurlähetystön siirtäminen Tel Avivista Jerusalemiin. Se on symbolinen ele, mutta juutalaiselle kansalle se merkitsee Jerusalemin tunnustamista Israelin historialliseksi pääkaupungiksi.

Toinen Israelin kannalta tärkeä teko oli Iranin ydinkieltosopimuksen irtisanominen. Israelin viranomaisten ja tiedusteluelinten mukaan sopimus on mahdollistanut Iranin ohjusarsenaalin kehittämisen ja uraanin rikastamisen ”rauhanomaisiin” tarkoituksiin. Sopimus on vain lisännyt maan uhkaa Israelia kohtaan. Siksi Israel arvostaa presidentti Trumpin ratkaisua, joka mahdollistaa sellaisten neuvottelujen aloittamisen Iranin kanssa, joissa kielletään ydinkärkiohjusten kehittäminen vastineena talouspakotteiden perumiselle. Tässä asiassa näyttää siltä, että EU on enemmän tai vähemmän sivuuttanut Israelin valtion olemassaoloa ja turvallisuutta koskevat näkökulmat. Juutalainen kansa on kärsinyt holokaustin ja monia muita vainoja historiansa aikana. Siksi se on päättänyt estää uuden holokaustin syntymisen. Se ei peräänny perimmäistä turvallisuuttaan ylläpitävistä toimista. Israelin armeija on Lähi-idän voimakkain ja sitä pidetään yhtenä tuhoamiskykyisimmistä armeijoista maailmassa. Maa on valmis käyttämään armeijaansa valtiota uhkaavien toimien eliminoimiseksi. Viimeisenä keinonaan Israel on valmis käyttämään jopa ydinaseita joita sillä on.

Vaikka Israel näkee Trumpissa tukijansa, niin juutalainen kansa tietää, että Yhdysvaltain presidentit vaihtuvat eikä kukaan vielä osaa sanoa mikä on seuraavan presidentin politiikka. Siksi Israel haluaa ottaa kaiken hyödyn itselleen USA:n nykyisestä, Israelille suopeasta politiikasta. Yleensä Israel salaa liittolaisiltaankin salaiset operaationsa ja iskunsa etteivät tiedot niiden suunnittelusta ja toteutuksesta vuoda väärille tahoille. Eivät kaikki USA:ssa tai Euroopassa rakasta Israelia. Nähtäväksi jää mitä kesä tuo tullessaan. Toivomme, että Israel menestyy turvallisuutta takaavissa toimissaan.

Monet kristityt tahot ylläpitävät omia tulkintojaan Vanhan- ja Uuden testamentin profetioista. Juutalaisen kansan uskonnolliset johtajat eivät ole kiinnostuneita Uuden testamentin profetioista eivätkä usko niiden toteutumiseen. Vanhan testamentin profetiat he tulkitsevat niin, että sana profetoida tarkoittaa alkukielillä puhumista, vahvistamista ja julistamista. Profetoiminen ja profetiat loppuivat 434 eKr., ja niitä ei sen jälkeen enää tule. Profetiat oli suunnattu ensisijaisesti profeetan oman ajan ja sukupolven ihmisille. Profeetta toimii Jumalan puhemiehenä, joka välittää kullekin sukupolvelle Jumalan varoitusta jos kansa ei tottele, tai lupauksia mikäli kansa tottelee Jumalaa.

Juutalaisten oppineiden mukaan, jos kansa tekee parannuksen asiasta josta muuten seuraisi kirous, niin kirous ei toteudu. Nämä oppineet sanovat, että loppujen lopuksi Jumala toteuttaa kansansa kohdalla lupauksensa ja pidättää kirouksensa, kuten esim. Jeremia 31:31 esittää. Monet kristityt opettajat näkevät kuitenkin enemmän tai vähemmän päinvastaista kehityskulkua juutalaisen kansan kohdalla. Näitä kristittyjen puhujien opetuksia juutalaiset oppineet pitävät yleensä tuulesta temmattuina tai Raamatun Vanhan testamentin sisältöä ymmärtämättömien ihmisten puheina. Aika näyttää kuinka Jumala toteuttaa tahtonsa ja sanansa Israelin ja muun maailman kohdalla.

Kesäisin Shalom-terveisin,

Ilkka Vakkuri