Shalom -lehden pääkirjoitus toukokuu

Sanna Ukkola kirjoittaa kolumnissaan, kuinka Helsingin Sanomat ei uskalla puolustaa perinteisiä perusarvoja, vaan matelee uusradikaalien vaatimusten perässä. Suomessa harva on seurannut, kuinka humanististen alojen yliopistokoulutus on radikalisoitunut nopeasti esimerkiksi äärifeministiseen tai pikemminkin äärisukupuolettomaan suuntaan. Sukupuolesta on tehty ikään kuin tahdonvallan asia, vaikka se on biologinen todellisuus. Monilla tavoilla toimivien uusradikaalien ideoiden syntysijat ovat USA:n tiettyjen yliopistojen radikaaleissa humanististen tiedekuntien ajatushautomoissa. Tämä ei sinänsä yllätä sillä USA on jakautunut voimakkaasti. Suurten kaupunkien ja asutuskeskusten väestön enemmistö on omaksunut uusradikaalisen negatiivisen suhtautumisen mm. Raamatun perusarvoja kohtaan. Lähinnä USA:n eteläosan raamattuvyöhykkeen maaseudulla ja pienissä kaupungeissa Raamatun arvoja vielä arvostetaan.

Sanna Ukkola paljastaa artikkelissaan Helsingin Sanomien ja yleensä suomalaisten journalistien vaitonaisuuden uusradikaalien ääriliikkeiden epätotuuksista. Hän kuvaa hyvin suomalaisen median yleistä itsekritiikin puutetta siitä, mitä media edistää ja esittää. Aikanaan meillä puhuttiin suomettumisesta kun viitattiin median itsesensuuriin kommunistisen naapurimaamme asioista puhuttaessa. Joillakin tunnetuilla ja vaikutusvaltaisilla politiikoilla oli DDR- ja Stasi-yhteytensä. Niistä vaiettiin, eikä esimerkiksi ns. Tiitisen listaa ole vieläkään julkaistu, vaikka kyse on maanpetosepäilyistä. Vaikuttaa, että mediassa on kyse samankaltaisesta, mutta superaktiivisesta USA:sta lähteneestä mediavaikuttamisesta, jossa kaikki uusradikaalisuus on kunniassa ja arvossa. Kaikki mikä myy ja tuottaa rahaa, kelpaa valtamedialle niin USA:ssa kuin Suomessakin.


Kaiken tämän propagandan keskellä voisi kuvitella, että kristillinen media olisi aloittanut kiivaan puolustustaistelun Raamatun perusarvojen puolesta. Valitettavasti kristillinen media Suomessa ja varmaan muuallakin maailmassa yrittää lähinnä sopeutua nykyiseen maailman menoon. Raamatun arvojen puolesta puhuminen esim. eduskunnassa on ulkoistettu harvojen, kuten Päivi Räsäsen harteille ja hänkin jää kristillisessä mediassa yleensä yksin. Välillä näyttää siltä, että hampaattomasti esiintyvä kristillinen media kirjoittaa tai puhuu mieluimmin kedonkukista ja Maijan tai Matin migreenistä, ihmissuhteista, politiikasta, tms., kuin Raamatusta. Miksi näin?


Jos tutkii, ketkä Suomessa hallitsevat kristillistä mediaa ja tekevät toimituksellisia päätöksiä, niin joutuu toteamaan, että joukko on yllättävän pieni ja maailmankatsomus paljolti amerikkalainen. Ei haluta keikuttaa vuotavaa venettä kun väki vähenee, ettei vene kaatuisi kokonaan ja lopulta uppoaisi. Kristillinen uskonto ei alun alkaen ole ollut eikä nykyisinkään ole mikään yksin Raamatun pohjalta nouseva liike. Kristillisyyden identiteettiä maailmassa ovat muovanneet maalliset poliittiset pyrkimykset, ihmislähtöinen humanismi ja kulttuuri koko sen olemassaolon ajan. Esimerkiksi Paavalin kirje Roomalaisille, joka on yksi Uuden testamentin varhaisimpia kirjeitä, osoittaa kuinka jo silloin Rooman seurakunta oli voimakkaasti jakautunut ja alkanut seurata roomalaiskreikkalaista kulttuuria eikä yksin Jeesusta.


Rahaa kyllä tarvitaan kaiken nykyisen toiminnan ylläpitämiseen. Mutta kun rahan hankkimisesta tulee keskeinen tekijä, joka ohjaa koko toimintaa, voidaan puhua kaupallistumista. USA on varoittava esimerkki kristinuskon kaupallistumisesta. Lopulta kaikki humpuukikin käy, jos se tuo yleisöä ja rahaa. Osa USA:n kristillistä mediaa esiintyy vielä jollakin tavalla konservatiivisena ja ainakin teoriassa Raamatun perusarvoja kunnioittavana. Silti rahan tekemisen vaatimus ja yleinen kaupallistuminen jatkuu kuten suomalaisessakin kristillisessä mediassa. Kuvaavaa tällä kehitykselle on, että meilläkin tukeudutaan paljolti amerikkalaiseen kristilliskaupalliseen mediaan. Suomalaiselle kristilliselle medialle amerikkalaisesta kristillisyydestä, sen termit ja tulkinnat mukaan lukien, on tullut osittain samanlainen tabu, mitä Neuvostoliitto oli suomalaiselle maalliselle medialle suomettumisen vuosina. Sen pyörteissä kaiken humun ja hehkutuksen keskellä voi unohtua sekin, ettei Jeesus ollut amerikkalainen eikä edustanut amerikkalaisia arvoja. Niitä ei edustanut kukaan muukaan Raamatun henkilö. Jeesus ei tullut maanpäälle toteuttamaan amerikkalaista unelmaa, vaan muuttamaan Häneen uskovien ajatusmaailmaa pois siitä, mitä maallisen mammonan palvonta syntisyydessään edustaa.

Ylhäältä syntymisen prosessi on Jeesuksen opetuksen mukaan vapautumista kaupallisuuden ja maallisten mieltymysten orjuudesta. On parempi olla, kuten Paavali ilmaisee, Kristuksen orja kuin maailman orja. Monet tutkijat, joiden tutkimuksiin saatoin jo aikanaan USA:ssa opiskellessani tutustua, ovat todenneet, että Raamatun ja Jeesuksen opetukset ovat monessa suhteessa ristiriidassa, paitsi amerikkalaisen maallisen, myös sen hengellisen kulttuurin kanssa. Näiden lähetyshenkisten tutkijoiden mielestä USA edustaa ennemmin maallista ja hengellistä imperialismia kuin aitoa raamatullisuutta. Näkemys asettaa meidät Jeesuksen seuraajat haastavaan asemaan tilanteessa, jossa amerikkalaishenkinen kristinuskon tulkinta jyrää yksipuolisesti esiin tulvan lailla suomalaisessakin kristillisessä mediassa. Jos tämä kehitys jatkuu, niin kohta juuri kukaan ei enää kysy mitä Jeesus tai Paavali oikeasti opettivat. Sen sijaan vaahdotaan epäraamatullisesti, kuinka voisin itsekkäästi menestyä, saada sopivia ystäviä ja vaikutusvaltaa? Näinhän monelle tuttu amerikkalainen, lähes kulttikirjan maineen saanut kirja opettaa amerikkalaistumaan ja menestymään. Se on myös amerikkalaisperäisen ns. menestys- ja valtateologian taustalla. Amerikkalaista kaupallista kristillisyyttä kannattavien joukossa voi välillä unohtua, että maallisella menestymisellä on myös hintansa. Usein sen hinta on totuuden Sanan vääristyminen. Ollaan me Israelin Ystävät kaikesta huolimatta uskollisia Sanalle, eikö niin?

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri