Shalom -lehden pääkirjoitus tammikuu 2019

Olemme aloittaneet uuden vuoden. Uusi vuosi haastaa meidät etsimään uutta tietoa lähimmäisistämme, itsestämme, Raamatusta ja Israelista. Uusi ihmisemme etsii ja haluaa löytää aina jotain uutta. ”Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.” Vanha ihmisemme haluaa pitäytyä siihen mikä on vanhaa ja sille turvallista. Siksi meillä ihmisillä vallitsee jännite sisäisen ja ulkoisen ihmisen välillä. Tämä jännite voimistuu ja kamppailu herää erityisesti kaiken uuden edessä.

Meillä on taipumus suhtautua lähimmäisiimme tietyllä, opitulla tavalla. Helposti käy niin, että arvostamme, kunnioitamme ja rakastamme niitä, jotka ovat kanssamme samaa mieltä. Vihaamme ja halveksimme niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Ihmissuhteemme vaikuttavat korostetusti siihen, että näkemyksemme ja asenteemme jäykistyvät entisestään vuosien varrella. Lopulta emme kykene tai halua kovinkaan paljon ymmärtää erilaisia ajatuksia ja asenteita. Kun näin tapahtuu, niin vieraannumme yhä enenevässä määrin niistä lähimmäisistämme, joilla voisi olla meille paljon annettavaa, opetettavaa ja omaksuttavaa – on sitten kyse juutalaisista, ei-juutalaisista tai eri tavalla ajattelevista kristityistä ryhmistä. Todellisuudessahan viisaus ei ole – niinkuin savolainen sanoo – ”yhden miehen tai naisen päässä”.

Itse asiassa monet seikat, joiden nimeen vannomme tai joita pidämme ainoina oikeina, voivat perustua hyvinkin puutteelliseen todellisuuspohjaan. Valtaosa kuulemastamme perustuu enemmän tai vähemmän jonkin osapuolen yksipuoliseen propagandaan. Propagandalla tarkoitan tässä asioiden yksipuolista esittämistä ilman selkeiden vaihtoehtojen esille tuomista.

Tunnettu amerikkalainen kristillinen johtaja sanoi hiljakkoin saarnassaan, että hyvin harva saarnaaja – mukaan lukien hän itse tai sanan kuulija – tuntee tai tietää oikeasti mitä Raamattuun on kirjoitettu. Tällä hän tarkoitti, että lähes kaikki sanan julistajat ja kuulijat ovat opetuksessa ja sanoman ymmärtämisessä Raamatun käännösten varassa. Siksi hän kehotti kaikkia saarnaajia ja julistajia perehtymään ja etsimään alkukielisen sanoman totuutta ja sisältöä. Hän sanoi pelkäävänsä, että nykyinen yleisesti julistettu kristillinen sanoma on osin ristiriidassa Raamatun oman Sanoman kanssa. Hän perusteli näkökantaansa sekä kirkkohistorian että käytännön kokemuksensa kautta.

Kirkkojen ja seurakuntien opit ja käytännöt ovat pitkälti muodostuneet kristillisen tulkinnan ja perinteen kautta historian aikana. Kehitys on vaikuttanut myös moniin Raamatun käännöksiin kääntäjien taustayhteisöjen haluamaan suuntaan. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että Yhdysvalloissa on käytössä n. 40 virallista raamatunkäännöstä eikä mikään niistä läpäise kunnialla puolueettoman raamattututkimuksen seulaa.

Onkin syytä kysyä, kuinka valtava aarrearkku ja kallisarvoinen helmi alkuperäinen Raamattu oikein on? Kuinka sen Sanomaa voisi hyödyntää tulevaisuudessa oikein ja hyödyllisesti yhteiseksi hyväksemme? Tässä työssä meitä voivat auttaa suuresti alan huippututkijat, niin juutalaiset kuin kristitytkin. Mutta olemmeko valmiit ottamaan huomioon heidän tutkimustuloksiansa? Helpointa lienee pitäytyä oman herätysliikkeen, seurakunnan tai kirkkokunnan vakiintuneeseen oppiin ja uskonkäsitykseen. Joskus olen miettinyt, että mihinkä uskonsuuntaan Pyhä Henki on oikein sitoutunut, kun kristityt kiistelevät jatkuvasti siitä kenen traditio on se ainut oikea? Totuushan on, ettei Pyhä Henki ole sitoutunut mihinkään ihmisten kehittämään traditioon tai perinteeseen!

Mielenkiintoista ja tapahtumarikasta, uutta etsivää ja luovaa uutta vuotta toivottaen!

Shalom terveisin,
Ilkka Vakkuri