Tätä kirjoitettaessa käytännöllisesti katsoen kaikki ihmiset, niin Israelissa kuin Suomessakin, ovat joutuneet tottumaan koronavirukseen liittyviin järjestelyihin. Koronaviruksen seurauksena olemme joutuneet ottamaan toisiimme fyysistä etäisyyttä. Mutta samalla on vaarana, että ajaudumme ja totumme myös henkisen etäisyyden ottamiseen toisiimme. Israelissa ihmiset ovat tottuneet läheiseen kanssakäymiseen niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä. Israelilaiseen kulttuuriin kuuluu jatkuva, suomalaisittain ajatellen jopa liiankin läheinen ja äänekäs yhteydenpito. Israelilaisia tämä ei tunnu haittaavan, koska se on osa heidän kulttuuriaan. Silti esimerkiksi Israelin Ystävät ry:n israelilaiset vieraat ovat sanoneet, että Suomessa oleminen on heille lepoa. He kokevat, että Suomesta puuttuu aggressiivisen liiallinen läheisyys ja siihen kuuluva äänekkyys.

Vieraamme nauttivat parin viikon kiertueensa aikana siitä, että suomalaiset kunnioittavat heidän yksityisyyttään enemmän kuin israelilaiset. Nykyisessä tilanteessa he kertovat, että koettu fyysinen eristäytyminen, sekä sen myötä osittain myös henkinen eristäytyminen, on ollut shokki ja kova pala nieltäväksi. Tämä johtunee siitä, että Israelin koronajärjestelyt ja sen seurauksena vaikutus sosiaalisiin suhteisiin on ollut erityisen tiukka ja poikennut paljon totutusta. Suomalaisen kulttuurin ansiosta vastaava tilanne on ollut suomalaisille helpompi hallita ja kestää. Silti yli 70 -vuotiaiden eristäminen on ollut useille heistä vaikeaa ja siihen sopeutuminen hankalaa. Tilanteessa, jossa pääsääntöisesti niin seurakunnat kuin kirkotkin ovat olleet kiinni koronajärjestelyjen tähden, ovat seurakunnat ja kirkot pyrkineet järjestämään internetissä tapahtuvia tilaisuuksia. Kuitenkaan nämä eivät täytä eri uskontojen tai uskonsuuntien seuraajien tarvetta samoin ajattelevien läheiseen keskinäiseen yhteyteen.

Tässä yhteydessä meidän on hyvä pohtia laajemminkin keskinäisen yhteyden merkitystä niin uskon asioissa kuin muissakin yhteyksissä. Kuinka kauaksi me olimme jo etääntyneet toisistamme – ainakin henkisesti – jo ennen koronakriisiä? Todellinen läsnäolo ja läheisyys ovat eri asia kuin niiden nimellinen läsnäolo. Olemmeko todella kiinnostuneet lähimmäisistä saatikka ventovieraista? Onko meillä aitoa lähimmäisen rakkautta toisiamme kohtaan ja millainen on rakkautemme Israelin kansaa tai muita suomalaisia kohtaan? Onko esimerkiksi juutalaisuus meille kristityille enemmänkin harha kuin osa Jumalan suunnitelmaa? Mitä juutalaiset ja juutalaisuus meille merkitsee?

Viimeistään nyt, kun koronarajoitukset vielä osittain ovat voimassa, on hyvä aika alkaa pohtia suhdettamme Israeliin ja juutalaiseen kansaan. Onko suhteemme raamatullinen vai omasta itsestämme ja omista tarpeistamme lähtevää kiintymystä johonkin, joka eroaa selvästi

suomalaisuudesta? Samoin israelilaiset joutuvat pohtimaan aidon läheisyyden ja fyysisen sosiaalisen etäisyyden merkitystä omassa elämässään. Kaikki joudumme pohtimaan, kuinka paljon sosiaalinen media voi lopulta korvata aitoja ihmissuhteita? Voiko se ylipäänsä korvata niitä?

Shalom terveisin,

Ilkka Vakkuri