Shalom -lehden pääkirjoitus huhtikuu 2020

Pelko, joka johtaa terveeseen varovaisuuteen ja sen mukaisiin toimenpiteisiin, on tärkeä osa ihmisen selviytymismekanismia. Kun pelko muuttuu paniikiksi, se saattaa estää rationaalisen ja kokonaisvaltaisen toiminnan ja johtaa kaaokseen. Pahimmassa tapauksessa paniikinomainen pelko voi johtaa tuhoisiin seurauksiin, kuten maailmanhistoriasta voimme todeta. Ihmisen käyttäytyminen saattaa äärioloissa muuttua arvaamattomaksi ja itsekkääksi. Hän yrittää suojella tai pelastaa vain itsensä tai perheensä. Kansankielellä tästä puhutaan ilmiönä ”pelastukoon ken voi”. Tässä mielialassa uskonnolliset ja maalliset auktoriteetit alkavat menettää painoarvonsa. Ihmiskunta on aina selvinnyt monista haastavista tilanteista kuten sodista, vakavista epidemioista ja erilaisista terveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä uhista. Uskonnolla on ollut sekä kriisejä synnyttävä että lievittävä vaikutus. Uskonto ja usko ovat yhdistäneet kannattajia tukemaan toisiaan ja ajamaan yhteistä päämäärää yhteisen uskon pohjalta. Nyt maallistuminen ja tieteen kehittyminen ovat johtaneet siihen, että ihmiset kaikkialla maailmassa odottavat ratkaisua pelottaviin ongelmiin tieteeltä, eivät niinkään Jumalalta. Tiede on saavuttanut lähes jumalallisen aseman. Toki monessa asiassa se on ollut hyödyksemme. Esimerkiksi lääketiede on auttanut ja pelastanut kiistatta paljon ihmishenkiä. Uskonnolliset tai muut ihmisparantajat ovat yleisesti ottaen osoittautuneet turhiksi.


Nyt koronavirus jyllää koko maailmassa synnyttäen pelkoa. Ongelmaan haetaan ratkaisua puhtaasti tieteelliseltä ja maalliselta pohjalta. Tätä taustaa vasten voidaan pitää luontevana, että myös uskonnot ja uskonsuunnat ovat sulkeneet ovensa suojellakseen jäseniään ja muita koronavirustartunnalta. Tätä toimintaa voi pitää rationaalisena ja perusteltuna. Se voi silti herättää epäilyksen, eivätkö eri uskontojen edustajat usko tai luota oman uskonsuuntansa jumalan varjelukseen? Yleensä kaikkien uskontojen pyhissä kirjoissa luvataan oman jumalan suojelusta ja varjelusta niille, jotka ”uskovat oikein”. Ovensa ovat sulkeneet sellaisetkin uskonsuunnat, jotka vannovat heillä olevan aivan erityinen Jumalan suojelus ja varjelus. Ulospäin vaikuttaa siltä, että koronavirus saa aikaan sellaisen pelon, jossa ihmiset ovat epävarmoja Jumalan suojeluksesta ja varjeluksesta. Pelon tosiasia tässä tilanteessa osoittaa ihmisen haurautta ja epävarmuutta tuntemattoman uhan kohdatessa.


Epidemia on osoittanut, kuinka haavoittuva ja epävarma nykyinenkin maailmamme on. Tiedekin joutuu kamppailemaan epävarmuuden ja epätietoisuuden ilmapiirissä yrittäessään löytää ratkaisua. Sanotaan, että jokaisessa kriisissä piilee mahdollisuus parempaan. Ilman kriisejä ihmiskunta ei olisi edennyt ja oppinut selviytymään yhdessä. Aina kun itsekkyys on voittanut, siitä on seurannut vakavia kriisejä. Niiden kautta on kuitenkin lopulta herätty perusarvojen kunnioittamiseen. Maailmassa ihmisyyden ja Raamatun perusarvojen kunnioitus on ollut heikkenemässä, jopa katoamassa kokonaan osassa maapalloa. Länsimainen kulttuuri ja elämänmalli edistää luopumista monista keskeisistä Raamatun arvoista. Perusarvojen sijaan on levinnyt itsekkyyttä ja omien tarpeiden tyydyttämistä korostava kulttuuri. Kriisin keskellä olisi hyvä miettiä Raamatun sanomaa: toisiko se lohtua ja turvaa tässäkin tilanteessa.


Koronavirusasian kautta voimme havaita kuinka haavoittuva ja herkkä koko maailmantalous ja elämä on. Tämä korostaa biologisen aseen joko tahattoman tai tahallisen käytön tehokkuutta, mikäli joku taho haluaisi sellaista joskus käyttää. Ei tarvita edes biologisen sodankäynnin huipputeknologiaa, jota suurvalloilla on käytössään, vaan riittää jonkin vakavan sairauden, johon ihmisillä ei vielä ole immuniteettia, levittäminen. Tuho voi olla ennen näkemätön. Luonnossakin on riittävästi ihmiselle vaarallisia viruksia. Villieläimissä olevat virukset voivat aiheuttaa ihmiselle arvaamattomia seuraamuksia. Globalisaatiota pidetään välttämättömänä ihmiskunnan kehityksen kannalta. Pääomat, raaka-aineet ja tuotteet liikkuvat maailmassa halvimman mahdollisen tuotantoketjun periaatteen mukaan. Kansallisvaltiot ovat menettäneet omavaraisuuttaan ja todellista itsenäisyyttään. Mottona on, että tavaroiden ja ihmisten on voitava liikkua vapaasti maailmassa. Koronaepidemia on paljastanut myös tuotantoketjujen haavoittuvuuden. Tavarat ja materiaalit tuotetaan taloudellisen hyödyn nimissä kulloisenkin tarpeen mukaan lisääntyvästi suoraan tehtaissa ja välivarastot minimoidaan. Kun tuotantoketju katkeaa niin ei ole enää varastoja mistä saada apua. Sama koskee myös ruokahuoltoa ja -omavaraisuutta.


Olisiko aika palauttaa Raamatun perusarvot kunniaan? Pitäisikö etsiä tietä ulos globaalin maailmanjärjestyksen kahleista, jossa ihmisarvo mitataan ensisijaisesti kuluttajana ja hyödykkeiden käyttäjänä? Pitäisikö etsiä vapautusta maailmanlaajuisesta itsekkyyden ja hyödyn noidankehästä, joka lopulta tukahduttaa ihmisenä olemisen perusarvot? Aito kristillinen usko voisi näyttää suuntaa, mutta onko se jo pääosin peittynyt ”suolansa” menettäneen nimikristillisen uskonnon alle? Pitäisikö uskovien tehdä joitakin johtopäätöksiä ja toimia niiden mukaisesti? Kun monet kirkot ja uskonnolliset yhteisöt luopuvat lisääntyvästi Raamatusta ja sen perusarvoista, voiko aito uskova, tai yleensä kukaan rehellinen ihminen, enää kuulua nykyisiin kirkkoihin ja uskonsuuntiin hyvällä omallatunnolla? Voisivatko ne vielä uudistua?


Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri