Shalom -lehden pääkirjoitus helmikuu 2020

Antisemitismi ja sen esiinnousu ajassamme on yksi ihmiskunnan suurimmista häpeätahroista. Sen olemassaolo tänäkin päivänä osoittaa kuinka tärkeää on asiallisen ja totuudenmukaisen tiedon levittäminen juutalaisista ja heidän todellisesta merkityksestään ihmiskunnalle. Amerikkalainen toimittaja, tutkija ja kirjailija Louis Harap jakaa vuonna 1987 ilmestyneessä kirjassaan antisemitismin kuuteen luokkaan:

-uskonnollinen (juutalaiset Jeesuksen tappajina),

-taloudellinen (juutalaiset pankkiireina, koronkiskojina),

-yhteiskunnallinen (röyhkeät juutalaiset),

-rasistinen (juutalaiset alempiarvoisia),

-ideologinen (juutalaiset vallankumouksellisia),

-kulttuurinen (juutalaiset nakertavat yhteiskunnan perusteita).

Edellä mainitut väitteet on Shalom -lehdessä kumottu monta kertaa. Kuitenkin haluan tarkastella tarkemmin uskonnollista antisemitismiä, koska se ehkä on kavalin antisemitismin muoto ja jää usein huomaamatta. Tarkastelen yhtä sen valitettavaa erityismuotoa. Suurin osa aikamme juutalaisista tai kristityistä ei lue omaa Raamattuaan ainakaan säännöllisesti. Kuitenkin heillä on jonkinlainen yleinen käsitys sen sisällöstä. Tarkemman käsityksen saadakseen he joutuvat turvautumaan uskonnollisten opettajiensa opetuksiin ja oman uskontonsa traditioihin.

Juutalaiset uskonnolliset opettajat tuntevat pääsääntöisesti hyvin alkukielisen Tanakhin, jota kristityt kutsuvat Vanhaksi testamentiksi. Siksi juutalaiset oppineet hyödyntävät opetuksessaan alkukielen osaamistaan avoimesti ja välillä hyvin perusteellisestikin. Kristittyjen Uutta testamenttia vain harva heistä on lukenut tai on valmis kommentoimaan laajemmin. Vain harvat kristityt uskonnolliset opettajat puolestaan tuntevat Vanhan testamentin alkukielistä sisältöä. Siksi yleensä vältetään Vanhan testamentin tekstin syvempää alkukielistä käsittelyä.

Monet kristinuskon tärkeät opit ja väitteet edellyttävät tuekseen Vanhan testamentin alkukielen tekstien hallintaa. Jännite kristinuskon ja juutalaisuuden uskonnollisten opettajien auktoriteettien välillä on usein todellinen ainakin tavallisen ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna. Voidaankin perustellusti kysyä: millä auktoriteetilla kristityt uskonnolliset opettajat, jotka eivät oikeasti osaa Raamatun alkukieliä, toimivat? Tavallinen vastaus lienee, että heidän opetuksensa perustuu traditioihin. Mutta voisivatko traditiot joissakin kohdin olla väärässä? Jos voisivat, niin asiat tulisi tutkia Raamatun alkuteksteistä ja selvittää mikä on väärin tai oikein Raamatun tekstin pohjalta.

Käsittääkseni yksi kristittyjen ”hengellisen antisemitismin” syy on pelko, että juutalaiset oppineet tuntevat Vanhan testamentin alkukielen paremmin kuin kristityt uskonnolliset opettajat keskimäärin. Tästä seuraa epävarmuuden tunnetta, joka voi ajanoloon kasvaa jopa vihaksi ensin juutalaisia uskonnollisia opettajia ja sitten lopulta koko juutalaista kansaa kohtaan. Ainakin näin on käynyt historiassa. Eikö ajatus, että juutalaiset ovat muuten hyvin älykkäitä, mutta Raamattua he eivät juuri ymmärrä, ole antisemitismiä? Ne kristityt kirkkoisät, jotka vielä osasivat Raamatun alkukieliä edes kohtuullisesti, eivät luoneet kristinuskon myöhempiä oppeja. Sen tekivät ne, jotka eivät juurikaan osanneet Raamatun alkukieliä.

Koska juutalaiset uskonnolliset opettajat ovat pääsääntöisesti aina osanneet Vanhan testamentin varsinaisen alkukielen, ovat ainekset katkeruuteen, väärinymmärtämiseen ja jopa vihaan olemassa. Kun soppaan lisätään tosiasia, että nykyaikaisen riippumattoman kielentutkimuksen tulokset yleensä tukevat juutalaisten oppineiden tulkintoja, on ristiriita selvästi todettavissa. Meidän kaikkien on aika avata Raamattu ja kysyä itseltämme ja muilta mitä sinne on kirjoitettu ja ”kuinkas luet?”

Shalom -terveisin,

Ilkka Vakkuri