Suomen evankelisluterilaisen kirkon viimeisimmän eroamisbuumin yhteydessä on tuotu esille erilaisia näkökulmia. Näyttää siltä, että kaikesta moniarvoisuus- ja mielipiteiden sallimiskeskustelusta huolimatta ei ainakaan media halua sallia raamattu-uskollisten äänenpainojen esiintymistä siinä määrin, kuin heitä arvostelevien. Raamatusta edes jollakin tavalla kiinnipitävät leimataan jopa äärifundamentalisteiksi. Kuinka tähän on tultu? Eikö kirkko ollut vielä vähän aikaa sitten Raamatun opetuksiin perustava yhteisö? Eikö kirkon uskonperusteihin edelleen kuulu Raamatun Sana opin, elämän ja yleensä kaiken lähtökohtana? Suomen kristillisen puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoi, että nyt kinataan paljon samoista asioista mitä 2000 vuotta sitten, kun kristinusko syntyi. Miten kirkossa, jonka alun perin piti olla maailmallisuuden vastakohta on tulossa maailman hengen ruumiillistuma? En tiedä muuta vastausta, kuin että ilman Kristusta ja Hänen Sanaansa me eksymme, kun emme tunne kirjoituksia. Jeesuksen rakkaus ei ollut rajatonta ihmiskeskeistä maailmallista rakkautta, vaan vastuullista Jumalan Sanaan nojaavaa Pyhän Hengen synnyttämää rakkautta. Jumalan Sana on kaiken tuon rakkauden ja Pyhän Hengen työn pohjana meissä. Jos kiellämme Jumalan Sanan totuudet ei meillä ole jäljellä kuin ihmisten itsekäs rakkaus. Siitä ihmiskunta on saanut kärsiä syntiinlankeemuksesta lähtien. Sellaisen rakkauden hedelmää ovat mm. juutalaisvainot ja uskovien vainot kautta aikojen.

Jotain hyvääkin tästä keskustelusta on seurannut. On alettu ääneen kysellä kirkon merkitystä, sen tarpeellisuutta ja kuinka se työnsä hoitaa. Kuinka on mahdollista, että kirkon säännöllisiin tilaisuuksiin osallistuu vain noin 1-3% sen jäsenistä? Mikä on kirkossa vikana? Miksi saarnat ja messut eivät kiinnosta sen jäseniä? Onko kirkolla enää hengellistä annettavaa? Kirkon aktiivisista jäsenistä valtaosa kuuluu kirkon herätysliikkeisiin ja heistä monet väittävät, etteivät saa kirkosta enää hengellistä ravintoa. Voitaisiinko kirkon hyväntekeväisyys- ja muuta auttamistoimintaa antaa siihen erikoistuneiden avustusjärjestöjen tehtäväksi? Rahaa säästyisi tehokkaampaan avustustoimintaan ja tarvitseville saataisiin enemmän ruokaa ja vaatteita. Noin miljardin euron verotuloilla saisi paljon rakentavaa aikaan Suomen kansan hyväksi riippumatta siitä kuulummeko kirkkoon vai emme. Onko yksi syy se, että jos kirkko luopuisi avustustoiminnastaan sen hengellinen lama paljastuisi, koska sen kyky jakaa hengellistä on heikentynyt? Voisiko valtaosan kirkollisista toimituksista antaa pätevien maallikoiden tehtäväksi ja papit voisivat keskittyä sielunhoitoon saatuaan siihen tarvittavan lisäkoulutuksen? Voisiko esim. lapsen isä kastaa lapsensa tai vanhemmat siunata lapsensa avioliittoon tai läheinen vainajan ystävä avustaa hautauksessa? Voisiko kirkon ja seurakunnat korvata tarvittavilta osin paikallisilla hengellisillä yhteisöillä, jotka olisivat seurakuntalaisia lähellä ja eläisivät yhdessä heidän kanssaan niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Mihin tarvitaan laitostunutta kirkko enää nykyaikana? Onko sen aika jo ohi ja olisiko papistonkin aika jalkautua elävien ihmisten keskelle? Kysymyksiä on useita, kuten niiden esittäjiäkin.

Hengellisestä lamasta on vain yksi tie ulos ja se on Kristuksen tie. Se tie on kaita ja portti on ahdas mutta siitä pääsee sisälle jokainen, joka tunnustaa syntinsä ja nöyrtyy Sana alle. Se tie on armon, mutta myös tuskien tie. Olemmeko enää 2000 vuotta myöhemmin valmiit kulkemaan Vapahtajamme osoittamaa raamatullista tietä vai olemmeko harhautuneet jo sivupoluille? Jos olemme harhautuneet, niin palatkaamme Sanan ja Vapahtajan opetusten äärelle mihin kirkkoon tai tunnustukseen sitten kuulummekin. Yksikään kirkko – vaikka kuinka hyvä tai huono – ei meitä lopulta pelasta. Mikään kirkko ei takaa hyvää vanhurskasta elämää tässä ajassa eikä tulevassa. Vain Kristus saa kaiken hyvän aikaan. Hänen todelliseen kirkkoonsa ja seurakuntaansa kuuluvat kaikki maailman uskovat. Siihen kirkkoon tai seurakuntaan kuulut, kun uskot Jeesukseen Kristukseen syntiesi Sovittajana ja Vapahtajana. Kuitenkin, ennen kuin voimme julistaa Kristusta Vapahtajanamme ja uskoa Häneen, sinun ja minun tulee tuntea syntisyytemme ja tunnustaa se Raamatun mukaan. Sen jälkeen tulee armo – ei ennen tai päinvastoin. Siksi synnin kieltävä kirkko on armoton kirkko, jolta puuttuu Jumalan rakkaus meitä syntisiä kohtaan.

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri