Shalom-lehden pääkirjoitus 9/2018

Viime aikoina Suomessakin on paljon puhuttu Euroopan Unionista. Yksi tärkeä syy tähän on Suomen entisen pääministerin Aleksander Stubbin pyrkimys EU:n huippuvirkaan. Toinen syy on ollut jo pidempään jatkunut EU:n integraatiokeskustelu. Kolmas syy on yleinen keskustelu EU:n tulevaisuudesta nyt kun Britannia lähtee ulos EU:sta maaliskuussa 2019. Eri näkemyksistä riippumatta kaikki tuntuvat olevan jotenkin huolissaan EU:n tulevaisuudesta, niin EU:n kannattajat kuin vastustajatkin. Vaikka EU:n tulevaisuuden näkymät ovat käyneet entistä epävarmemmiksi, silti yhä selkeämpi enemmistö Suomessa kannattaa maamme EU jäsenyyttä. Pelätään EU:n jäsenmaiden uusia talouskriisejä, mahdollista talouden taantumista, Britannian EU eron seurauksia, uusia maahanmuuttokriisejä pakolaistulvineen, EU:n puolustuskyvyn heikkenemistä Venäjän kiihtyneen asevarustelun takia, ympäristön saastumista ja sitä torjuvien toimenpiteiden vaikutusta talouteen ja EU:n maailmanlaajuiseen kilpailukykyyn, EU:n aseman heikkenemistä suurvaltojen ottaessa yhä keskeisemmän roolin maailmanpolitiikasta ja -tapahtumista, EU:n jäsenvaltioiden keskinäisen jännityksen kasvua kun niiden edut ja tavoitteet ovat yhä selvemmin ristiriidassa keskenään, jne.

Jos EU:lla ei ole helppoa näinä aikoina niin myös suurvaltojen eturistiriidat ovat tulleet esiin ympäri maapalloa. USA on tähän asti enemmänkin seurannut Kiinan ja Venäjän toimia ilman, että se olisi voimakkaasti puuttunut näiden vaikutusvallan laajentumispyrkimyksiin. Tähän on osasyynä ollut USA:n sisäpolitiikka, joka on vaikuttanut ulkopolitiikkaan. USA on pyrkinyt toimimaan niin, että Venäjä ja Kiina ovat voineet tuntea olonsa turvalliseksi kaikissa tilanteissa. Tähän politiikkaan on liittynyt EU:n ja USA:n natoliittolaisten tukeminen ilman konfliktien synnyttämistä, jos mahdollista Venäjän tai Kiinan kanssa. Venäjää ei ole haluttu EU:n tai USA:n toimesta ärsyttää sotilaallisesti eikä Kiinaa taloudellisesti. Venäjän kiihtyvään asevarusteluun ei ole vastattu kilpavarustelulla, vaan taloudellisilla sanktioilla vedoten esimerkiksi Krimin laittomaan miehitykseen. EU:lla ei ole näyttänyt olevan selkeää politiikkaa Kiinan vaikutusvallan kasvun pysäyttämiseksi. Kiinan halpatuonti ja muut vaikuttamiskeinot EU:n ja USA:n talouteen ja EU:n jäsenmaihin ovat saaneet rauhassa vahvistua.

USA nykyinen presidentti Donald Trump on tuonut päättäväisesti esiin, että hän haluaa virkakaudellaan palauttaa voimatasapainon suurvaltojen välille. Venäjä ja Kiina pakotetaan neuvottelemaan kohtuullisista ja oikeudenmukaisista kaupan ja sotilaallisen tasapainon ehdoista, joista myös sovitaan ja pidetään kiinni. Tässä tilanteessa EU:n painoarvo on jäänyt heikoksi suurvaltojen pyrkimysten ja tavoitteiden keskellä. Suurvallat ovat yhä selvemmin sekaantumassa kaikkiin maailman konflikteihin ja talouskysymyksiin suoraan tai epäsuorasti. Venäjä on toiminut näissä asioissa ehkä näkyvämmin, kun taas Kiina on toiminut enemmän kulisseissa.

Donald Trumpin voimakas tuki Israelille hämmentää myös EU:ta, jossa monet päättäjät haluavat harjoittaa enemmän palestiinalaismyönteistä politiikkaa. Israelilla on liittolainen joka vankkumatta ja suoraselkäisesti puolustaa Israelin oikeutta olemassaoloon ja tukee juutalaisvaltiota. Tämä vaikeuttaa EU:n pyrkimysten toteuttamista Lähi-idässä ja samalla osoittaa EU:n voimattomuutta vaikuttaa USA:n Lähi-idän politiikkaan. Venäjä on aktiivinen Lähi-idän alueella ja sen toimet entisestään kiristävät tilannetta alueella. Ne saattavat jopa johtaa vakavaan konfliktiin Israelin tai USA:n kanssa. Kiina seuraa taustalla tilannetta ja pyrkii hyötymään siitä tilaisuuden tullessa. Nähtäväksi jää kuinka tilanne kehittyy Lähi-idän ruutitynnyrissä Israelin ja sen naapurien keskuudessa. Ainakin tiedämme, että Israel tarvitsee sen henkisen, hengellisen ja aineellisen tuen mitä voimme tarjota Israelin Ystävinä.

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri