Shalom-lehden pääkirjoitus 7/2011

Viime aikoina Norjan ja arabimaailman väkivallan yhteydessä on puhuttu paljon vihasta ja sen seurauksista. Viha on kummallinen asia. Se on ollut maailman historiassa sekä tuhoava että muutoksia tuova voima. Nykyaikana ihmiset usein esim. nettikirjoittelussa purkavat aika vapaasti vihan tunteitaan. Vanhassa testamentissa viha on keskeisesti esillä. Puhutaan Jumalan vihasta ja toisaalta Hänen laupeudestaan. VT:ssa Jumalasta käytetystä n. 140:stä nimestä yksi tärkeimmistä on Herra Sebaot, joka tarkoittaa sotajoukkojen ja sodan Jumalaa. Tätä taustaa vasten ymmärrämme, että sotimisella ja tuhoamisella on keskeinen merkitys VT:ssa. Nimellä Herra Sebaot on viitattu sekä kanaanilaiseen sodan jumalaan että Israelin Jumalaan kiertoilmauksena, koska Jumalan nimeä ei saanut lausua eikä kirjoittaa. Herra Sebaot sodan Jumalana käskee israelilaisia mm. tappamaan kaikki heidän tielleen osuvat pakanakansat mukaan lukien naiset ja lapset. Jos israelilaiset eivät täydellisesti tuhoa vastustajiaan tai täytä kaikkia Herran Sebaotin käskyjä, Jumala rankaisee heitä ankarasti. Vanhassa testamentissa on vihaa, mutta myös rakkautta. Välillä näyttää, että Jumalan ja ihmisten vihan ja rakkauden tunteet ikään kuin yhdistyvät ja vuorottelevat. Kun Jumala rakastaa kansaansa Israelia, Hän myös asettaa kansalleen vaatimuksia. Kun kansa ei täysin täytä näitä vaatimuksia, Jumala vihastuu, seuraa Jumalan rangaistus ja ne, jotka katuvat, saavat anteeksi Jumalan rakkauden tähden. Vanhassa testamentissa pääsääntöisesti suhtaudutaan kriittisesti ja jopa vihamielisesti pakanakansoihin, etenkin, jos ne ovat jollakin tapaa Jumalan Israelille antamien suunnitelmien tiellä. Vanhan testamentin rangaistukset, jotka ovat pääasiassa kuolemantuomioita lähes kaikista rikkomuksista ja rikoksista, osoittavat Jumalan ankaraa huolta ja on tarkoitettu vakavaksi varoitukseksi.

Uudessa testamentissa kaikki kääntyy päälaelleen. Jeesuksen opetuksen ytimessä on väkivallattomuus, vihasta kieltäytyminen ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan. Jeesuksen vihanpurkaus suuntautui temppelin esipihalla uskonnon kaupallistamista vastaan, kun Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät. Tämän yhden ainoan tapauksen perusteella Jeesusta ei voi syyttää vihapuheesta. Sen sijaan klassisen esimerkin vihapuheesta katsotaan löytyvän siitä, kun Jeesus kirosi oliivipuun – jonka sanotaan olevan juutalaisen kansan esikuva – ikuisiksi ajoiksi. Tätä ovat jotkut kristityt käyttäneet juutalaisvastaisen vihan lietsomiseen. Asia on ongelmallinen, jos oliivipuun katsotaan aina symbolisoivan juutalaista kansaa tai Israelia. Joka tapauksessa Jeesus varoitti kansaansa seurauksista (mm. temppelin tuho), jos kansa ei usko ja seuraa Häntä. Jeesus sanoi myös, että vain Hänen kauttaan pääsee Isän Jumalan tykö. Pakanakansoja (esim. roomalaisia tai kreikkalaisia) vastaan Jeesus ei esittänyt merkittävää kritiikkiä tai sellaista, mitä voisi evankeliumien mukaan tulkita vihapuheeksi.

Väitetään, että viha on voimakas ihmistä ohjaava ja liikkeelle paneva voima. Ihmiset löytävät siihen oikeutuksen eri tavoin, jotkut jopa uskonnosta. Juutalaiset ovat joutuneet kamppailemaan vihakysymyksen kanssa, koska ovat olleet vihan kohteena niin monta kertaa historiansa aikana. Tämä on taas synnyttänyt juutalaisissa tarvetta vihaan ja jopa katkeruuteen. Tästä ongelmasta juutalaiset ovat kuitenkin selvinneet hyvin. Keskeinen kysymys heille on, että koska he eivät tunnusta Uutta testamenttia, kuinka he suhtautuvat Vanhassa testamentissa oleviin vihan ilmaisuihin. Ts. vaatiiko Herra Sebaot enemmän uhria vai laupeutta? Käskeekö Herra Sebaot nykyistä juutalaista kansaa vihaan vai rakkauteen muita kansoja ja omaan kansaansa kuuluvia kohtaan? Tämä on kiperä kysymys. Nykyinen Israelin valtio, joka perustettiin v. 1948, ei ole juutalaisten uskonoppineiden eikä itsenäisyysjulistuksensa mukaan uskonnollinen, vaan sekulaari valtio, jossa kuitenkin uskonnolla on merkittävä asema. Harva juutalainen ajattelee esim., että Israelin pääministeri tai poliitikot saisivat käskyjä ja ohjeita suoraan Jumalalta. Israelia hallitaan ja sen toimintaa johdetaan kuten maallista valtiota. Israelilla on itsenäisen valtion oikeus päättää omista asioistaan. Jos Israelin poliittinen tai hallinnollinen johto toimii väärin, se on vastuussa ensisijaisesti omalle kansalleen ja toissijaisesti kansainväliselle yhteisölle kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti. Kansainvälisen oikeuden ongelmana Israelin kohdalla on kuitenkin, että Israelin valtiolla on maailmassa niin paljon vannoutuneita vastustajia, että sen asioiden puolueeton käsittely esim. YK:ssa ei ole taattu. Voimmekin odottaa huolestuneina, minkälaisia päätöksiä YK tekee Israeliin liittyvissä asioissa monien valtioiden vihamielisen asenteen takia.

Kristityllä Jeesukseen uskovalla ei ole vaihtoehtoa. Hän ei voi Jeesuksen opetuksen ja esimerkin valossa kannattaa tai tukea minkäänlaista vihaan perustuvaa toimintaa tai ajattelua, oli sitten vihan kohteena juutalainen kansa tai pakanakansat. Israelin tueksi ovat muodostuneet -60 ja 70–luvulta alkaen vahvistuneet, kristillisyyttään mainostavat ja erityisesti Amerikassa syntyneet Israel-tukiryhmät. Näitä on hyvin erilaisia, mutta monen kohdalla luonteenomaista on väkivallan hyväksyminen tai jopa sen ihannointi päämääriin pääsemisen keinona. Kyseessä on jesuiittojen ajatteluksi väitetty ”tarkoitus pyhittää keinot” soveltaminen Israel -kysymykseen. Jeesuksen opetuksista tai menettelytavoista ei tällaista ideologiaa voi johtaa. Kristittynä voimme seistä vain Jumalan puolella ja Hänen Sanansa varassa. Jumalan asteittain etenevä ilmoitus ajassa saavuttaa huippunsa Jeesuksessa Kristuksessa ja siksi Hänen opetuksiaan ja esimerkkiään ei voi sivuuttaa millään muulla Raamatun kohdalla tai opetuksilla. Kaikkea on tarkasteltava Kristuksesta käsin, muutoin hylkäämme Israelin pyhän Jumalan ilmoituksen. Uskon, että meidän olisi aika palata Jeesuksen ainutlaatuisiin ja ainutkertaisiin opetuksiin ja panna ne myös käytäntöön. Jeesus ei sanonut pakanakansoja Israelin suurimmaksi uhaksi, vaan suurin uhka on kansan luopumus Pyhästä Jumalasta. Siksi meidän kristittyjen tulisi korostaa, että ei ole olemassa maallista ratkaisua juutalaisen kansankaan kohdalla. On vain yksi ratkaisu ja se on kääntyminen Jumalan puoleen.

Shalom –terveisin,
Ilkka Vakkuri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.