Shalom-lehden pääkirjoitus 6/2010

Luonnollisen ihmisen elämässä vihan ja rakkauden tunteet vaihtelevat. Siksi on aina olemassa vaara, että rakkaus muuttuu vihaksi. Tunnetasolla voi syntyä viha/rakkaus suhde, joka voi jopa tuhota ihmisen. Pahinta on patoutunut viha ja katkeruus. Tästä meillä on paljon esimerkkejä Raamatussa eivätkä ne ole mitenkään rohkaisevia. Israel-työssäkin meidän tulisi laittaa syrjään vihantunteemme ja opetella rakastamaan jokaista ihmistä – juutalaista ja ei-juutalaista. Israelin kansan rakastaminen ei saa merkitä arabikansojen vihaamista. Israelin oikeuksien puolustamiseen kuuluu myös Israelin arabikansalaisten oikeuksien hyväksyminen. Kaiken on kuitenkin tapahduttava Raamatun hengessä.

Israelilla on raamatullinen oikeus maahansa ja sen on Jumala jo Vanhassa testamentissa vahvistanut. Ehtona on, että Israelin kansa pitää kaikki Jumalan käskyt. Jos se ei pidä, se joutuu jälleen karkotetuksi isiensä maasta. Tässä asiassa meidän ei tarvitse ryhtyä tuomariksi, sillä kaiken tuomari on Herra. Raamattu esittää asiat yleensä kahdella ulottuvuudella. Yksi ulottuvuus on käytännön fyysinen todellisuus menneessä, nykyisessä tai tulevassa ajassa. Toinen ulottuvuus on metafyysinen, fyysisestä järjestelmästä riippumaton Jumalan lopullinen päämäärä, jossa saavutetaan mm. iankaikkinen elämä.

Tämä todellisuus, jossa elämme, on parhaimmillaankin vain varjo siitä todellisuudesta, jonka takuumieheksi Jeesus Kristus on tullut. Täältä pääsemme Isän tykö lopulliseen taivaallisen kotiimme vain Jeesuksen kautta. Tämä tulee esiin esimerkiksi Heprealaiskirjeessä, jossa Abrahamille ja sitten Jaakobille ja Iisakille luvattu Kaananin maa ja Jerusalem sanotaan toteutuvan lopullisesti taivaallisessa Jerusalemissa. ”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala” (Hepr. 11:8–10).

Tuota taivaallista kaupunkia kohti tulee meidänkin suunnata kulkumme. Ajallinen Jerusalem on vain välietappi, vaikkakin tärkeä, jos sen kautta kohtaamme Vapahtajamme – Hänet, jossa ei ole vihaa eikä väkivaltaa. Ilman Jeesuksen Kristuksen antamaa rakkautta eksymme maallisiin huoliin, murheisiin ja vihamielisyyteen. Meistä tulee vihan astioita rakkauden astioiden sijaan. Vihamielisyytemme esim. arabikansoja kohtaan ei auta Israelin asiaa. Meille on annettu Jumalan Pyhä Henki karkottamaan valhe, vihamielisyys ja eriseuraisuus ja yhdistämään meitä Kristuksessa Hänen ruumiinsa jäseniksi. Jos väitämme, että Pyhä Henki luo eriseuraisuutta tai tekee meidät paremmiksi kuin muut, silloin emme ole Kristukselle kuuliaisia emmekä opeta ja toimi Raamatun mukaisesti.

Israel-työssäkin yhteiskristillisyys toteutuu parhaiten siten, että kilpailemme toinen toisemme kunnioittamisessa Jumalan Sanan pohjalta. Se ei saa olla eriseuraisuutta tai toisten kadotukseen tuomitsemista, vaan kaikessa Kristus-keskeistä. Kristuksessa kaikki ovat tervetulleita Jumalan Sanan pohjalta tekemään yhteistyötä Israel-työssä. Miten meidän tulisi toimia, jos kohtaamme Raamatun opetusten vastaisia painotuksia Israel-työssä? Meidän tulee osoittaa rakkautta niitäkin kohtaan, jotka lankeavat Raamatun ainoasta kiistattomasta painopisteestä, eli Kristuksesta. Koska olemme vain raadollisia ihmisiä, emmekä voi kilpailla täydellisen Jumalan kanssa, meidän tulee olla armahtavia myös eksyneitä lampaita kohtaan Jeesuksen esimerkin mukaan. Meillä kaikilla on haasteena langeta hengellisen Israel-työn sijaan pääasiassa maalliseen Israel-työhön.

Yhä lisää maallistuvan yhteiskunnan paine on suuri. Ei kukaan arvostele meitä, jos jaamme maallisesti tärkeää tavaraa ja muuta humanitääristä apua emmekä julista ristiinnaulittua Kristusta. Kuitenkin Raamattu varoittaa, että jos emme julista Kristusta niin toimimme ikään kuin häpeäisimme evankeliumia kieltämällä sen voiman. Tästä on kyse puhuttaessa kristinuskon heikkenemisestä. Suola on käymässä mauttomaksi. Jos emme herää, niin muuta suolaa kyllä tarjotaan kristinuskon ulkopuolelta esim. islamin kautta. Israel ei tarvitse surkuttelijoita tai kosiskelijoita, vaan Jumalan armoa parannuksen teon kautta, samoin kuin mekin. Israel ei pidä Jumalan lakia tai Tooraa täysin tänäkään päivänä – sen juutalaisetkin oppineetkin auliisti myöntävät – ja siksi Jumala kutsuu sitä parannukseen. Raamattukin opettaa näin. Olemmeko me kristityt asettumassa esteeksi Jumalan rauhansuunnitelmalle Kristuksessa?

Nykyisin kuulee juutalaisten ihmettelevän arvonsa hukannutta kristillisyyttä. Kuinka kristillisyyden tosi sisällön, Kristuksen, ihmisten edessä kieltävät kristityt voisivat enää auttaa juutalaista kansaa, jos sen edessä ovat uudet vainot ja ahdistukset? Jos rakkaus kuolee, niin vihamielisyys saa vallan. Viha tuhoaa lopulta myös vihaajan, se tuhoaa Kristuksen vaikutuksen ihmisessä. Kristuksessa ei ole vihaa, on vain rakkautta. Olkaamme alttiit rakkauteen – ei vihaan! Jumala meitä ja Israelia tässä työssä armahtakoon!

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *