Länsimaissa on ihmetelty Venäjän presidentin Vladimir Putinin politiikan aggressiivisuutta ja häikäilemättömyyttä. Tässä yhteydessä on välillä unohtunut, että noinhan kaikki maailman diktaattorit ovat aina ajatelleet ja toimineet. Se on ollut välttämätön osa diktatuuria niin kotimaan- kuin ulkopolitiikassakin. Yleinen diktaattoreiden periaate on, että hyökkäys on paras puolustus. Tätä menetelmää ovat käyttäneet niin maalliset kuin hengellisetkin diktaattorit. Siksi on kummallista, että sen mitä helposti tunnistamme maallisissa asioissa vääräksi diktatuuriseksi propagandaksi menee usein läpi ilman sen suurempaa tutkiskelua hengellisellä sektorilla jopa Israel-työssä. Suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä ja piireissä Jumala mielletään diktaattorina ja Hänen uskollisimpien seuraajiensa pitää toteuttaa maallista diktatuuria ja aivopesua, jotta heidän liikkeensä ja johtajansa menestyisivät. Vapaamielisemmässä Suomessakaan ei aina tunnisteta aivopesun ja propagandan sekä todellisen tiedonvälityksen eroa. Kuinka sitten voimme odottaa tuon eron tuntemusta vähemmän vapaamielisissä tai jopa diktatuurissa maissa ja yhteisöissä?

Juutalainen tunnettu psykologi Sigmud Freud kirjoitti, että ihmiset etsivät elämäänsä mielihyvää, koska he pelkäävät kärsimystä ja mielipahaa. Hän esitti, että ihmisillä on kolme perustavanlaatuista pelkoa tai ahdistusta: 1) Jumalan tai pahojen voimien tai jonkin sellaisen voiman vaikutuksen pelko, jota he eivät itse hallitse tai voi kontrolloida, 2) oman terveyden heikkenemisen tai henkilökohtaisen kärsimyksen pelko, ja 3) toisiin ihmisiin pettymisen pelko. Näitä pelkoja diktaattorit ovat aina käyttäneet hyväkseen tarjoamalla itseään ratkaisuksi maailmassa vallitsevaan epävarmuuteen ja ihmisten välisiin jännitteisiin yksi johtaja ja yksi yhtenäinen kansa tai yhteisö periaatteella. Vastustajat on sitten eliminoitu asteittain tavalla tai toisella niin sisäpuolelta kuin ulkopuoleltakin.

Sanotaan, että ihmiset janoavat todellista rakkautta. Siksi myös kysymys: miksi hyvä Jumala sallii kärsimystä ja pahaa koskettaa meitä jokaista. Voiko kärsimyksen tai esim. diktatuurin tai diktaattorien salliminen olla osa Jumalan rakkautta? Onko Jumala todella rakastava diktaattori tai diktaattorien suojelija? Missä kaikkivaltias Jumala oli esimerkiksi holokaustin aikaan? Missä Hän on nyt, kun esimerkiksi Putin uhkailee Venäjän naapurimaita suoraan tai epäsuorasti? Missä on Kristuksen kirkko tai seurakunta nyt ja kuinka se toimii, kun ihmiset ympäri maailmaa kärsivät erilaisista vääryyksistä? Onko se osa vääryyden koneistoa vai vääryyksien kriitikko? Näkyvät kirkot ainakin ovat usein historiassa olleet tukemassa ja pönkittämässä mm. erilaisia diktaattoreita. Tavallinen kärsivä ihminen, jos ei ole ihan unohtunut kirkkojen työssä, on jäänyt monien kirkon itselleen rakentamien tehtävien jalkoihin.

Kirkon tai raamatullisemmin seurakunnan pitäisi olla auttamassa siellä missä tarvitaan Kristusta. Voidakseen auttaa kärsivää ihmistä kristillisen seurakunnan ja kristittyjen pitäisi olla Kristus- ja armokeskeisiä. Kristillistä seurakuntaa tai kirkkoa ei voi johtaa kuten jotain maallista instituutiota. Itse asiassa Jeesus oli maallisten ja hengellisten instituutioiden toiminnan väkevä kriitikko. Minkä painoarvon annamme Kristuksen sanoille ja opetuksille siitä riippuu todellinen kristillisyytemme ja tulevaisuutemme kristittyinä. Tässä kristillisessä tulevaisuudessa ei ole tilaa maallisille eikä hengellisille diktaattoreille tai aatteille, vaan yksin kärsivälle Herran palvelijalle Jeesukselle Kristukselle Häntä seuraten. Kaikki muu kristillisyyden nimellä kulkeva on katoavaista ja jää katoavaisuuteen. Vain Kristus ja Hänen rakkautensa kestää aina ja iankaikkisesti. Yksin kärsivä Kristus on ainut kestävä ratkaisu kärsimyksen ongelmaan, ei mikään muu. Kärsivä Kristus ymmärtää kärsivää ihmistä niin Suomessa kuin Israelissakin. Me kaikki kärsimme tavalla tai toisella ja siksi tarvitsemme Kristusta.

Shalom-terveisin,

Ilkka Vakkuri