Shalom-lehden pääkirjoitus 5/2012

Olen viime aikoina yrittänyt paneutua kristillisen uskomme juuriin tutkimalla sekä Jeesuksen opetuksia pyhän Raamatun valossa että kirkkohistoriaa 2000 vuoden ajalta. Tietomme Jeesuksen opetuksista perustuvat pääasiassa Uuden testamentin teksteihin, erityisesti neljään evankeliumiin. Nykyinen tieteellinen tutkimus on löytänyt uutta ja erilaistakin informaatiota sekä tietoa evankeliumien esittämästä Jeesus -kuvasta. Tieteellinen tutkimus pyrkii selvittämään, kuka Jeesus oli ja mitä Hän todella opetti alkutekstin opetusten pohjalta. Se pyrkii löytämään, mitä Jeesus itse sanoi tai mitä Hänestä alkukielellä sanottiin. Tällainen tehtävä on hyvin haastava. Jeesus sanoi, että Hän on ”tie, totuus ja elämä”. Jotta voisimme tuntea Hänen tiensä meidän tulee tutkia syvällisesti, mikä on Hänen totuutensa. Muutoin emme voi kulkea Jeesuksen osoittamaa tietä eikä meillä ole iankaikkista elämää. Ilman Jeesuksen seuraamista elämä tässä ajassa voi jäädä hyvin pinnalliseksi rakentuen itsekkäiden motiivien varaan.

Kristilliset kirkot ja suunnat ovat kukin omalla tavallaan yrittäneet löytää vastausta uskomme peruskysymyksiin jo 2000 vuoden ajan. Ratkaisumallit ovat vaihdelleet riippuen kulttuurien ja yhteiskunnallisten tilanteiden muutoksista. Nykytutkimuksen mukaan kristinuskon muotoutumista nykyisenlaiseksi hajallaan olevaksi ja jopa tietyllä tavalla juurettomaksi maailmankatsomukseksi ei voi ymmärtää ilman maallisten valta-, voima- ja taloustekijöiden vaikutusta. Pelkästään näillä tekijöillä ei kristinuskon pirstoutumista kuitenkaan voi selittää. Suuri kysymys nyt, kuten 2000 vuotta sitten, on: kuka Jeesus oli tai on? Oliko Hän on juutalainen kansalliskiihkoilija, pasifisti tai itsekeskeinen individualisti? Vai oliko Hän tai onko Hän Jumala? Näitä ja muita vastaavia kysymyksiä on esitetty kristikunnan koko historian ajan. Kaiken lähtökohta näyttää olleen Jeesuksen opetuksen joko kuviteltu tai todellinen vaikeus olla itsessään ymmärrettävää.

Evankeliumeissa sanotaan, että Jeesus puhui vertauksilla kansalle, joka ei Häntä ymmärtänyt. Vaikuttaa jopa siltä, että Hän puhui vertauksin, koska ei uskonut kansan haluavankaan ymmärtää. Tuohon aikaan rabbeilla, eli opettajilla, oli tapana puhua käyttäen yleisiä sanontoja sekä mielenkiintoisia ja puhuttelevia vertauksia. Usein vertaukset ja sanonnat olivat mystisiä ja moniselitteisesti tulkittavia. Niiden tarkoituksena oli saada kuulijat ajattelemaan asioiden syvällisempiä merkityksiä ja elämän moraalis-eettisiä peruskysymyksiä. Evankeliumeissa Jeesus sanoo, että Hän puhuu valituille opetuslapsilleen ”salaisempaa” ja syvällisempää opetusta. UT:n lehdillä on esitetty tätä Jeesuksen opettamaa syvällisempää oppia. Jeesuksen aikaan jokainen rabbi opetti varsinaista syvällistä sanomaansa muutamille harvoille opetuslapsilleen. Usein opetus annettiin vain yhdelle opetuslapselle. Tämä opetuslapsi välitti sanomaa mahdollisimman oikeana seuraaville sukupolville.

Uuden testamentin kaanonin ulkopuolisessa laajassa kristillisessä kirjallisuudessa, joka on syntynyt samaan aikaan tai hieman myöhemmin kuin UT:n kirjat, kirjoitetaan paljon Jeesuksen ”salaisista” ja syvällisistä opetuksista. Tämä kirjallisuus pyrkii valaisemaan, mitä tämä opetus oli. Kiistat opetuksen sisällöstä johtivat nykyisen kaanonin muotoutumiseen. Jeesus tuntui selvästi opettavan, että Hän oli tullut perustamaan Taivasten valtakuntaa. Aihe hallitsee Jeesuksen opetuksia. Onko se ymmärrettävä maanpäällisenä vai hengellisenä valtakuntana? Jeesuksen opetusten syvällinen analyysi paljastaa, että Jeesus ei ollut kovin kiinnostunut ihmisen maailman yhteiskunnallisista, ideologisista, teologisista tai kansallisista uskonnollis-poliittisista asioista. Hän ei missään yhteydessä ilmaissut olevansa perustamassa esim. itsenäistä, maallista Israelin valtiota. Hänen taivaallinen valtakuntansa ei ole maallinen valtakunta.

Jeesuksen opetus Raamatussa on epäpoliittista. Jeesus toimi pääsääntöisesti oman juutalaisen kansansa parissa, koska Hän asui juutalaisten keskellä ja oli juutalainen lihan puolesta. Missään vaiheessa Hän ei väheksynyt muitakaan kansoja vaikka toi esille, että Hänen varsinainen työkenttänsä oli juutalaisen kansan parissa. Se ei tarkoittanut eikä voikaan tarkoittaa UT:n opetuksen mukaan, että Jeesuksen sanoma oli vain juutalaista kansaa varten. Sanoma kuuluu kaikille ja mm. apostoli Paavali teki tämän tosiseikan selväksi kirjeissään. Paavali joutui varoittamaan, että osa silloisista kristityistä oli alkanut tulkita Jeesuksen sanomaa ikään kuin se ei enää tarkoittaisi juutalaista kansaa. Paavali jyrähtää, että Jumala ei ole hyljännyt kansaansa. Sanoma kuuluu juutalaisille ja kaikille kansoille. Se perustuu yhteen pääasiaan, että Jeesus on kaiken keskus ja vain Hän perustaa Taivasten valtakunnan. Vain Hän voi johtaa taivasten valtakuntaan ja sinne on pääsy yksin Hänen kauttaan. Kansallisuudella tai rodulla yms. ei ole mitään merkitystä.

Tähän Jumalan kansaan voi kuulua niin juutalainen kuin samarialainen, ts. ihmiset, jotka seuraavat Jeesusta ja uskovat häneen. Jeesuksen rooli pelastuksemme suhteen on niin keskeinen, ettei sitä voi millään korvata eikä ymmärtää maallisin käsittein. Israelin itsenäinen valtio on varmasti parasta, mitä juutalainen kansa on pitkään aikaan saanut nauttia maan päällä. Sen on voitava myös puolustaa sitä kaikin keinoin. Se ei kuitenkaan vastaa Jeesuksen Taivasten valtakuntaa eikä ole verrattavissa siihen, eikä nykyinen Jerusalem ole Taivasten valtakunnan pääkaupunki. Jeesuksen valtakunta ei ole juutalainen eikä ei-juutalainen valtio. Se ei ole valtio lainkaan, vaan iankaikkinen täydellinen ja lopullinen valtakunta: Jumalan kuningaskunta. Sen valtakunnan tai kuningaskunnan sisällä iloitsee ja kulkee kerran moni syntyjään juutalainen. Eläköön Taivaallinen Jerusalem ja sen Herra nyt, aina ja iankaikkisesti!

Shalom terveisin,
Ilkka Vakkuri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.