Shalom lehden pääkirjoitus 2/2014

Kouluopetus Suomessa ja Israelissa on ollut varsin hyvällä tasolla nykymittarien mukaan. Suomen koulujärjestelmä on saanut viime aikoina myös arvostelua osakseen, koska emme enää ole olleet aivan kärjessä mm. Pisatutkimuksen tuloksissa. Nyt on herännyt huoli koulujärjestelmämme toimivuudesta ja sen tulevasta kehityksestä. Kuinka taataan tarpeellisten taitojen ja tietojen siirtyminen tuleville sukupolville? Onko koulujärjestelmämme niin Israelissa kuin Suomessakin jähmettynyt menneisyyteen niin, ettei se kykene tai halua uudistua nykyajan ja nykylasten ja –nuorten tarpeiden ja realiteettien mukaisesti. Nykynuoret elävät monessa suhteessa erilaista tietokonepelien ja sosiaalisen median täyttämää maailmaa, joka poikkeaa selvästi heidän vanhempiensa ja opettajiensa maailmankuvasta ja arvomaailmasta. Kuinka koulujärjestelmämme niin Suomessa kuin Israelissakin voisi vastata näihin nykyajan haasteisiin?

On esitetty moniakin ratkaisumalleja. Yhdessä mallissa opettajan perinteisestä kasvattaja- ja luennoijamallista luovuttaisiin. Opettajasta tulisi enemmänkin neuvonantaja ja sivustatarkkailija, kun lapset ja nuoret etsivät innokkaasti tarvitsemaansa tietoa nykymedian kautta. Tällöin opettaja ei enää olisi opetuksen ja kasvatuksen keskuksessa, vaan nuoret ja lapset oppisivat omaan tahtiinsa enemmän tai vähemmän itsenäisesti. Tässä mallissa joitakin asioita vielä opetettaisiin perinteisesti opettajajohtoisesti luennoimalla esimerkiksi aamupäivällä, mutta iltapäivät koulussa olisivat ryhmässä oppimisen ja välillä myös itsenäisen työskentelyn aikaa. Mitä hyötyä näin saavutettaisiin? Tulisiko oppilaista entistä valistuneempia, oppineempia ja motivoituneempia? Vai johtaisiko tämä hallitsemattomaankin lasten ja nuorten individualisoitumiseen? Mitä ryhmädynamiikka merkitsisi oppimistapahtumalle? Kasvaisiko koulukiusaamisen riski ryhmissä, joita opettaja ei enää autoritäärisesti kontrolloisi? Olisiko lapsilla ja nuorilla kypsyyttä riittävään lähteiden ja asioiden kriittiseen tarkasteluun ilman opettajan välitöntä opetuksen ja sen sisällön kontrollia? Jos opettaja ei enää olisi luokassa selkeä auktoriteetti, niin kenelle auktoriteetti sitten siirtyisi?

Näitä ja monia asiaan liittyviä kysymyksiä on meidän kaikkien hyvä pohtia, jos välitämme lastemme tai nuortemme tulevaisuudesta. Ratkaisumalleja on hyvä etsiä kaikessa rauhassa hätiköimättä väärällä tavalla kuitenkin muistaen, että nykyinen koulumalli voi olla jo aikansa päässä piankin ja silloin tarvittaisiin uusia ideoita ja tapoja opetuksen ja koulujärjestelmän uudistamiseksi nykyajan vaatimuksia vastaavaksi. Työelämäkin on rajusti muuttunut viime vuosikymmeninä ja sen tarpeet tulisi ottaa huomioon koulutusta järjestettäessä. Voisiko työantajilla olla vahvempi rooli tulevaisuuden koulujärjestelmää muokattaessa? Löytyykö poliittisilta päättäjiltä tarpeeksi rohkeutta ja selvänäköisyyttä koulujärjestelmämme tarpeelliseen uudistamiseen? Näitä kysymyksiä kysyvät jo monet lapset, nuoret ja aikuiset niin Suomessa kuin Israelissakin. Kuka heille vastaa ja milloin?

Koulujärjestelmien makro- ja mikrotason uudistustarpeiden yhteydessä usein unohtuu itse koulujärjestelmän opetuksen sisällön uudistaminen nykyajan ja tieteen kehitystä vastaavaksi. Monet tutkijat ovat esittäneet kritiikkinä, että nykyinen koulujärjestelmä ei opeta nykytiedettä, vaan 50 vuotta sitten jo opetettuja asioita, vaikka tieteellinen tutkimus on mennyt 50 vuodessa paljon eteenpäin ja osin jo kyseenalaistanut monia opetettuja teorioita ja ajatusmalleja. Tämä koskee erityisesti ns. kovaa tiedettä, mutta sitä esiintyy enenevässä määrin myös ns. ihmistieteiden kuten psykologian, filosofian, uskonnon jne. alueilla. Kuinka me voimme olettaa, että lapsemme tai nuoremme saavat oikeaa ajan tasalla olevaa tietoa koulujärjestelmässä, jossa opetuksesta ainakin vielä vastaavat ihmiset, jotka vain harvoin jaksavat tai viitsivät seurata tieteen kehitystä tai voivat edes tahtoessaan soveltaa uutta tietoa opetussuunnitelmien kangistuneisiin raameihin tai kognitiivisiin tai kvalitatiivisiin opetustavoitteisiin. Pitäisikö meidän sittenkin uudistaa koko opetustapahtuma eikä vai järjestelmä niin sisällöllisesti kuin ajassa etenevänä opetusprosessinakin. Pitäisikö työelämän tarpeiden ohjata entistä enemmän koulutuksen suuntaa ja tarkoitusta? Mikä on yleissivistävien ja muun koulutuksen oikea suhde nykyaikana? Kuka viihtyy ja voi hyvin nykykoulussa tai -koulujärjestelmässä? Olemmeko vaikeuttamassa tai tuhoamassa nuorisomme tulevaisuuden mahdollisuuksia kehittyä kriittiseksi, tasapainoiseksi ja itsenäisesti ajatteleviksi ihmiseksi siksi, että meillä on toistaiseksi osaltamme valta tehdä niin?

Shalom-terveisin,

Ilkka Vakkuri

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.