Yleinen ajatus nykyaikana yksittäisten ihmisten, kansakuntien ja ihmisryhmien kohdalla on, että ihminen itse määrittelee, miten häntä voi rakastaa. Voidaan valittaa, että toinen ihminen kyllä toista rakastaa, mutta ei oikealla tavalla. Suomalaisina olemme siitä kummallisia, että kysymme luontevasti ulkopuolisilta, mitä he meistä ajattelevat ja mietimme olemmeko ylipäätään rakkauden arvoisia. Kristillisessä mielessä rakkaus on puhtaimmillaan riippumaton rakkauden kohteesta ja siitä, kuka rakastaa. Kristillinen ihanne on universaali, ilman ehtoja toimiva epäitsekäs rakkaus, jossa kumpikaan osapuoli ei voi sanella rakkauden ehtoja. Rakkaus kumpuaa siitä tosiasiasta, että Jumala on ensin rakastanut meitä ja me Jumalan rakkauden kautta voimme rakastaa toinen toisiamme.
Vaikka kristillinen ihanne on säilynyt kristillisen opetuksen keskeisenä asiana, synnyttävät esimerkiksi maallistuminen ja itsekäs rakkaus jatkuvasti arkipäivän elämässä rakkaudettomuutta. Pisimmillään tällainen ajattelu on edennyt otaksumaan, että rakkauden kohde voi vapaasti määritellä, ei ainoastaan kuka saa häntä rakastaa, vaan sanella mikä on oikea tapa häntä rakastaa. Tällöin rakkaudesta tulee helposti kauppatavaraa, jossa parhaan hinnan maksava saa etuoikeuden rakkauteen. Juuri tällainen ajattelu erottaa meidät todellisesta vilpittömästä raamatullisesta rakkaudesta ja sen mukanaan tuomista monista siunauksista.
Kreikankielinen sana ”metanoia” tarkoittaa mielenmuutosta. Se tarkoittaa jälkeenpäin toisin ajattelemista sekä ajatustavan perinpohjaista muutosta, joka ilmenee katumuksena ja kääntymisenä yksin Jumalan armon perustalle. Se on vapautta omasta erinomaisuudesta ja alistumista Jumalan tahtoon. Se on myös luopumista omista ansioista Kristuksen hyväksi. Sen seurauksena on synnin inhoaminen ja hylkääminen. Mielen muutos on kokonaisvaltainen tapahtuma; kaikki se mitä ennen on pitänyt oikeutettuna, saattaa menettää merkityksensä ja näyttäytyä oikeassa valossa. Kääntymys on enemmän Jumalan lahja kuin tehtävä. Kääntyminen Jumalan puoleen on mahdollista, koska Jumala kääntyy syntisen puoleen ja lunastaa heidät synnin kahleista ja orjuudesta (Luuk. 1:76–79).
Kääntymys ei merkitse vain jyrkkää irtisanoutumista entisestä elämästä, vaan ennen kaikkea myönteistä, luottavaista antautumista Jumalan pelastussanomalle, evankeliumille Jumalan vapahtavasta kuningasvallasta, jonka Hän tuo tullessaan. Kääntyminen on tulemista lapsen kaltaiseksi, hengessä köyhäksi, niin että Jumala pääsee vaikuttamaan ihmiseen, vapahtamaan ja lunastamaan hänet. Tällaisen mielenmuutoksen kokivat opetuslapset ja apostoli Paavali. Tällaista mielenmuutosta tarvitsemme myös Israel-rakkaudessa! Pyhän Hengen pyhittämää Ilosanomaa tulee siksi julistaa kaikille murheellisille ja vangituille omille tunnoille. Israelin Pyhä meitä tässä työssä vahvistakoon ja siunatkoon!
Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri