Viime aikoina olemme joutuneet jännittämään Venäjän aggressiivisten puheiden ja toimien johdosta. Tätä pääkirjoitusta kirjoitettaessa emme vielä tiedä, onko Venäjä jo ryhtynyt aggressioihin Ukrainaa ja/tai muita mahdollisia valtioita kohtaan. Tiedämme hyvin, että Venäjä haaveilee sekä sotilaallisesta että maantieteellisestä suurvalta-asemasta. Taloudellisesta suurvalta-asemasta Venäjä tuskin voi edes haaveilla. On oletettavissa, että ennemmin tai myöhemmin jo sisäpoliittisistakin syistä Venäjä ryhtyy ajamaan yhä aggressiivisemmin alueellisen valta-asemansa vahvistamista erityisesti uhkaamalla sotilaallisella voimankäytöllä. Venäjä tavoittelee alueellisesti jonkinlaista minineuvostoliiton asemaa. Tässä ei ole sinänsä mitään yllättävää tai uutta. Mielenkiintoinen kysymys onkin, miksi Venäjä toimii niinkuin se toimii juuri nyt? Syitä on varmasti monia.
Yhdysvaltain presidentti on vaihtunut ja kiistellyn, edelleen elinvoimaisen Trumpin jälkeen Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valittiin Joe Biden. Bidenin arvostus niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa sekä Yhdysvalloissa lienee tällä hetkellä olevan matalalla. Vaikka Biden yrittää välttää haastatteluja, lehdistökonferensseja ja työpaikallaan Valkoisessa talossa oloa, hänen uskottavuutensa ja arvostuksensa on huono. Ne vähät haastattelut, joissa Bidenin luottotoimittajat saavat kysyä jotain, ovat hänen kannaltaan epäonnistuneet. Esimerkiksi presidenttikautensa 1-vuotispäivänä Biden piti lehdistötilaisuuden, jossa antoi ymmärtää, että jos Venäjä hyökkää ja miehittää Ukrainan, USA vastaa täysillä talouspakotteilla. Sen sijaan jos Venäjä miehittää vain osan Ukrainasta, talouspakotteet ovat pienemmät. Tämä ymmärrettiin maailmalla laajalti siten, että Biden näytti vihreää valoa Ukrainan osittaiselle miehittämiselle. Tällainen linjaus oli varmaankin Putinille mieleinen.
Sisäpoliittisesti Putin tarvitsee nopean alueellisen ja sotilaallisen voiton, vaikka vain Itä-Ukrainan kapinallisalueen liittämisen Venäjään, kuten tapahtui Krimin kohdalla tunnustuksettomien ns. ”vihreiden miesten” toimesta. Bidenin on sanottu olevan kyvykäs ja hyvä ulkopolitiikan tuntija vaikka jo Obama sanoi aikanaan yksityisesti, että hänen varapresidenttinsä Biden pystyy sotkemaan kaikki mahdolliset asiat. Huolta siis herättää mitä kaikkea Bidenin presidenttikaudella vielä tapahtuu. Bidenin valinta presidentiksi on ollut USA:n vihollisille edullista. Demokraattisen puolueen valtaeliitti runnoi Bidenin röyhkeästi ohi muiden demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaiden, koska Biden sopi heidän suunnitelmiinsa. Uskoisi heidänkin ehkä jo miettivän päätöstään.
Entisen Itä-Euroopan maat ovat vähitellen saamassa lisää sotilaallista voimaa uusien aseiden ja kaluston muodossa. Tämä kestää aikansa ja siksi Venäjän sotilaallisella uhittelulla on tietynlainen tilaus erityisesti Ukrainan kohdalla. Mikä tahansa sotilaallinen uhittelu ja kriisi nostaa yleensä kaasun ja öljyn maailmanmarkkinahintoja. Venäjä ei ole kyennyt yrityksistä huolimatta luomaan omaa merkittävää muuta teollisuutta kuin öljy-ja kaasuteollisuutta. Sen talous on edelleen kaasun ja öljyn maailmanmarkkinahintojen varassa. Putinille on tärkeää tehdä toimenpiteitä, jotka nostavat kaasun ja öljyn maailmanmarkkinahintoja ja siten saada tukea Venäjän välillä horjuvaan talouteen. Ilman öljyn ja kaasun korkeampaa maailmanmarkkinahintaa Venäjän on vaikea pitää yllä asevoimiensa uskottavuutta ja oman kansan edes osittaista tyytyväisyyttä.
Tärkeää on myös Kiinan osuus. Kiina on todellinen taloudellinen maailmanvalta. Se on USA:n jälkeen maailman toiseksi suurin talous jo nyt. Kiina pyrkii elinikäiseksi valitun presidenttinsä tavoitteiden mukaisesti täydelliseen valta-asemaan maailmassa taloudellisesti, sotilaallisesti ja muillakin aloilla vuoteen 2049 mennessä. Maa käyttää kaikkia mahdollisia liittoja ja keinoja USA:n valta-aseman heikentämiseksi. Toisaalta Kiina pyrkii toimimaan niin, että amerikkalaiset kuluttajat ostaisivat yhä enemmän kiinalaisia tuotteita vahvistaen siten Kiinan taloutta. Venäjä ja Kiina ovat tietyissä asioissa liittolaisia USA:n ja NATON vastaisessa kampanjassa ja sen suhteen niiden intressit ovat yhteiset. Mitä heikompia USA ja NATO ovat sotilaallisesti, sen parempi se on Venäjälle, Kiinalle ja heidän liittolaisilleen.
Israelin kannalta Kiinan Iranin kanssa solmima – sisällöltään salainen – yhteistyösopimus on huolestuttava. Emme myöskään tiedä kuinka monta ja minkälaatuisia sopimuksia Kiina ja Iran ovat aiemmin tehneet. Kiinan vaikutusvalta kasvaa jatkuvasti. Venäjän kanssa Israelilla on varsin hyvä neuvotteluyhteys ja Putinin aikana Venäjä ottaa huomioon Israelin turvallisuustarpeet. Israelissa on esimerkiksi noin 1,3 miljoonaa Venäjältä muuttanutta juutalaista, joita Venäjä edelleen pitää myös venäläisinä. Kiinan kohdalla vastaavaa luontaista yhteyttä Israeliin ei ole. Kiinan vaikutusvallan kasvaminen Lähi-idässä voidaan kokea Israelin näkökulmasta kasvavaksi uhaksi. Siksi Israel on tässäkin asiassa varuillaan ja pyrkii kehittämään puolustustaan ja turvallisuusjärjestelmiään. Se toteuttaa täysin itsenäistä ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa. Israelilla on tässä maailmanajassa sekä oikeus että velvollisuus toimia kaikissa tilanteissa kansansa parhaaksi.
Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri