Shalom-lehden pääkirjoitus 1/2014

Olemme juuri aloittaneet uuden vuoden. Ainakin jonkinlaisen laman, suuren työttömyyden ja yli varojensa elävän kansakunnan keskellä moni meistä suomalaisistakin kysyy pelonsekaisin tuntein: mitä uusi vuosi tuo tullessaan? Tuoko se pahoja vai hyviä asioita vai molempia? Samaa asiaa ihmiset kysyvät Israelissa vaikka heidän virallinen kalenterivuotensa alkaakin jo syksyllä. Mitä meillä on lupa ja todennäköistä odottaa tulevalta vuodelta?

Kysymykseen ei liene mitään yksiselitteistä vastausta. Voimme vaikka todeta turhautuneina, että emme tiedä. Vain Jumala yksin tietää tai sitten voimme alkaa latoa kuultavaksi mitä erilaisimpia tarinoita tai profetioita. Historia kuitenkin todistaa, että tulevaisuuden kovin tarkka ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Yleensä nuoret ihmiset haluaisivat tulevaisuudelta jonkinlaista muutosta tai erilaista, mitä nykyisin on. Vanhemmat taas haluaisivat enemmänkin muuttumattomuutta ja totuttuja turvallisia asioita.

Jeesus ei välttämättä tarjonnut ratkaisuksi kumpaakaan. Hän sanoi aikalaisilleen mm., että te olette unohtaneet, mikä toorassa on tärkeintä. Se on oikeus ja kohtuus. Jeesukselle siis se, miten me tulevaisuudessa toteutamme Jeesuksen ja Jumalan opettamia kristillisiä periaatteita, on tärkeämpää kuin tulevaisuuden tai muutoksen teoreettinen miettiminen. Muutos parempaan maan päälläkin lähtee ihmisyksilöiden asenteista ja heidän suhteestaan muihin ihmisiin sekä Jumalaan. Siksi Hän ei kutsu meitä olemaan kaikkitietäviä pikkujumalia, vaan nöyriä, itsenäisesti ja omakohtaisesti Jeesuksen opetusten pohjalta ajattelevia, vastuullisia ihmisiä.

Tämä on juuri päinvastoin kuin mitä yleensä eri uskonnot, aatteet ja suunnat tarjoavat. Kun liityt jonkin aatteen tai uskonnon kannattajaksi, lakkaat usein itse ajattelemasta ja uskot, että jotkut muut ovat ajatelleet asiat puolestasi valmiiksi. Sinä vain uskot kyseenalaistamatta, mitä muut sanovat uskottavaksi. Vaikka kaikki ei olekaan näin kaavamaista – ja aatteissakin voi tapahtua pieniä ajatusten tarkistamisia – niin perusajatusrakenne on kuitenkin usein tällainen. Ajatellaan, että vain niin saa ajatella, kuin auktoriteetit sallivat. Muu pohdiskelu on epäpätevänä ja turhana hylättävä. Tällöin todellista vastuullista yhteyttä uskonnon, kulttuurin, tieteen, tiedon, päätöksenteon, politiikan ja käytännön elämän kesken on vaikea muodostaa niin mikro- kuin makrotasollakaan. Ihminen alkaa vähitellen menettää luonnollista erottumista esimerkiksi eläimistä itsenäisen ajattelukyvyn suhteen.

Pitäisikö meidän alkaa kysellä tänä vuonna itseltämme ja muilta, mikä on se totuus, tie ja elämä, jota Jeesus edusti ja edustaa? Pitäisikö meidän alkaa syvällisemmin ajatella niitä asioita, joita Jeesus edusti ja joita Hän meille opetti? Olisivatko ne edelleen tärkeitä ja arvokkaita? Pitäisikö meidän Jeesuksen tavoin haastaa inhimilliset järjestelmät ja auktoriteetit toteuttamaan sitä, mikä on oikein ja kohtuullista? Koskeeko tämä sama asia myös Israelia ja Israel -työtä? Pitääkö meidän vain uskoa, että toiset ovat valmiiksi ajatelleet kaiken puolestamme?

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.