Nykyisin media vilisee romanttisen rakkaus -termin käyttöä. Monet ihmiset suorastaan janoavat kaiken hyvää hetkellisesti tarjoavaa rakkautta ja siksi se myy hyvin. Jos katsomme ihmissuhdetilastoja vaikkapa avioerojen ja eronneiden perheiden lasten näkökulmasta, näyttää siltä, että romanttisen rakkauden etsiminen ei johda kovin hyviin pitkän aikavälin tuloksiin. Romanttinen rakkaus -käsite syntyi varsinaisesti romantiikan aikana, jolloin siitä tuli yksi hyvä peruste rikkoa Jumalan Sanan opettamia asioita vastaan. Romanttisesta rakkaudesta tulikin monesti tekosyy, jota ruvettiin yhä enemmän esittämään keinona tehdä jotain syntistä tai väärää, kunhan teko tapahtui rakkaudesta. Äidinrakkaus on vertaansa vailla, sillä äiti hyväksyy luonnostaan lapsensa, vaikka tämä tekisi mitä tahansa. Tämä on tietysti lapsen kannalta helppo ja näennäisesti mukava asia. Tällaiseen äitiin voi aina luottaa, tapahtui mitä tahansa. Tällainen elämänasenne voi toimia vain yhteiskunnassa ja perheessä, jossa perheessä on jokin vastavoima kuten isä tai äidin oma velvollisuudentunto, joka asettaa rajat sekä perheen lapsille että äidin rakkauden sallivuudelle. Silloin perhe voi toimia sopusoinnussa ja harmoniassa, koska sekä rakkaus että sallivuus tarvitsevat myös rajat. Mitä sitten tapahtuu, jos esim. isällä ei enää ole jostain syystä tuota perheenpään roolia? Nyky-yhteiskunnassa isän asemasta perheenpäänä on tullut usein enemmän kulunut vitsi kuin todellisuuden ilmentymä. Näin siitä huolimatta vaikka Raamattu korostaa kaikkialla isän asemaa perheenpäänä. Jumala ilmeisesti on aina tiennyt sen, minkä me nyt näemme käytännössä, että kullakin ihmisryhmällä on omat erityisoikeutensa ja -velvollisuutensa. Jos nuo oikeudet ja velvollisuudet eivät ole sopusoinnussa, syntyy vakavia ongelmia ihmisyhteisön yhteistoiminnassa. Jumalan järjestelmässä kullakin ihmisellä ja ihmisryhmällä on omat erityistoimialansa sen lisäksi, että heillä on myös yhteisiä toimialueita.
Raamatun kirjoittamisen aikaan ei ollut nykyisenlaista romanttisen rakkauden käsitettä, koska se syntyi varsinaisesti vasta romantiikan aikana. Raamatun ja antiikin aikainen yleinen rakkaus -termi tarkoitti yleisesti veljeyttä ja korosti äärimmäistä uskollisuutta toista ihmistä kohtaan. Se tarkoitti sellaista ystävyyttä, että oli äärimmäisessä tapauksessa valmis jopa kuolemaan ystävän puolesta ja pyrki ajattelemaan aina ystävän parasta. Raamatussa esiintyvä rakkaus -käsite lähtee puolestaan Jumalan ominaisuuteen kuuluvasta huolehtivasta rakkaudesta meitä kohtaan ja se ilmenee mm. Jumalan antamina käskyinä eli lakina. Jos rikomme Jumalan antamaa lakia vastaan, meidän tulee tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. Jeesuksen opetuksen mukaan tarvitaan nämä molemmat asiat syntien anteeksi saamiseen. Näin Jumalan rakkaus toimii syntiä vastaan ja auttaa meitä elämään Jumalan mielen mukaista elämää. Nykyistä romanttista rakkautta pidettäisiin Raamatussa lähinnä itserakkautena, jossa ihminen yrittää etsiä luonnolliselle rakkauden tarpeelleen luonnollista tai luonnotonta kohdetta itsekkään rakkauden tarpeensa tyydyttämiseksi. Siksi nykyinen rakkaus -käsite on Raamatun opetuksille kauhistus, koska rakkauden nykyisin määrittävät ennemminkin ihmisen tarpeet kuin Jumalan tahto. Näin toimien me nykyisin yritämme haastaa Jumalan pilkallisella tavalla Hänen tärkeimmällä toimialueellaan eli rakkauden alueella. Me ikään kuin julistamme, että me tiedämme Jumalaa paremmin, kuinka, miten ja missä Jumalan antamaa rakkautta saa ja voi harjoittaa. Toimimme ikään kuin rakkaus olisi vain oikeuksia eikä ollenkaan velvollisuuksia.

Nykyinen rakkaus -käsitteemme jatkuva soveltaminen johtaa todelliseen rakkaudettomuuteen, koska se johtaa Jumalan turvallisesta huolenpidosta itsekkääseen oman edun tavoitteluun, eikä sillä siten ole Jumalan siunausta. Jeesus osoitti oikeaa jumalallista rakkautta kuolemalla meidän syntiemme tähden, ei siksi että voisimme tehdä lisää syntiä, vaan jotta voisimme saada voiman tehdä parannusta syntisyydestämme. Sellainen uskonnonharjoitus, joka ruokkii syntiä armoon vedoten ja jossa yritetään päättää ihmisten ehdoilla, mikä on oikein ja mikä väärin, ei ole oikeaa Jumalan Sanan eikä minkään muunkaan järkevän kriteerin mukaista toimintaa. Se johtaa vain kaikkien kärsimykseen onnen sijasta. Vihaammeko niin paljon lähimmäistämme, että yritämme johdattaa häntä pois Jumalan Sanan mukaisesta tahdosta ja rakkaudesta? Jos niin on, olisiko parempi, että myllynkivi vieritettäisiin kaulaamme, kuten Jeesus varoittaa meitä jos toimimme heikkojen lähimmäistemme turmioksi. Onneksi Jeesus ei kuollut turhaan, vaan Hän kuolemalla kuoleman voitti ja tarjoaa meille kaikille vieläkin mahdollisuuden tulla Jumalan rakkauden turviin itsekkään rakkauden kuoleman varjon maastakin.

Siunattua Jumalan rakkauden täyttämää joulujuhlaa kaikille Shalomin lukijoille!
Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri