Median asemasta mielipiteiden muodostajana ja muokkaajana on keskusteltu viime vuosina kiivaastikin, mm. somessa (internetin ns. sosiaalinen media) eri keskustelupalstoilla. Erityisesti Yhdysvaltain viimeaikainen presidentin vaalitaistelu on nostanut esille median merkityksen vaalikamppailussa. Kuinka paljon media voi, kykenee tai haluaa vaikuttaa vaalien lopputulokseen? Voiko medialta edellyttää jonkinlaista tasapuolisuutta tai neutraaliutta esimerkiksi vaaleihin liittyvässä uutisoinnissa? Mitä tapahtuu, jos esimerkiksi valtamedia suhtautuu presidenttivaaliehdokkaaseen etukäteen niin kielteisesti, että ei löydä tällaisesta ehdokkaasta mitään hyvää sanottavaa?

Kuinka pitäisi suhtautua esimerkiksi Wikileaksin vuotamien dokumenttien perusteella siihen, että toisen presidenttiehdokkaan vaalitoimisto on suoraan ohjannut käytännössä lähes koko amerikkalaista valtamediaa muovaamaan ja viestittämään heidän tahtonsa mukaista kuvaa vastaehdokkaasta? Onko valtamedia ostettavissa, lahjottavissa ja painostettavissa rahan, vaikutusvallan tai jo valmiiksi sen suosiman politiikan voimalla toimimaan haluttujen tarkoitusperien hyväksi? Voiko tällaisessa ympäristössä toinen ehdokas saada asiansa, itsensä ja päämääränsä rehellisesti ja oikein esille? Onko amerikkalaisesta valtamediasta tullut omistussuhteiden ja muiden järjestelyjen kautta yhden puolueen äänitorvi, joka ajaa häikäilemättä yhden puolueen ja etupiiriensä etuja.

Tätä kirjoitettaessa emme vielä tiedä mikä on Amerikan presidentinvaalien lopputulos. Kuitenkin tähän mennessä on ollut hämmästyttävää, että ehdokas, jolla ei ole ollut käytännössä juuri minkään valtamedian tai perinteisen poliittisen valtapiirin tukea, on päässyt näin pitkälle. Hänellä on kaikista kohuista ja hyökkäyksistä – syystä tai syyttä – huolimatta niin suuri tuki kansalta, että hänellä on varteenotettava mahdollisuus tulla valituksi Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Miten tämä on mahdollista?

Yksi usein tarjottu yksinkertainen selitys on, että Amerikan kansa on tyhmää. Tätä, yhden kansan kansalaisia koskevia halventavia selityksiä olemme saaneet lukea eri medioista tasaiseen tahtiin. Kuitenkin USA:sta on kuulunut toisenlaisiakin äänenpainoja. Jopa mediaa hallitsevan ehdokkaan oman puolueen sisällä on pohdittu vakavasti, kuinka paljon kansaa valtamedia voi onnistua manipuloimaan. Mm. Demokraattisen puolueen yksi voimakkaimmista puolestapuhujista, dokumenttiohjelmien tuottaja Michael Moore on sanonut, että Amerikan kansa ei luota enää valtamediaan. Asioita käsitellään nykyisin eri some -ryhmissä ja keskustelupalstoilla paljon monipuolisemmin ja avoimemmin kuin valtamediassa. Hän sanoi, että ihmiset eivät enää halua muodostaa käsityksiään ja mielipiteitään vain valtamedian pohjalta. He haluavat itse selvittää ja tutkia asioita sekä internetin, että sen tarjoaman somen kautta. Siksi he voivat päätyä hyvinkin erilaisiin ajatuksiin ja ratkaisuihin kuin mitä valtamedia heille tarjoaa.

Suomalainenkin valtamedia puhuu ja kirjoittaa muun läntisen maailman valtamedian suulla. Median taloudellinen tilanne on Suomessakin vaakalaudalla. Siksi itsenäistä, muista valtamedioista riippumatonta journalismia harjoitetaan entistä vähemmän. Kirjoitetut, puhutut ja kuvatut jutut alkavat kaikki olla samantyyppisiä ja pitkälti samansisältöisiä. Onko tällaisessa tilanteessa tilaa itsenäiselle ja kriittiselle journalismille? Shalom -lehdessä – kuten eräät tyytyväiset lukijammekin ovat todenneet – pyrimme itsenäiseen toimittamiseen ja aitoon ja totuudenmukaiseen sanomaan. Lehtemme lukijat voivat itse päätellä, kuinka hyvin olemme onnistuneet. Tässä työssä jatkaaksemme tarvitsemme entistä enemmän teidän rukouksianne ja tukeanne.

Shalom -terveisin,

Ilkka Vakkuri