Shalom -lehden pääkirjoitus 01/16

Suomessa näyttää vaikealta sopia yhteisistä keinoista taloutemme elvyttämiseksi ja velkakierteemme katkaisemiseksi. Samalla monet poliitikot sanovat etteivät halua etsiä syyllisiä tilanteeseen, vaan päästä eteenpäin. Politiikassa kuitenkin teot ja puheet ovat usein ristiriidassa keskenään. Niin tässäkin asiassa ja siksi kulissien takainen toisten syyttely vain jatkuu. Tällä tavalla itse ongelmaa ei saada ratkaistuksi.

Pohjimmaltaan yksi keskeinen syy sopimisen vaikeuteen lienee siinä, että kaikki pitävät härkäpäisesti kiinni vain omista eduistaan. Eikö tällaisessa tilanteessa, jossa Suomi on, tulisi löytyä oikeaa yhteisen sopimisen henkeä isänmaamme ja sen asukkaiden parhaaksi? Silloin jokainen osapuoli voisi tarkastella rakentavan kriittisesti omaa asennettaan ja miettiä kuinka omalta osaltaan helpottaisi yhteisen sovun syntymistä. Jos sopua ei synny, niin ajan kanssa kerääntyvät vakavat seuraukset jäävät maamme kansalaisten kannettaviksi.

Lähi-idässä kiehuu ja tuon tilanteen kokonaisvaltaisesta rauhanomaisesta ratkaisusta ei ole tietoakaan. Kaikki syyttelevät toisiaan eivätkä konfliktien osapuolet ole valmiit sopimaan mistään merkittävistä myönnytyksistä. Tilanne jatkuu ja kriisi laajenee. Länsimaissa olemme lähinnä huolissamme pakolaisvirrasta ja sen säätelystä. Sekin on tärkeää, mutta itse konflikteja ja niiden syitä ei vieläkään osata käsitellä ratkaisukeskeisesti. Helposti unohtuu, että johtajat sotivat usein oman asemansa turvaamiseksi, kun taas tavallinen kansa kärsii ja kantaa sodan julmat seuraukset.

Jeesus opetti anteeksiannon ja keskinäisen rakkauden tietä, joka tähtää oikeudenmukaiseen ja rauhanomaiseen maailmaan. Hän puhui todellisista rauhantekijöistä vastakohtana niille, jotka vain puhuvat rauhasta. Rauhantekijät – olivat he sitten yhteiskunnallisen sisäisen tai ulkoisen rauhan tekijöitä – ovat Jeesuksen mukaan autuaita.

Jeesuksen tien seuraaminen rauhantekijäksi käy ihmisen jatkuvan uudistumisen kautta, jossa omaa itsekkyyttä ja sen seurauksia kaiken aikaa kuoletetaan. Siinä ei ole sijaa ylpeydelle eikä suurille luuloille omista mahdollisuuksista, vaan se on nöyrää alistumista Herramme seuraamiseen ja sen mukaiseen toimintaan. Se on totuuden mukaista elämää Jeesuksessa ja kristillisten arvojen kunnioittamista. Olemmeko siihen valmiit?

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri