Shalom -lehden pääkirjoitus 3/2023

Israelin nykyhallinto on joutunut ankaran kritiikin kohteeksi. USA:n nykyinen Bidenin hallinto vierastaa Israelin hallituksen poliittista koostumusta, jota se pitää äärioikealla olevana ja syyttää Israelin hallintoa liian ankarista toimista palestiinalaisia kohtaan. Samoja syytöksiä ovat esittäneet monet muutkin maat ja Israelin oma vasemmisto.

Kuitenkin maailman poliittinen tilanne on nyt niin hankala, että Israelia ei ainakaan vielä ole merkittävästi sanktioitu tai tehokkaasti boikotoitu. Israel on liian tärkeä toimija tässä maailmantilanteessa Lähi-idässä. Se tuo tuolle poliittisesti räjähdysherkälle alueelle vakautta ja turvallisuutta. Siksi Israelin nykyhallituksenkin voimakkaita ja päättäväisiä toimia sallitaan näennäisistä protesteista huolimatta.

Israelin nykyhallinnon päättäväisyyttä ja johdonmukaisuutta Iranin ja sen liittolaisten hillitsemiseksi, pidetään niin USA:ssa kuin sen liittolaismaissa tervetulleena ja välttämättömänä. Siksi yleinen kritiikki on pysynyt maltillisena eikä varsinaiselle sanktiolinjalle ole lähdetty.

Johtuen Israelin hallituksen uskonnollisesta ja poliittisesta koostumuksesta kristillinen työ eri muodoissaan on jälleen entistä haastavampaa. Siksi se tarvitsee erityistä taloudellista ja rukoustukea. Olethan tukemassa ”Jumalan silmäterän” eli Israelin auttamista sen eri muodoissa järjestömme työn kautta.

”Ne jotka Israelia siunaavat, tulevat siunatuiksi.” Evankeliumi on suurin siunaus Jumalan omaisuuskansalle. Siksi emme voi vaieta. Tue evankeliumin työtä Israelissa! Käytä lehdessä olevan pankkisiirron tietoja ja osoita tukesi! Jumala Israelia ja meitä kaikkia runsaasti siunatkoon!

Shalom terveisin,
Ilkka Vakkuri