Pääkirjoitus lehdestä 1/2013

Uusi vuosi merkinnee monelle nuorelle tai melkein nuorelle uuden alun mahdollisuutta. Vanhemmille ihmisille uusi asia voi merkitä uhkaa tai sellaista, mihin he eivät välttämättä haluaisi ryhtyä tai sitä kokeilla. Kun päätösvalta on vanhemmilla, aatteet tai opetukset menevät hitaammin eteenpäin. Nuorten on helpompi omaksua uusia radikaaleja ja ns. vallankumouksellisia ajatuksia. Heti kun vanhemmat saavat otteen uusista asioista, vallankumoukset niin sanotusti vanhenevat. Mikään ei oleellisesti muutu, vaan kaikki on niin kuten aiemmin. Asianimikkeet ehkä vaihtuvat mutta asiasisältö pysyy pääosin samana.

Uskonnon alueella me konservatiivit yritämme pitäytyä perinteiseen, vanhaan ja aiemmin hyväksyttyyn. Se pätee hyvin, jos toiminnassamme, ajattelussamme tai ideologiassamme ei ole muutettavaa ja se vastaa Raamatun alkutekstin opetuksia. Ajatus, että mikään ympärillämme ei muutu ja Raamattua opetetaan sen alkuperäisen opetuksen mukaisesti ei toteudu kuin täydellisessä utopiassa. Realistisessa maailmassa kulttuurit, ajattelu- ja toimintatavat muuttuvat nykyisin nopeasti huolimatta siitä mitä me ajattelemme muutoksista. Heti Raamatun kirjoittamisen jälkeen eri kulttuuriympäristöissä ihmiset ovat tulkinneet Raamattua vapaasti tarpeidensa ja mieltymistensä mukaisesti. Viime vuosikymmenten tapahtumat ovat osoittaneet, että muutokset tapahtuvat kiihtyvällä vauhdilla.

Kysymys on lopulta siitä, kenellä on valta päättää mitä oikeasti muutetaan ja mitä ei. Missiologiassa puhutaan jatkuvasta tarpeesta paradigman eli ajattelutavan muutokseen ja sen soveltamiseen nykytilanteeseen. Jos yritämme pakottaa ihmistä toimimaan vastoin kulttuuriaan, se voi onnistua vain totalitaarisessa diktatuurissa. Jos esim. alkaisimme opettaa mitä Jeesus ja Paavali opettivat noin 2000-vuotta sitten alkukielellä, siihen mitään lisäämättä tai poisottamatta, olisimmeko valmiit sellaiseen opetuksen muutokseen? Olemmeko valmiit sopeuttamaan ajatteluamme siten, että voimme puhua mielekkäästi aikamme ihmisille muuttamatta Raamatun sanomaa kulttuurimme tai mieltymystemme mukaisesti?

Raamattu puhuu ensisijaisesti ja pääasiassa oman aikansa ihmisille. Se ottaa huomioon näiden ihmisten maailmankuvan, uskomukset ja kulttuurin. VT:n kulttuuri ja maailmankuva on hyvin toisenlainen kuin UT:n. Tämä pätee myös toisinpäin. Paavali sanoo puhuvansa juutalaisille niin kuin juutalaisille ja kreikkalaisille niin kuin kreikkalaisille. Kun Paavali puhuu juutalaisille, hän korostaa Jeesusta heidän Messiaanaan vaikka hän tietää, että Jeesus on enemmän kuin juutalaisten odottama Messias eli Voideltu. Puhuessaan Rooman ei-juutalaisille asukkaille, hän käyttää Jeesuksesta nimityksiä, joita käytettiin keisarista kulttipalveluksen yhteydessä. Rooman keisariahan kutsuttiin jumalan pojaksi, vapahtajaksi, pelastajaksi, rauhan ruhtinaaksi ja ylösnousevaksi. Paavali kirjoitti näin ollakseen ymmärrettävä aikansa ihmisille.

Apostoli tiesi, että Jeesus on paljon enemmän, kuin roomalainen keisari tai maallinen messias. Hän on Herra eli Jahve. Raamatunkohdissa, joissa Paavali käyttää Jeesuksesta sanaa Herra, hän usein lainaa niitä Vanhan testamentin raamatunkohtia, joissa puhutaan itse Jumalasta – ei messiaasta. Alkuaikanaan kristinuskon sanoma oli radikaalia ja uusia ajatuksia esille tuovaa. Kun Jeesus tai apostoli Paavali lainaavat Uutta testamenttia, he eivät käytännössä koskaan lainaa Vanhan testamentin hepreankielistä tekstiä sellaisenaan. Usein he muuttavat sen kieltä, sanontoja ja kielioppirakennetta vastaamaan sanomansa sisältöä. Konservatiivien haasteena uskonnollisella kentällä nykyisin on, että esim. Jeesus piti perinnäis-sääntöihin, vanhoihin tapoihin yms. pitäytymistä vääränä. Hän moitti tällaisesta toiminnasta erityisesti fariseuksia. On olemassa vaara, että meistä konservatiiveista tulee nykyajan fariseuksia sen sijaan, että katsoisimme mitä Raamattu opettaa. Meille voi tulla tärkeämmäksi, kuinka olemme tottuneet ajattelemaan ja kuulemaan. Silloin saatamme menettää Raamatun uutta luovan sisällön.

Osa uskovista sanoo ettei Jeesus opettanut mitään uutta vaan kaikki oli opetettu jo VT:ssa. Väitetään, että Jeesus käytti opetuksiensa pohjana ainoastaan jo opetettuja asioita. Jeesuksen opetukset kuitenkin korostavat uudella tavalla ajattelemista ja sen mukaan toimimista. Jeesus ei halua paikata ”vanhoja leilejä tai kankaanpalasia”, vaan Hän haluaa tuoda kokonaan uutta. Kokonaan uusi ajatus esim. on ettei Israelin kansassa (tai ylipäätään missään kansassa) yksilö voi pelastua kansaan kuulumisen kautta, vaan pelastuminen on ennen muuta henkilökohtainen, yksilön asia. Ihmisen on muutettava aikaisempi ajattelunsa eli synnyttävä uudesti ja lähdettävä seuraamaan Jeesusta. Raamatun mukaan se ei ole kertatapahtuma vaan jatkuva ajassa etenevä prosessi. Lopulta ratkaisee se, uskotko Jeesukseen vai et ja rakastatko lähimmäistäsi sekä vihollistasi kuten itseäsi.

Olemmeko me Israelin Ystävät valmiit tänä vuonna kohtaamaan näitä Jeesuksen esiin tuomia haasteita, uusia ajatus –ja toimintamalleja, vai pitäydymmekö meille vanhoihin ja totuttuihin? Kaikki vanha ei luonnollisestikaan ole pahasta tai väärin. Kysymys on siitä, että Raamattua on jo yli kahdentuhannen vuoden ajan tulkittu vallitsevien eri kulttuurien sallimista perspektiiveistä. Eikö olisi aika palata alkuperäiseen sanomaan ja kohdata sen radikaalisuus itse kutakin voimakkaasti muuttavalla tavalla. Nuorisoa tai heidän kulttuuriaan syyttämällä emme paranna nuorisokulttuuria, ajattelutapaa tai anna heille uusia ideoita. Mutta jos kohtaamme nuorison heidän kulttuurinsa keskellä tuoden Jumalan sanaa heille alkuperäisessä, vieraista kulttuureista riisutussa muodossa, voisimme ehkä saada jotakin muutosta aikaan. Eikä vain nuorisossa vaan myös itsessämme. Kysymys kuuluu, uskallammeko ja onko meillä rohkeutta tähän?

Shalom –terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.