Aihearkisto: Shalom Lehden pääkirjoitukset

Shalom-lehden pääkirjoitus 1/2022

N. 2000 vuotta sitten, Jeesuksen elinaikana juutalaisten keskuudessa odotettiin kiihkeästi Messiasta. Juutalaisten messiasodotuksiin oli kehittynyt kolme traditiota.

  1. Odotettiin sellaista lopunajan Messiasta, joka julistaisi parannuksen tekoa ja Jumalan valtakunnan pikaista tuloa. Tämä apokalyptinen odotus piti sisällään ajatuksen pikaisesta lopullisesta tuomiosta niille, jotka vainosivat juutalaista kansaa. Juutalainen Messias toisi ikuisen Jumalan kuningaskunnan kaikille juutalaisille. Jeesuksella oli apokalyptinen näky, joka selvästi koski ensijaisesti juutalaista kansaa. Sen mukaan viimeisellä tuomiolla tuomitaan rikkaat ja vaikutusvaltaiset Jeesuksen ajan juutalaiset eli kaikki ne, jotka käyttivät köyhiä ja sorrettuja ihmisiä hyväkseen tavalla tai toisella omien etujensa hyväksi. Jeesuksen ajatus oli, että hän itse on tuo lopun ajan kuningas ja tuomari – lopunajan Messiaskuningas, joka johtaa Jumalan kuningaskuntaa.
  2. Toinen tuon ajan messiaskäsitys oli, että Messias nähtiin profeettana, joka saa lain profetaallisen julistuksen kautta juutalaiset noudattamaan Mooseksen vastaanottamaa lakia täydellisesti. Tämän jälkeen tulee Jumalan juutalainen kuningaskunta. Toisin sanoen Jumalan laki tulee kirjoitetuksi juutalaisen kansan sydämiin profetaallisen julistuksen kautta.
  3. Kolmas messiaskäsitys oli, että Messias tulee olemaan sotilasjohtaja, joka yhdistää juutalaiset tuhoamaan heidän vastustajansa ja vapauttamaan juutalaisen kansan lopullisesti, eli saattamaan exoduksen päätökseen. Tämän jälkeen tulee saman sotilasjohtajan johtama Jumalan kuningaskunta.

Pakanakansat eivät luonnollisesti ilahtuneet mistään juutalaisesta messiaskäsityksestä, vaan loivat omat messiaskäsityksensä ja sovelluksensa. Tätä asiaa on tutkittu ja valotettu useissa pakanalliseen messiaskäsitykseen liittyvissä tutkimuksissa. Kun ei-juutalaiset saavuttivat kristinuskossa johtavan aseman, messiaskäsite muutettiin asteittain kokonaan ei-juutalaiseksi messiaskäsitteeksi. Siinä juutalaiset esitettiin ja määriteltiin Kristuksen vastustajiksi ja siten kadotukseen joutuviksi ihmiseksi, elleivät he ennen kuolemaansa kääntyneet uskomaan ei-juutalaiseen Kristukseen. Mutta ei-juutalainen Messias tai Kristus ei oikein sopinut juutalaiseen messiaskäsitykseen. Tästä johtuen juutalaisten ja kristittyjen tiet erosivat asteittain lopullisesti.

Tänä päivänä monet maailman kansat etsivät kiivaasti itselleen kansallisia messiashahmoja, jotka johtaisivat heidät voittoon vastustajistaan ja täydellisen maanpäällisen valtakunnan syntyyn. Venäjällä luodaan kiivaasti Putin -kulttia ja hänestä yritetään tehdä todellinen messiashahmo, joka palauttaa Venäjän suuruuden ja imperiumin arvovallan. Kiinan elinikäiseksi julistettua presidenttiä palvotaan ja ihaillaan uuden kiinalaisen maailmanvallan luojana ja toteuttajana. Pohjois-Korean johtaja kuvittelee olevansa todellinen messiashahmo. Listaa voisi jatkaa monen muun maan kohdalla. Etsitään siis vahvaa diktaattoria, joka laittaisi asiat kuntoon ja palauttaisi kansojen suuruuden.

Tässä messiaskilpailussa juutalaisille ei tarjota juuri mitään roolia. Juutalaisella kansalla on toki ollut omat messiaskandidaattinsa. Mutta nykyinen Israelin valtio on todellinen sotilasmahti ilman omaa messiastaankin. Israelin valtio kykenee yleisesti torjumaan kaikki tietoiset uhat ainakin ydinaseillaan. Silti monet viimeaikaiset tapahtunut Israelissa ovat herättäneet huolestumista. Voisivatko Israelin valtion sisäiset jännitteet ja vastakohdat – esimerkiksi juutalaisen ja arabiväestön välillä – puhjeta avoimeksi konfliktiksi? Riippuen konfliktin laajuudesta sen torjuminen voisi osoittautua erityisen haasteelliseksi. Jos esim. sadattuhannet, tai jopa puolitoista miljoonaa Israelin arabia, ryhtyisivät avoimeen konfliktiin Israelin juutalaisten kanssa, kuinka tällainen ristiriita voitaisiin sotilaallisesti tai taloudellisesti ratkaista? Satojatuhansia ihmisiä on vaikea laittaa vanki-loihin tai eristää ilman suuria turvallisuusriskejä tai käytännön toimenpideongelmia. Aika näyttää, tuleeko jotain tällaista jossain vaiheessa tapahtumaan. Vai tuleeko juutalaisten odottama messiashahmo ratkaisemaan tämän ja muut konfliktit kertaheitolla?

Meillä kristityillä on vankkumaton luottamus siihen, että tiedämme, kuka tuo lopunajan Messias on ja mitä hän tekee. Juutalaiset eivät ymmärrettävistä syistä usko kristilliseen messiaskäsitteeseen. Heillä on täysi oikeus toimia uskonsa ja ymmärryksensä mukaan. Ennemmin tai myöhemmin me saamme vastauksen siihen, kummat ovat messiaskysymyksessä oikeassa, kristityt uskovat vai juutalaiset? Jeesushan opetti ja sanoi ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle, tehkää parannus”. Juuri parannuksen tekemisen vaatimus yhdistää juutalaista ja kristillistä messiaskäsitystä. Tehkäämme siis molemmat tuo parannus niin Messias tulee! Messiasta odotellessa.

Shalom-terveisin,

Ilkka Vakkuri

 

Shalom -lehden pääkirjoitus 10/2021

Kristillinen joulu ja juutalaisten Hanukka -juhla ovat valon juhlia. Erityisesti täällä pohjoisella alueella, missä Suomikin sijaitsee, valoa tarvitaan synkkyyden keskellä vuoden pimeimpänä ajanjaksona. Valitettavasti niin Suomen juutalaiset kuin kristitytkin joutuvat ainakin vielä tämän joulun ja Hanukka-ajan viettämään Covid 19 -sairauden varjossa. Tilanne ei ole toivoton, mutta huolestuttava. Se raastaa erityisesti yksin eläviä vanhuksia riippumatta siitä, onko heidät rokotettu vai ei.

Covid 19 -viruksen leviäminen ja muut vakavat ihmiskunnan uhkatekijät saavat meidät uskovat miettimään perimmäistä kysymystä siitä, miksi Jumala sallii kärsimystä? Tämä kysymys on sekä kristityille, että erityisesti juutalaisille vakava ja haasteellinen kysymys. Voimme tarjota siihen monia näennäisvastauksia. Yksi tyypillinen vastaus on, että ei ole kysymys Jumalan sallimuksesta vaan ihmisen pahuudesta. Tällä tavalla yritetään kiertää kysymys Jumalan sallimuksesta tai vastuusta jollekin muulle taholle. Näin yritetään ikäänkuin ulkoistaa paha. Tätä perustellaan sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa esiintyvällä ajatuksella, että ihmisen liha on paha. Näin ollen ajatellaan, että ihminen itse, tai Uuden testamentin mukaan jopa paholainen on syypää kärsimykseen.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Ongelmana on, että mitään ei voi tapahtua Jumalan sallimatta. Toisin sanoen jos Jumala ei salli kärsimystä, silloin ei ole kärsimystä. Näin päätellen lopullinen syy kärsimykseen ei voi olla ihmisen ajatukset tai teot, vaan Jumalan päätös. Tätä tosiasiaa on vaikea kumota tai muuksi muuttaa. Kaikkivaltiaana Jumalalla on oikeus toteuttaa tahtoaan riippumatta siitä miten me asian koemme tai näemme. Vaikuttaa siltä, että ainoa kestävä ja totuudenmukainen perustelu kärsimyksellä on Jumalan tahto ja sallimus. Tähän viittaa sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa oleva sana, joka on käännetty suomeksi sanalla armo. Alkuperäinen sana olisi parempi kääntää suomeksi ylistämisen ja kiittämisen aiheeksi, kuten Jobin kohdallakin tapahtui. Sanan käytön voisi tiivistää Jobin sanoihin ”Herra otti, Herra antoi, ylistetty olkoon Herran nimi”. Tämä tarkoittaa, että Herra tekee, mitä Hän haluaa, sallii myös kärsimystä. Mutta siitä huolimatta meidän tulee ylistää Häntä.

Uuden testamentin sanoin savenvalaja voi tehdä astioille oman tahtonsa mukaan, eivätkä saviastiat voi valittaa savenvalajalle. Kärsimyksen hyväksyminen yhdeksi Jumalan sallimukseksi ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että me ihmiset tuotamme kärsimystä lähimmäisillemme tai muille elollisille olennoille. Jumalan Raamatun mukainen tahto on, että me emme tuota tarpeetonta kärsimystä kenellekään. Kristillisessä joulussa juhlitaan kärsivää Herran palvelijaa. Jos me vainoamme toisiamme tai juutalaisia, niin kärsikö Hän turhaan? Jumalan rakkaus ilmenee Kristuksen kautta saatavassa anteeksiantamisessa ja se voittaa lopulta kaikki kärsimykset, joita ei enää iankaikkisuudessa ole.

Shalom -terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus marraskuu

Sukupolvet vaihtuvat – holokaustin uhka jää

Pian jo väistyvässä sukupolvessa on eritasoisia ja erilaisia muistoja holokaustin hirvittävyydestä. Sitä mukaa, kun sukupolvet vaihtuvat, on vaarana, että tietoisuus holokaustista hämärtyy ja sekoittuu monien muiden asioiden kanssa ja holokaustin ainutlaatuinen hirvittävyys jää taka-alalle. Yksi esimerkki tällaisesta kehityksestä on, että kansainvälinen holokaustipäivä on muutettu rasismin vastaiseksi päiväksi ja silloin muistetaan rasismin uhreja. Sinänsä rasismi eri muodoissaan on väärää ja vastustettavaa. Mutta jos ei edes kerran vuodessa ole päivää, jolloin keskitytään holokaustin uhreihin ja sen hirvittävyyteen, ja ettei se koskaan enää tapahtuisi, niin silloin ollaan helposti heikentämässä holokaustin merkitystä ja sen ainutlaatuisuutta. Meidän tulee muistaa myös kristillisen kirkon antisemitismi, jolla on pitkät juuret aina kristillisen kirkon varhaiseen historiaan asti. Muistamme helposti inkvisition,pogromit ja holokaustin, mutta unohdamme varhaisen kirkon antisemitismin ja juutalaisvainot. Ne etenivät asteittain ja kohdistuivat – ei ainoastaan vain juutalaisiin yleensä – vaan myös Jeesuksen juutalaisiin seuraajiin. Heistä viimeinen ryhmä ebioniitit, tuhottiin ja tapettiin noin 617 jKr. mennessä. Tosin heidän oppinsa ei kaikessa ollut UT:n opetusten mukainen ja heitä voidaan pitää eräänä kristillisiä aatteita omaksuneena lahkona.

Apostoli Paavalin roomalaiskirjeestä ilmenee, että Jeesuksen pakanataustaiset seuraajat alkoivat vähitellen hävittämään Jeesus -uskon juutalaisia juuria. Niillä ei ollut heille enää merkitystä. Edelleen myöhemmin pyrittiin eliminoimaan hellenistijuutalaisen Paavalin juutalaispohjaiset opetukset. Jo 400-luvulla kristinuskosta oli poistettu lähes kaikki juutalainen aines ja pohja. Nykyisen tutkimuksen mukaan kristinuskosta tuli roomalaiskatolisen kirkon kehityksen myötä enenmän tai vähemmän keskiplatonilaista filosofiaa. Kristinuskon yksinkertainen ja selkeä sanoma ylösnousseesta Lunastajasta ja Vapahtajasta korvautui asteittain yhä monimutkaisemmilla opeilla ja käsityksillä. Jeesuksen juutalainen messiaanisuus hävitettiin. Ei-juutalaisella kristityllä kirkolla ei ollut enää tarvetta juutalaiselle Messiaalle, Kristukselle. Juutalaisuus ja juutalaiset muodostivat uhan pakanafilosofiaa hyväksikäyttävälle kristilliselle kirkolle ja siksi heidät oli eliminoitava. Juutalaisten hävittämiseen pyrittiin monin keinoin. Ajoittain juutalaiset Jeesuksen seuraajat kokivat jopa kovempaa vainoa kuin muut juutalaiset. Vanhan testamentin tekstejä muokattiin ja niitä selitettiin ja tulkittiin osin mielivaltaisesti. Juutalaisia pakotettiin kuoleman uhalla ja usein kiduttamalla jättämään uskontoperinteensä. Hengellinen antisemitismi jäi suurelta osin elämään osana eri kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen asenneilmastoa. Siitä tuli ehkä kätketympää, mutta se oli ja on ollut tähän päivään asti osa monen kristillisen suunnan agendaa.

1970-luvun USA:ssa kehitettiin ajatus juutalaisten poliittisesta käännyttämisestä, jotta he tukisivat amerikkalaisen oikeistouskonnollisen liikkeen poliittisia päämääriä. Tähän kuului kaiken kristillisen julkisen hengellisen- ja evankeliumintyön salaaminen tai lopettaminen ja keskittyminen Israelin valtion tukemiseen maallisilla tavoilla. Hengellisellä saralla usein vain rukoileminen juutalaisten puolesta sallittiin. Tämä liikehdintä synnytti monia uusia kristillisiä Israel- järjestöjä, jotka korostivat Israelin valtion tukemisen tärkeyttä kaikin keinoin. Ajatuksena oli ”ostaa” juutalaisten tuki ja rakkaus maallisin keinoin. Juutalaisvaltiolle tarjottiin maallista tukea ja mammonaa. Ajatus ja päämäärä oli, että kun amerikkalaiset Israel-järjestöt miellyttävät Israelin juutalaisia niin myös amerikkalaiset juutalaiset alkavat äänestää amerikkalaisen republikaanipuolueen oikeiston ehdokkaita. Näin amerikkalainen oikeisto pääsisi lopullisesti valtaan. Amerikan juutalaisista aiemmin jopa 92% on äänestänyt erilaisissa vaaleissa demokraatteja. Syystä tai toisesta siirtymää on jonkin verran tapahtunut mutta ei vielä ainakaan toistaiseksi riittävästi, jotta republikaanit olisivat päässeet ehdottomaan valta-asemaan.

Vanha sanonta ja väite on, että raha lopulta ratkaisee asiat. Silti juutalainen, kuten mikä tahansa kansa, tarvitsee todellista ja vilpitöntä ystävän rakkautta. Siitä syntyy oikea luottamus. Tällä hetkellä monet juutalaiset ajattelevat, että kristityt – ja erityisesti monet Israelia tukevat kristityt eivät toimi vilpittömästi, vaan heillä on omat taloudelliset ja poliittiset tarkoitusperänsä. Tilanne on valitettava. Jokaisen kristityn Israelin tukijan pitäisi nyt viimeistään herätä tilanteen nurinkurisuuteen. Juutalaisia ei saisi käyttää hyväksi millään tavalla. He ovat ansainneet vilpittömän ystävyytemme juutalaisena eläneen ylösnousseen Vapahtajamme nimessä.

Shalom- terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom lehden pääkirjoitus lokakuu

Antisemitismi ilmenee nykyisin usein erityisesti Israelin valtion tai jopa sen olemassaolon vastustamisena. Kanadan oikeusministeri on määritellyt, että antisemitismi kiistää juutalaisen kansan oikeuden elää tasa-arvoisena jäsenenä muiden kansojen joukossa. Kysymys on hyvin vakava. Israelin valtio on juutalaisen kansan koti, turvapaikka. He ovat ansainneet oman kodin, joka on luvattu jo Raamatun lehdillä. Raamattu kertoo myös, että Israelin on kohdeltava muukalaisia, eli ei-juutalaisia, asiallisesti ja hyvin. Juutalainen kansa noudattaa Jumalan tahtoa olemalla luvatussa maassa.

Antisemitismi kohdistuu Israelin valtioon ja kansaan seuraavilla tavoilla: 1. Toivotaan Israelin tuhoa. 2. Israelilaisten itsemääräämisoikeus ja oikeus olla omana valtiona kiistetään. 3. Israel rinnastetaan natseihin. 4. Israel määritellään petolliseksi islamin viholliseksi. 5. Israel määritellään pahaksi kulttuurisesta näkökulmasta. 6. Israel halutaan eristää taloudellisesti. 7. Holokausti kielletään. 8. Israeliin kohdistuva rasistinen terrori hyväksytään. 9. Israelille ei anneta tasavertaista kohtelua kansainvälisen oikeuden näkökulmasta.

Israelilla ei ole vaihtoehtoja kuin puolustautua, jotta se voi säilyttää turvapaikkansa. Sen toisella puolella on Välimeri, toisella puolella ovat vihamieliset valtiot. Tiedämme, että Israel on johtavia maita torjumaan ja estämään terrorismia. Siihen ovat olleet vaikuttamassa pakottavat syyt. Israelin valtiolla on oikeus olemassaoloonsa ja oikeus puolustaa itseään pitäen huolta kaikista israelilaisista, myös Israelin arabeista, kristityistä, juutalaisista ja kaikista maan kansanryhmistä. Yleisesti ottaen Israel on alueensa ainut demokratia ja Israel selvästi pyrkii huolehtimaan kaikista kansalaisistaan.

On tärkeää tunnistaa antisemitismi kaikissa muodoissaan, eikä lähteä kritiikittä mukaan yksipuoliseen mediauutisointiin. Medialukutaitoon kuuluu selvittää, mitkä tahot ja intressiryhmät ovat kulloisenkin median takana. On hyvä seisoa Israelin rinnalla ja torjua antisemitismia sen kaikissa muodoissa.

Antisemitismi johtaa vääristyneeseen todellisuuskuvaan. Se on rasistista. Se pyrkii kieltämään sekä Jumalan suuren suunnitelman Israelin kansan kohdalla että Israelin valtion aseman juutalaisten kotina ja turvapaikkana. Antisemitismi ei tarjoa mitään rakentavia ratkaisuja mihinkään ongelmaan, vaan se lietsoo ongelmia ja vihaa juutalaista kansaa kohtaan.

Meidän tehtävämme kristittyinä on taistella kaikkia antisemitismin muotoja vastaan Messiaamme hengessä. Emmehän me peräänny? Tehtävämme jatkuu Jumalan kuningaskunnan tuloon asti. Siksi me olemme juutalaisten turvana sielä missä vain voimme.

Shalom- terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom lehden pääkirjoitus syyskuu

Länsimaissa olemme tottuneet korostamaan demokratian merkitystä. Olemme tottuneet ihailemaan ja arvostamaan demokratiaa ja uskomme, että sitä kautta valta on sillä, jolle se kuuluu eli kansalla. Vähemmistön suojaksi perustuslakeihin on kirjattu pykäliä, joilla on toivottu turvattavan myös vähemmistön oikeuksia. Käytännössä tämä on tarkoittanut lähinnä suuremman määräenemmistön vaatimuksia perustuslain takaamien perusoikeuksien osalta lakeja säätävän elimen eli Suomessa eduskunnan päättäessä asioista. Siitä mitkä lait ja asetukset vaativat suuremman enemmistön niistä päätettäessä valvoo, tutkii ja päättää erillinen perustuslakituomioistuin tai vastaava. Suomessa perustuslain noudattamista ja sitä, mikä laki tai säädös vaatii määräenemmistön, käsittelee eduskunnan perustusvaliokunta. Se käsittelee pääasiassa Suomen hallituksen antamien esitysten ja lakiehdotusten perustuslaillisia näkökohtia ja antaa niistä lausuntonsa.

Perustuslakivaliokunta muodostuu eduskunnan voimasuhteiden mukaan valituista kansanedustajista, jotka eduskuntaryhmät ovat sinne valinneet. Valiokunta pyrkii yksimielisiin päätöksiin. Kuitenkin kun niistä äänestetään riittää yksinkertainen enemmistö. Näin ollen hallituspuolueiden ollessa enemmistönä ne saavat oman näkemyksensä läpi jos hallituspuolueiden edustajat äänestävät hallituksen esitysten mukaisesti. Nykykäytännön mukaan vaikuttaa myös siltä, että hallitus voi jopa ohittaa perustuslakivaliokunnan joitakin suosituksia tai jopa päätöksiä. Viime aikoina perustuslakivaliokunnassa on tapahtunut sellaistakin, että on jätetty eriäväkin mielipide kuten ulkoministeri Haaviston virkarikossyyteasiassa. Tämä eriävä mielipide ei kuitenkaan vaikuttanut lopulliseen päätökseen.

Kaikista kauniista ja ylevästä puheista huolimatta vaikuttaa siltä, että ainakin hallitusten esitysten kohdalla hallituspuolueet, joilla on enemmistö petustuslakivaliokunnassa, sanelevat valiokunnan suositukset ja päätökset tiukan paikan tullen. Eduskunnan ei-hallituspuolueilla ei juurikaan ole mahdollisuutta vaikuttaa perustuslakivaliokunnan päätöksiin mikäli niistä äänestetään. Tästä seuraa, että Suomessa toteutuu kyllä enemmistövalta, mutta vähemmistön perustuslailliset oikeudet riippuvat monessa kysymyksessä enemmänkin hallituspuolueiden tulkinnasta ja halusta toteuttaa omaa hallitusohjelmaansa. Toinen vakava perustuslaillinen ongelma on hallituksen eri ministeriöiden ohjauskirjeet. Iltasanomien haastatteleman perustuslakiasiantuntijan, Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtorin Pauli Rautiaisen mukaan ne ovat usein sekavia, keskenään ristiriitaisia ja ohittavat välillä eduskunnan päättävänä elimenä. Ministeriöiden ohjauskirjeiden sijaan hallituksen pitäisi tehdä eduskunnalle selkeitä lakiesityksiä silloin kun ohjauskirjeet käsittelevät ihmisten perusoikeuksiin puuttumista.

Käytännössä Suomen hallituksessa esitykset ja päätökset valmistellaan kulissien takana pienessä piirissä. Voimme miettiä, kuinka hyvin demokratia ja kansanvalta todellisuudessa toimii.

Suomen hallitus saattaa saada eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä läpi lakeja, asetuksia ja säädöksiä, jotka saattavat loukata kansalaisten perusoikeuksia. Tästä on hyvänä esimerkkinä kansanedustaja Päivi Räsäsen syyte siitä, että hän olisi syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan luettuaan tai kirjoitettuaan tiettyjä raamatunlauseita. Räsänen vetoaakin puolustuksessaan mm. jokaisen kansalaisen perusoikeuteen harjoittaa omaa uskontoaan ja sen mukaista uskoaan. Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan meni aikanaan eduskunnassa läpi sellaisenaan yksinkertaisella enemmistöllä. Valtakunnan syyttäjä vetoaakin Päivi Räsäsen syytteennoston yhteydessä siihen, että Päivi voi lukea tai kirjoittaa lainaten raamatunkohtia, mutta tekstistä tai puheesta ei saa ilmetä, että hän hyväksyy raamatuntekstin sisällön jos valtakunnansyyttäjä katsoo ko. tekstin täyttävän kiihotukseen kansanryhmää kohtaan -lain tunnusmerkistön.

Edellä mainitut asiat voivat siis tapahtua maassamme, jota pidetään demokratian mallimaana. Ei ole ihme, että monet aidot diktatuurit näkevät läntiset demokratiat, kuten Suomen eduskunnan päätökset, samanlaisena pienen valtaeliitin kulissina kuin omassa maassaankin. Ne hyödyntävät tilannetta poliittisessa propagandassaan ja toiminnassaan. Tästä seuraa, että kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, todellista valtaa käyttää enenevässä määrin pääasiassa pieni toimijajoukko. Käytännössä pääministeri voi sopia asiat ja hallituksen esitykset eduskunnalle muutaman hallituspuolueen johtajan kanssa ja ne toteutuvat lähes sellaisenaan eduskunnan lainsäädännössä hallituspuolueiden yksinkertaisen enemmistön turvin. Sama asia, eli pienen valtaeliitin mahdollisuus päättää asioista tahtomallaan tavalla, koskee kaikkialla maailmassa niin taloudellista, sotilaallista kuin hengellistäkin vallankäyttöä. Tämän takia tavallisen kansalaisen on vaikea vaikuttaa käytännön päätöksentekoon. Kansalaiset joutuvat lähinnä kantamaan päätösten seuraukset omassa jokapäiväisessä elämässään.

Maallistuneissa länsimaissa Raamattu ja sen arvomaailma on ollut jatkuvien hyökkäysten kohde. Tilannetta on vielä pahentanut hengellisten auktoriteettien yhä suurempi tahto myötäillä yhteiskunnan muutoksia raamatunopetuksista riippumatta. Kun hengellisellä puolella tapahtuu yhä jyrkempi Sanasta luopuminen niin mitä jää hengellisyydestä jäljelle? Kulissitko? Tänä aika näemme kuinka tärkeää on pitää kiinni Jumalan sanasta! Älkäämmekö horjuko siitä myöskään Israel-työn osalta! Uskonnonharjoitus ja uskonvapaus kuuluvat meidän kaikkien perusoikeuksiin myös Suomessa. Raamattu on uskoville pyhä kirja ja sitä on voitava lukea ja lainata ilman, että on vaarassa joutua syytettynä oikeuteen.

Shalom-terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus kesäkuu

Totuutena valhe

Joh.8:32:

”Totuus on tekevä teidät vapaiksi.” Alkukieltä paremmin mukaillen kohta kuuluu: ”Totuuden tuntemisen kautta tulette olemaan vapaat.” Kun seuraamme maallista tai hengellistä mediaa, on

silmiinpistävää, kuinka media kirjoittaa ja esittää asiat niiden sidosryhmien mukaan, jotka niitä johtavat. Tämä pätee niin Israelin asioihin ja niistä tiedottamiseen kuin muihinkin median kannalta keskeisiin kysymyksiin. Jos selvität median sidosryhmät ja kunkin median käyttämät lähteet, voit melko helposti päätellä sanoman sisällön ja painopisteet. Tästä seuraa, että medioiden luotettavuus niin muodollisissa demokratioissa kuin suoranaisissa diktatuureissa on välillä kyseenalainen. Tämä on johtanut siihen, että on syntynyt joukko vaihtoehtoisia medioita, jotka kritisoivat oikeutetusti tai ei-oikeutetusti valtamedian toimintaa ja esitetyn tiedon sisältöä.

Tämä taas on johtanut salaliittoteorioiden boomiin vaihtoehtoisen median kautta. Ongelma on siinä, että vain osa salaliittoteorioista on edes jollakin lailla paikkansa pitäviä. Valtaosa salaliittoteorioista on rakentunut ja kehittynyt eteenpäin alkuperäisistä osittain todenperäisistäkin ajatuksista eikä niillä enää ole paljonkaan yhtymäkohtia todellisuuteen. Tavallisen lukijan ja kuuntelijan/katsojan on vaikeaa erottaa valtamedian tarkoitushakuinen sanoman muotoilu ja vaihtoehtomedian villiintyneet salaliittoteoriat aidoista salaliitoista tai muista vastaavista todellisista asioista. Missä raha, valta ja mielikuvat ratkaisevat, siellä ollaan harvemmin kiinnostuneita totuudesta. Korkeintaan ollaan kiinnostuneita niistä totuudelta näyttävistä tiedoista, joka palvelevat kunkin median omia päämääriä. Totuutta, joka ei palvele omia päämääriä tai on niiden vastaista, ei haluta saattaa kenenkään tietoon. Siksi sidosryhmäjohtoinen media – on se sitten maallista tai hengellistä – edustaa huonosti Raamatun tarkoittamaa totuuden etsimistä. Voidaankin oikeutetusti kysyä, mikä on totta, tai missä on totuus?

Esimerkiksi Israelin kohdalla niin maallinen kuin hengellinen media esittää tietävänsä tosiasioita, jotka tukevat niiden sidosryhmien maailmankuvaa. On kuitenkin täysin naiivia kuvitella, että esimerkiksi Israeliin liittyvissä asioissa media tietäisi ja/tai kertoisi koko totuuden tai joissakin tapauksissa edes osatotuuden seuraajilleen. Medialle syötetään asioita ja/tai se itse syöttää omia totuuksiaan palvellakseen sidosryhmiensä tarpeita ja tavoitteita. Usein maallinen media on myös vahvasti politisoitunut jonkun tietyn poliittisen näkemyksen puolelle. Juutalainen kansa, joka on kärsinyt kaikkea mahdollista vainoa historiansa aikana, ei halua missään tilanteessa menettää otettaan Israelin valtiosta. Se tulee tekemään kaikkensa torjuakseen niin sisäisät kuin ulkoiset uhkatekijät. Voidakseen toimia järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti Israelin valtio on koordinoinut tärkeimmät turvallisuuteensa liittyvät asiat pienen sisäpiirin johdettavaksi. Johtoryhmä muodostuu ihmisistä, jotka eivät kerro mitään salaista tietoa ulospäin esimerkiksi medialle. Siksi media ei oikeasti tiedä mitä Israel suunnittelee tekevänsä liittyen sen turvallisuuteen.

Tästä syystä kaikenlaiset spekulaatiot koskien Israelin toimintaa tai niiden toteutusta ovat auttamattomasti pääsääntöisesti epätosia. Osittaisen tai kokonaan väärän tiedon levittäminen Israeliin liittyen on ymmärrettävää maallisen median toimesta. Sillä on maallisiin sidosryhmiin liittyvät tavoitteet ja tulospyrkimykset. Surullista on, kun joutuu toteamaan saman asian myös hengellisestä, kristillisestä mediasta. Totuutena valhe tai vääristely pitää valitettavan usein paikkansa myös hengellisessä mediassa, niin Suomessa kuin muuallakin. Tästä ei useinkaan uskalleta puhua tai kirjoittaa, koska totuutena valhe -ajattelu on saavuttanut konsensuksen kristillisessä valtamediassa. Valtamedia ei päästä mitään sellaista tietoa tai tosiasiaa läpi, joka on ristiriidassa sen tavoitteiden kanssa tai joka vaarantaisi sen taloudellisia tai muita etuja.

Kun sinä, Shalom-lehden lukija, seuraavan kerran luet, kuuntelet tai katsot kristillistä tai ei-kristillistä valtamediaa, muista säilyttää terve kriittisyys ja itsenäinen ajattelu. Pyri selvittämään kaikista mahdollisista lähteistä mistä oikeasti on kysymys. Ennen kaikkea: älä kuvittele tietäväsi tai mediankaan tietävän, mitä Israel aikoo tehdä tai on tekemättä turvallisuutensa suhteen. Sen tietää vain pieni joukko Israelin valtion päättäjiä, jotka eivät kerro toimistaan etukäteen sinulle, medialle tai millekään julkiselle taholle.

Shalom -terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus toukokuu

Sanna Ukkola kirjoittaa kolumnissaan, kuinka Helsingin Sanomat ei uskalla puolustaa perinteisiä perusarvoja, vaan matelee uusradikaalien vaatimusten perässä. Suomessa harva on seurannut, kuinka humanististen alojen yliopistokoulutus on radikalisoitunut nopeasti esimerkiksi äärifeministiseen tai pikemminkin äärisukupuolettomaan suuntaan. Sukupuolesta on tehty ikään kuin tahdonvallan asia, vaikka se on biologinen todellisuus. Monilla tavoilla toimivien uusradikaalien ideoiden syntysijat ovat USA:n tiettyjen yliopistojen radikaaleissa humanististen tiedekuntien ajatushautomoissa. Tämä ei sinänsä yllätä sillä USA on jakautunut voimakkaasti. Suurten kaupunkien ja asutuskeskusten väestön enemmistö on omaksunut uusradikaalisen negatiivisen suhtautumisen mm. Raamatun perusarvoja kohtaan. Lähinnä USA:n eteläosan raamattuvyöhykkeen maaseudulla ja pienissä kaupungeissa Raamatun arvoja vielä arvostetaan.

Sanna Ukkola paljastaa artikkelissaan Helsingin Sanomien ja yleensä suomalaisten journalistien vaitonaisuuden uusradikaalien ääriliikkeiden epätotuuksista. Hän kuvaa hyvin suomalaisen median yleistä itsekritiikin puutetta siitä, mitä media edistää ja esittää. Aikanaan meillä puhuttiin suomettumisesta kun viitattiin median itsesensuuriin kommunistisen naapurimaamme asioista puhuttaessa. Joillakin tunnetuilla ja vaikutusvaltaisilla politiikoilla oli DDR- ja Stasi-yhteytensä. Niistä vaiettiin, eikä esimerkiksi ns. Tiitisen listaa ole vieläkään julkaistu, vaikka kyse on maanpetosepäilyistä. Vaikuttaa, että mediassa on kyse samankaltaisesta, mutta superaktiivisesta USA:sta lähteneestä mediavaikuttamisesta, jossa kaikki uusradikaalisuus on kunniassa ja arvossa. Kaikki mikä myy ja tuottaa rahaa, kelpaa valtamedialle niin USA:ssa kuin Suomessakin.


Kaiken tämän propagandan keskellä voisi kuvitella, että kristillinen media olisi aloittanut kiivaan puolustustaistelun Raamatun perusarvojen puolesta. Valitettavasti kristillinen media Suomessa ja varmaan muuallakin maailmassa yrittää lähinnä sopeutua nykyiseen maailman menoon. Raamatun arvojen puolesta puhuminen esim. eduskunnassa on ulkoistettu harvojen, kuten Päivi Räsäsen harteille ja hänkin jää kristillisessä mediassa yleensä yksin. Välillä näyttää siltä, että hampaattomasti esiintyvä kristillinen media kirjoittaa tai puhuu mieluimmin kedonkukista ja Maijan tai Matin migreenistä, ihmissuhteista, politiikasta, tms., kuin Raamatusta. Miksi näin?


Jos tutkii, ketkä Suomessa hallitsevat kristillistä mediaa ja tekevät toimituksellisia päätöksiä, niin joutuu toteamaan, että joukko on yllättävän pieni ja maailmankatsomus paljolti amerikkalainen. Ei haluta keikuttaa vuotavaa venettä kun väki vähenee, ettei vene kaatuisi kokonaan ja lopulta uppoaisi. Kristillinen uskonto ei alun alkaen ole ollut eikä nykyisinkään ole mikään yksin Raamatun pohjalta nouseva liike. Kristillisyyden identiteettiä maailmassa ovat muovanneet maalliset poliittiset pyrkimykset, ihmislähtöinen humanismi ja kulttuuri koko sen olemassaolon ajan. Esimerkiksi Paavalin kirje Roomalaisille, joka on yksi Uuden testamentin varhaisimpia kirjeitä, osoittaa kuinka jo silloin Rooman seurakunta oli voimakkaasti jakautunut ja alkanut seurata roomalaiskreikkalaista kulttuuria eikä yksin Jeesusta.


Rahaa kyllä tarvitaan kaiken nykyisen toiminnan ylläpitämiseen. Mutta kun rahan hankkimisesta tulee keskeinen tekijä, joka ohjaa koko toimintaa, voidaan puhua kaupallistumista. USA on varoittava esimerkki kristinuskon kaupallistumisesta. Lopulta kaikki humpuukikin käy, jos se tuo yleisöä ja rahaa. Osa USA:n kristillistä mediaa esiintyy vielä jollakin tavalla konservatiivisena ja ainakin teoriassa Raamatun perusarvoja kunnioittavana. Silti rahan tekemisen vaatimus ja yleinen kaupallistuminen jatkuu kuten suomalaisessakin kristillisessä mediassa. Kuvaavaa tällä kehitykselle on, että meilläkin tukeudutaan paljolti amerikkalaiseen kristilliskaupalliseen mediaan. Suomalaiselle kristilliselle medialle amerikkalaisesta kristillisyydestä, sen termit ja tulkinnat mukaan lukien, on tullut osittain samanlainen tabu, mitä Neuvostoliitto oli suomalaiselle maalliselle medialle suomettumisen vuosina. Sen pyörteissä kaiken humun ja hehkutuksen keskellä voi unohtua sekin, ettei Jeesus ollut amerikkalainen eikä edustanut amerikkalaisia arvoja. Niitä ei edustanut kukaan muukaan Raamatun henkilö. Jeesus ei tullut maanpäälle toteuttamaan amerikkalaista unelmaa, vaan muuttamaan Häneen uskovien ajatusmaailmaa pois siitä, mitä maallisen mammonan palvonta syntisyydessään edustaa.

Ylhäältä syntymisen prosessi on Jeesuksen opetuksen mukaan vapautumista kaupallisuuden ja maallisten mieltymysten orjuudesta. On parempi olla, kuten Paavali ilmaisee, Kristuksen orja kuin maailman orja. Monet tutkijat, joiden tutkimuksiin saatoin jo aikanaan USA:ssa opiskellessani tutustua, ovat todenneet, että Raamatun ja Jeesuksen opetukset ovat monessa suhteessa ristiriidassa, paitsi amerikkalaisen maallisen, myös sen hengellisen kulttuurin kanssa. Näiden lähetyshenkisten tutkijoiden mielestä USA edustaa ennemmin maallista ja hengellistä imperialismia kuin aitoa raamatullisuutta. Näkemys asettaa meidät Jeesuksen seuraajat haastavaan asemaan tilanteessa, jossa amerikkalaishenkinen kristinuskon tulkinta jyrää yksipuolisesti esiin tulvan lailla suomalaisessakin kristillisessä mediassa. Jos tämä kehitys jatkuu, niin kohta juuri kukaan ei enää kysy mitä Jeesus tai Paavali oikeasti opettivat. Sen sijaan vaahdotaan epäraamatullisesti, kuinka voisin itsekkäästi menestyä, saada sopivia ystäviä ja vaikutusvaltaa? Näinhän monelle tuttu amerikkalainen, lähes kulttikirjan maineen saanut kirja opettaa amerikkalaistumaan ja menestymään. Se on myös amerikkalaisperäisen ns. menestys- ja valtateologian taustalla. Amerikkalaista kaupallista kristillisyyttä kannattavien joukossa voi välillä unohtua, että maallisella menestymisellä on myös hintansa. Usein sen hinta on totuuden Sanan vääristyminen. Ollaan me Israelin Ystävät kaikesta huolimatta uskollisia Sanalle, eikö niin?

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus huhtikuu

Koronapandemia on levinnyt voimakkaasti mm. sen muunnosvarianttien takia pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Noille alueille suunnitellaan hallituksen toimesta entistä tiukempia ulkonaliikkumis- ja kokoontumisrajoituksia. Tämä on ymmärrettävää sillä kukaan ei halua Koronan leviävän hallitsemattomasti. Suurin huoli koskee sairaalapaikkoja ja erityisesti tehohoidon potilaspaikkojen riittävyyttä, koska niitä on rajoitetusti käytössä. Kokoontumisrajoituksiin on suunniteltu otettavan mukaan myös uskonnolliset tilaisuudet. Tämäkin on ymmärrettävää, eihän kukaan halua, että uskonnollisissa tilaisuuksissa ihmiset altistuisivat Koronalle. Asiaan liittyy myös haasteita. Jos uskonnollisia tilaisuuksia rajoitetaan nyt pandemian aikana, niitä voidaan rajoittaa jatkossa myös muiden ns. välttämättömien syiden perusteella. Syyt riippuvat lainsäätäjistä ja viime kädessä eduskunnasta. Uskonnollisten tilaisuuksien rajoittaminen tai kieltäminen sisältää omia vakavia riskejä maallistuvassa maailmassa. Tulevaisuudessa voi tulla aika, jolloin uskonnollisia tai muita tilaisuuksia ryhdytään rajoittamaan tai kieltämään mitä erilaisimmista syistä. Tästä meillä on esimerkkiä Kiinasta ja muutamista muista totalitaarisista maista. Pahimmat muistot ovat ehkä natsi Saksan ajoilta.

Pelastukseksi tilanteeseen on esitetty televisio- ja nettievankeliointia. Mutta totalitaarisissa yhteiskunnissa löytyy keinoja niin TV:n kuin internetinkin kontrolloimiseksi, kuten tiedämme mm. Kiinassa tapahtuvan. Jos tahtoa löytyy niin yleensä keinotkin löytyvät. Onneksi meillä ei politiikassa olla lähelläkään totalitarismin aikaa, vaikka länsimainenkin demokratia on itse asiassa tietynlaista enemmistön diktatuuria. Eduskunnan enemmistö päättää tavallisissa kysymyksissä asiat kuten tahtoo eli hallituspuolueiden sopimalla tavalla. Vähemmistön ainut turva eli lakien perustuslaillinen arviointikin on nykyisin Suomessa perustuslakivaliokunnan päätösten varassa, jossa hallituspuolueilla on selvä enemmistö. Näyttää siltä, että tahtoessaan hallitus voi tehdä päätöksiä jopa peruslakivaliokunnan kannan vastaisesti ja selittää päätöksiään eri syillä. Tällaisissa tapauksessa perustuslakivaliokunta näyttää olevan hampaaton hallituspuolueiden enemmistön turvin. Olisi varmaan aika saada Suomeenkin riippumaton ja itsenäinen perustuslakituomioistuin.

Toinen alue, josta harvoin puhutaan, ovat hengelliset ohjelmat ja niiden opetukset. Jotkut kristityt ovat huolestuneina esittäneet, että Suomessakin vallitsee tietyn tyylinen hengellinen mafia. Väite tuntuu aluksi liioitellulta ja yliampuvalta. Mutta jos tutkii hengellisen median valtasuhteita ja keitä mediassa esiintyy ja ketkä ovat kytköksissä sen päätäntä- ja valtarakenteisiin, ei voi olla huomaamatta selkeää keskittymistä. Pieni joukko ihmisiä lopulta päättää mitä ihmiset voivat katsoa, lukea ja kuunnella. Oudointa on, ettei hengellisessä mediassa ei ole mitään varsinaisia ”faktan tarkistajia” tai sisällön riippumattomia arvioijia. Hengellisen median seuraajilla ei ole varmuutta siitä mitä he lukevat, kuulevat tai näkevät ja perustuuko se Jumalan Sanaan. He joutuvat luottamaan pelkästään mediaa ylläpitävän tahon ratkaisuihin. Ongelmana on, että hengellistäkin mediaa ylläpitävät ihmiset. Vanha sanonta on, että valta korruptoi ja täydellinen valta korruptoi täydellisesti. Koskeeko tämä myös hengellistä toimintaa? Yleensä historia on osoittanut, että edellä mainittu pätee myös hengellisiin asioihin. Jos joku hengellinen taho tai media saa paljon mediavaltaa niin vaarana on aina hyväveli tai -sisar järjestelmä, joka suosii kehitystä kohti kulttimaisuutta.

Kun usko tai uskonto muuttuu kultistiseksi, alkaa sen mukana kehitys kohti yksipuolista sanan ja elämän tulkintaa. Uskontoja, aatteita ja ideologioita yhdistää, että niillä on taipumus vieraantua todellisuudesta ja niiden kannattajilla on taipumus fanatisoitua. Uskollisuus alkuperäiselle aatteelle korvautuu vähitellen omilla kulttuuriluomuksilla. Hengellisissä piireissä Raamatun sana voidaan asteittain korvata ihmissanalla. Tässä kehityksessä median valitsemista puhujista, kirjoittajista tai vaikuttajista saattaa tulla ”pyhiä” olentoja, joiden opetusta ei saa arvostella. Kun tämä kehitys kerran alkaa, se etenee kohti epäraamatullista kulttimaisuutta. Jokainen hengellisesti terveessä tilassa oleva ymmärtää, että kaikkea opetusta pitää voida tarkastella kiihkottomasti vastaako se Raamatun opetuksia, vai ei? Jos kyky terveeseen opetusten raamatullisuuden arviointiin heikkenee, olemme vaarassa ajautua hengelliseen pimeyteen.

Siksi on herättävä valvomaan, mikä on Suomen hengellisen median sanoma ja mistä se tulee? Jos se alkaa yhä enemmän tulla maailmasta, onko se enää tarpeellinen? Emme tarvitse maallistunutta ja viihteellistä hengellistä mediaa. Vielä ei ole liian myöhäistä miettiä missä mennään. Olemmeko jo sivuraiteilla hengellisen median suhteen? Katoaako Raamatun ymmärtäminen populistisessa viihde ja opetuskaaoksessa, jota meille valitettavan usein tarjotaan? Kuka määrittää mitä ja missä muodossa hengellinen media toimii ja vaikuttaa? Saako hengellistä mediaa ylipäänsä arvostella? Ovatko kaikki henkilöt, jotka hengellinen media esittelee ”Pyhän Hengen täyttämiksi” ihmisiksi, oikeasti sitä? Kuka määrittelee ihmisen pyhyyden asteen? Voiko raamattu-uskollinen kristitty enää olla varma kristillisen median luotettavuudesta? Kertooko kristillinen media luotettavasti esim. Israeliin liittyvistä asioista? Herätkäämme valvomaan ja toimimaan Raamatun pohjalta ennen kuin on liian myöhäistä!

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus maaliskuu

Israelin, Lähi-idän ja meidän kaikkien tulevaisuus

Jokaisella on varmaan ollut tilanteita tai hetkiä, jolloin meidän on ollut vaikea ennustaa tulevaisuutta. Tätä varten mm. erilaisissa johtamistaidon kouluissa ja koulutuksissa korostetaan ennakoinnin tärkeyttä. Ennakoinnilla tarkoitetaan tulevaisuuden vaihtoehtojen läpikäymistä ja niistä tehtävien johtopäätösten arviointia sekä niiden mukaan ennalta toimimista tai toimimatta jättämistä. Ennakointi on tärkeä osa kaikkea ajallista ja kokonaisvaltaista suunnittelua. Ilman ennakointia olisimme jatkuvasti tilanteissa, joihin emme olisi varautuneet. Ennakoinnissa käytetään hyväksi tietoa kanssaihmisten toimintamalleista ja niiden poikkeamista. Ennakointiin kuuluu myös muun materiaalisen maailman yllättävienkin tapahtumien huomioon ottamista, ainakin varasuunnitelmissa. Usein kuitenkin aivomme ovat kuormittuneet ja tunteet yms. aivotoiminnan muodot saattavat estää normaalin ennakoimisen tai eri vaihtoehtojen monipuolisen hyödyntämisen varasuunnitelmien muodossa. Tämä tulee esille lähes päivittäin kun saatamme ajautua samojen ongelmien keskelle kerta toisen jälkeen. Tätä kuvastaa sanonta ”historia toistaa itseään”. Ongelma tuon sananlaskun kohdalla on, että historia ei koskaan toista itseään täsmälleen samalla tavalla. Jokaisella ajanjaksolla ja kulttuurilla on erityispiirteensä, jotka monimutkaistavat historiasta oppimista. Lisäksi – kun on itse osa historiaa – välillä on vaikeaa ”nähdä metsää puilta”.

Edellä mainittu pätee maalliseen historiaan, mutta sillä on merkitystä myös mm. raamatuntutkimuksessa, Raamatun sisällön tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä. Tutkimuksissa on todettu, että raamatuntekstien tulkinta on vaihdellut historian kuluessa noudattaen pääpiirteissään kulloisenkin yhteisön, yhteiskunnan ja kulttuurin arvopohjaa, asenteita ja tavoitteita. Kristinuskossa raamatuntulkinta on noudattanut edellä mainittua kehitystä. Tähän mennessä yhteiskuntien, yhteisöjen ja kulttuurien arvopohja lännessä on ollut raamatunarvoja kunnioittavaa ja tulkinta on ollut enemmän tai vähemmän konservatiivista.

Länsimaissa olemme voimakkaassa arvojen, asenteiden ja kulttuurien murroksessa. Tämä näkyy lähes kaikilla elämän alueilla. Siksi meidän kaikkien olisi viimeistään nyt ennakoitava eri suuntauksia, jotta tietäisimme mitä meidän tulisi tehdä kun haluamme puolustaa meille tärkeitä raamatullisia perusarvoja. Ne pitäisi viimeistään nyt määritellä Raamatun pohjalta. Kuitenkin tuntuu ja näyttää välillä siltä, että nuo meille kalliit perusarvot ollaan vertauskuvaannollisesti siirtämässä vanhainkotien ja palvelutalojen vuodeosastoille. Vanhempien ihmisten kuoltua monet tärkeät perusarvot päätyvät hautaan heidän mukanaan. Mutta ennen kuin liikaa intoilemme tai alamme vouhottaa asiasta, olisi tärkeää määrittää nuo arvot nykyajassa syvällisen ja alkukielisen raamatuntutkimuksen pohjalta. Tämän jälkeen meidän tulisi arvioida mihin nykyinen kehitys johtaa tai ei johda länsimaissa jos mihinkään ei puututa. Sitten olisi aika etsiä keinoja perusarvojen säilyttämiseksi.

Juutalainen kansa on historiansa kuluessa saanut oppia elämään vaikeuksien, petosten ja vääristelyn keskellä. Se on kuitenkin onnistunut säilyttämään pitkän tähtäyksen toimintakykynsä. Historia on opettanut juutalaiselle kansalle ennakoinnin tärkeyden. Nyt kun Israel on itsenäinen ja sotilaallisesti voimakas valtio, se on päättänyt puolustaa itseään ja arvopohjaansa. Näin tapahtuu vaikka Israelin asukkaiden arvopohja on ollut yleisesti varsin voimakkaassa murroksessa viime vuosikymmeninä ja vuosina. Tämän pohjalta on syntynyt viime vuosina nähty uusi sotilasstrategia, jossa Israel ennakoi vastustajien toimintaa ja iskee ensin ennen kuin nämä ehtivät iskeä. Tätä edustaa ajattelu, että jos haluat välttää sodan niin estä vastustajaa aloittamasta sotaa heikentämällä sen kaikkea kapasiteettia sodankäymiseen. Kun tämä strategia toimii – kuten olemme nähneet toimivan mm. eri kohteisiin tehtävien iskujen ja nettihakkeroinnin muodossa – niin vastustajan on aika turhaa ryhtyä sotaan, jonka se ilmeisesti häviäisi. Nyt olemme tilanteessa, jossa Israelin turvallisuuselimet joutuvat harkitsemaan vakavaa iskua Iranin ydinaseita kehittäviä ydinlaitoksia vastaan.

Tässä tilanteessa USA:n uusi presidentti Joe Biden on vaikeassa asemassa. Hänen puolueessaan on voimakas maanlaajuinen kannattajakunta, joka suhtautuu Israeliin kriittisesti ja osa jopa kannattaa Israelin tuhoamista. Toisaalta hänen puolueensa sai ja on aina saanut valtaenemmistön USA:n juutalaisten äänistä. Kumman joukon sana painaa enemmän? Vastaukset tähän kysymykseen eivät ole helppoja. Israel toimii joka tapauksessa oman etunsa mukaan. Tämä korostuu erityisesti, jos Biden alkaa tehdä Israelin kannalta huonoja sopimuksia Iranin kanssa. Israel odottaakin USA:lta tekoja pelkkien puheiden sijaan. Tulevaisuus näyttää kuinka tässä kysymyksessä käy. Tätäkin seikkaa on hyvä ennakoida, riippumatta mitä kantaa kukin on, sillä panoksena voi jossakin vaiheessa olla rajoitettu tai jopa rajoittamaton ydinsota. Se ei kuitenkaan liene kenenkään todellinen etu. Aika näyttää ja me seuraamme tapahtumien kulkua.

Shalom-terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus helmikuu 2021

Maailmanhistoria on osoittanut seuraavan trendin toteutumisen: Jos ei ole riittävän vahvaa oppositiota vallassa oleville, niin valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti. Tämän takia turmeltuneet vallassa olijat yrittävät kaikin keinoin rajata ja hallita opposition toimintaa. Mitä enemmän valtakoneistolla on keinoja opposition kontrolloimiseksi, sitä enemmän se myös niitä käyttää. Yleensä oppositio korostaa ihmisten perusoikeuksia ja erityisesti mielipiteen ilmaisun vapautta. Kuitenkin taas kun oppositio puolestaan pääsee valtaan, se alkaa käyttäytyä asteittain kuten ne, jontka he ovat saaneet syrjäytettyä. Tätä kierrettä on vaikea katkaista. Sen todellinen katkaiseminen vaatisi ihmisluonnon muuttamista. Valitettavasti ihmisen perusominaisuuksia ja taipumuksia mm. itsekkyyteen ei ole onnistuttu missään päin maailmaa muuttamaan. Jotkut ovat ihannoineet sosialistista toiset kapitalistista ihmistä, toiset markkinatalousihmistä ja jotkut uskovia ihmisiä, jne. Kuitenkaan ei ole voitu osoittaa tai todistaa ihmisen perusluonteen ja taipumusten muuttumista minkään aatteen tai uskonnon kautta. Historia on osoittanut, että valta on sokaissut ihmiset aina riippumatta ideologiasta, aatteista tai uskonnosta, jos valtaa on riittävästi valtakoneiston kontrolloimiseen.


Alunperin valtaapitävät ovat kontrolloineet suvereenisti tiedotus-ja uutisointitoimintaa. Media on valtaapitäville yksi tärkeimmistä asioista. Sen kautta opposition näkökulmat ja tulkinnat on enemmän tai vähemmän vaiennettu. Sosiaalisen median nousu ja vallankumous, joka alkoi Yhdysvalloista internetin ja erilaisten somekanavien kautta loi aluksi uuden tilanteen maailmanlaajuisesti. Aluksi kaikki ne maat, joissa valtaa pitävät eivät voineet kontrolloida internetiä tai somekeskustelua, joutuivat uuden tilanteen eteen, kun lähes kuka tahansa saattoi keskustella netin välityksellä toisten kanssa ja esittää suhteellisen vapaasti myös valtaa pitäviä kohtaan arvostelua ja kritiikkiä. Tämä sai aikaan mm. arabikevään kaltaisia vallankumousyrityksiä. Kuitenkin melko pian valtaa pitävät saivat internetin ja somen haltuunsa ainakin sen verran, että vallankumousyritykset kuivuivat kokoon ja oppositio astettain hiljennettiin.


Tänä päivänä tiedämme, että Venäjä, Kiina, Pohjois-Korea ja muut diktaattorin ottein hallitut maat käytännössä kontrolloivat omaa internettiään ja estävät vapaan keskustelun ja opposition äänen kuulumisen. Tätä toimintaa alun perin arvostelleet USA:n somejätit ovat kaikessa hiljaisuudessa enemmän tai vähemmän sopeutuneet vallitsevaan tilanteeseen. Koska somejätit ovat pääasiassa USA:laisia yrityksiä, jotka toimivat taloudellisen edun, eivätkä lopultakaan kansalaisten vapaan keskusteluperiaatteen pohjalta, on niiden toiminta toisaalta ymmärrettävää, vaikkei missään nimessä hyväksyttävää. Tämä tekee erittäin helpoksi käsittää sen, että somejättien omistajat kuuluvat itse USA:n vallan eliittiin, kannattavat yhtä samaa puoluetta ja tukevat sen valtapyrkimyksiä.


Viime aikoina yhä selvemmin somejätit ovat alkaneet karsimaan voimakkaalla kädellä valtajärjestelmän kannalta kriittisiä kommentteja ja keskusteluja. Tätä on tapahtunut erityisesti USA:ssa, jossa valtamedia on vanhastaan polarisoitunut yhden puolueen äänitorveksi. Jos tuo puolue on ollut vallassa, media on vaientanut kriittiset näkemykset ja jos se ei ole ollut vallassa, se on eliminoinut parhaan kykynsä mukaan kaikki positiiviset asiat vallassa olevasta tahosta ja keskittynyt pääsääntöisesti pelkkään kritiikkiin toista puoluetta tai sen edustajia kohtaan näkemättä käytännöllisesti katsoen toisessa osapuolessa mitään hyvää. Päästäkseen valtaan tämä valtamedian tukema polittinen puolue on ollut valmis käyttämään kaikkia keinoja, mitään kaihtamatta. Se onkin siinä usein onnistunut mm. lokakampanjoiden kautta ja lupaamalla kaikkea hyvää ja sovinnon kättä. Sovinnon käsi on kuitenkin aina osoittautunut olevan kansaa voimakkaasti jakava käsi, koska noin puolet amerikkalaisista ja heidän mielipiteensä on pyritty vaientamaan tai eliminoimaan jos jollakin syyllä. Nyt tämä toiminta on vain kärjistymässä äärimmilleen. Tässä toiminnassa ei olla rakentamassa siltoja, vaan repimässä kaikkea sitä mikä kuuluu vapaaseen ja itsenäiseen ajatustenvaihtoon.

Viimeaikainen somejättien toiminta USAssa ja ympäri maailmaa sopiikin hyvin tähän edellä mainitsemaani vallan keskittämisen skenaarioon. Toisaalta ollaan olevinaan huolissaan muutamista Venäjän, Kiinan ja muiden diktatuurimaiden toisinajattelijoista, mutta käytännössä heidän auttamisensa jää julistusten ja epämääräisten sanktioiden tasolle. Samaan aikaan kuitenkin USA:n ja muiden ns. demokraattisten maiden kansalaisten ilmaisuvapautta kriittiseen ajatteluun estetään, jos milläkin tekosyyllä. Tyypillistä tälle menetelmälle on, että itse esitetään joko peitellysti tai peittelemättä raastavaa vihapuhetta ja samanaikaisesti muka juuri samanlaisen vihapuheen perusteella rajataan nykyisin myös sosiaalisen median keskustelua, jos se on valtamedian kannalta kriittistä. Tämä on helppo toteuttaa sen takia, että enemmistö ihmisistä ei yleensä halua olla mukana keskustelussa, joka leimataan vihapuheeksi. Ongelma nykyisin on erityisesti se, ettei ole olemassa selkeää yksiselitteistä määritelmää vihapuheelle. Yksinkertaisesti on selvää, että jos kaksi erilaista ideologiaa, aatetta tai uskontoa kohtaa kriittisessä sävyssä, niin silloin vihapuhe rönsyilee joko peitetysti tai peittelemättä. Yleensä on ajateltu, että vihapuhekin on hyväksyttävää, jos se ei johda väkivaltaan. Toisaalta kriittisen puheen, jonka voi leimata helposti vihapuheeksi riippuen tulkinnasta ja tulkitsijasta, eliminoiminen ei ole vain henkistä väkivaltaa, vaan osa diktatorista vallankäyttöä.


Näin ollen joudumme miettimään, onko mitään aatetta, ideologiaa tai vastavaa, joka on absoluuttisesti niin oikeaa tai tärkeää, että sen ajamiseksi sallimme yksilön vapauksien voimakasta rajoittamista tai jopa heidän yksipuolista aivopesuaan. Tässä asiassa medialla on nykyisin keskeinen rooli, koska sitä eri alustoilla seurataan. Siksi me tarvitsemme monipuolista mediaa, joka sallii erilaisten ajatusten esille tuomisen niin, että ihmiset saavat vapaasti tehdä omat johtopäätöksensä asioista. Tämä on käsittääkseni toimivan demokratian elinehto. Muuten demokratia asteittain vaihtuu diktatuuriksi. Sehän on sikäli ymmärrettävää, että juuri demokratialla yleensä ymmärretään enemmistövaltaa eli enemmistödiktatuuria. Mutta oikeassa demokratiassa myös vähemmistön oikeudet turvataan. Siksi demokratian toteutumisen edellytys onkin osaltaan vapaa ja riippumaton media. Tätä mekin yritämme Shalom-lehdessä omalta osaltamme toteuttaa.

Shalom terveisin,

Ilkka Vakkuri