Kaikki kirjoittajan Shalom -lehti artikkelit

Shalom -lehden pääkirjoitus kesäkuu 2020

Tätä kirjoitettaessa käytännöllisesti katsoen kaikki ihmiset, niin Israelissa kuin Suomessakin, ovat joutuneet tottumaan koronavirukseen liittyviin järjestelyihin. Koronaviruksen seurauksena olemme joutuneet ottamaan toisiimme fyysistä etäisyyttä. Mutta samalla on vaarana, että ajaudumme ja totumme myös henkisen etäisyyden ottamiseen toisiimme. Israelissa ihmiset ovat tottuneet läheiseen kanssakäymiseen niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä. Israelilaiseen kulttuuriin kuuluu jatkuva, suomalaisittain ajatellen jopa liiankin läheinen ja äänekäs yhteydenpito. Israelilaisia tämä ei tunnu haittaavan, koska se on osa heidän kulttuuriaan. Silti esimerkiksi Israelin Ystävät ry:n israelilaiset vieraat ovat sanoneet, että Suomessa oleminen on heille lepoa. He kokevat, että Suomesta puuttuu aggressiivisen liiallinen läheisyys ja siihen kuuluva äänekkyys.

Vieraamme nauttivat parin viikon kiertueensa aikana siitä, että suomalaiset kunnioittavat heidän yksityisyyttään enemmän kuin israelilaiset. Nykyisessä tilanteessa he kertovat, että koettu fyysinen eristäytyminen, sekä sen myötä osittain myös henkinen eristäytyminen, on ollut shokki ja kova pala nieltäväksi. Tämä johtunee siitä, että Israelin koronajärjestelyt ja sen seurauksena vaikutus sosiaalisiin suhteisiin on ollut erityisen tiukka ja poikennut paljon totutusta. Suomalaisen kulttuurin ansiosta vastaava tilanne on ollut suomalaisille helpompi hallita ja kestää. Silti yli 70 -vuotiaiden eristäminen on ollut useille heistä vaikeaa ja siihen sopeutuminen hankalaa. Tilanteessa, jossa pääsääntöisesti niin seurakunnat kuin kirkotkin ovat olleet kiinni koronajärjestelyjen tähden, ovat seurakunnat ja kirkot pyrkineet järjestämään internetissä tapahtuvia tilaisuuksia. Kuitenkaan nämä eivät täytä eri uskontojen tai uskonsuuntien seuraajien tarvetta samoin ajattelevien läheiseen keskinäiseen yhteyteen.

Tässä yhteydessä meidän on hyvä pohtia laajemminkin keskinäisen yhteyden merkitystä niin uskon asioissa kuin muissakin yhteyksissä. Kuinka kauaksi me olimme jo etääntyneet toisistamme – ainakin henkisesti – jo ennen koronakriisiä? Todellinen läsnäolo ja läheisyys ovat eri asia kuin niiden nimellinen läsnäolo. Olemmeko todella kiinnostuneet lähimmäisistä saatikka ventovieraista? Onko meillä aitoa lähimmäisen rakkautta toisiamme kohtaan ja millainen on rakkautemme Israelin kansaa tai muita suomalaisia kohtaan? Onko esimerkiksi juutalaisuus meille kristityille enemmänkin harha kuin osa Jumalan suunnitelmaa? Mitä juutalaiset ja juutalaisuus meille merkitsee?

Viimeistään nyt, kun koronarajoitukset vielä osittain ovat voimassa, on hyvä aika alkaa pohtia suhdettamme Israeliin ja juutalaiseen kansaan. Onko suhteemme raamatullinen vai omasta itsestämme ja omista tarpeistamme lähtevää kiintymystä johonkin, joka eroaa selvästi

suomalaisuudesta? Samoin israelilaiset joutuvat pohtimaan aidon läheisyyden ja fyysisen sosiaalisen etäisyyden merkitystä omassa elämässään. Kaikki joudumme pohtimaan, kuinka paljon sosiaalinen media voi lopulta korvata aitoja ihmissuhteita? Voiko se ylipäänsä korvata niitä?

Shalom terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus toukokuu 2020

Pekka Sartola kirjoitti aikanaan kirjan nimeltä Totuutena Valhe. Kirjan otsikko syöpyi mieleeni. Myöhemmin ryhdyin tutkimaan maallisia diktaattoreita ja hengellisiä kulttijohtajia mm. YLE Puheen ”12 diktaattoria” -ohjelmaa varten. Asteittain minulle kirkastui, että poliittisista, uskonnollisista ja muista aatteista voi tulla kultteja yllättävän helposti, koska kultilliset piirteet ovat osa aatteiden rakennusainesta. Erilaisten aatteiden kannattajat ja johtajat uskovat, että heidän aatteensa on ylivertainen ja lähes virheetön. Tästä seuraa, että he ovat omasta mielestään ylivertaisen oikeassa. Harva heistä harjoittaa merkittävää kritiikkiä omaa aatettaan kohtaan. Kriittinen kultin ja sen johtajien tarkastelu johtaa sitä harjoittavan erottamiseen kultista tai hän eroaa itse. Tästä johtuen aatteet harvemmin muuttavat merkittävästi sisältöään tai toimintojaan. Jeesus oli monella tapaa oman aikansa – kuten kaiken ihmiselle määrätyn ajan – kriitikko. Inhimillisesti tarkastellen hänenkin kohtalonsa osoittaa kuinka kriitikon pahimmillaan käy valtaa pitäviä vastaan. Roomalla ja sen juutalaisilla tukijoilla oli oma totuutensa, joka oli pitkälti valhetta Jeesuksen silmissä. He käyttivät valtajärjestelmää köyhien ja heikkojen sortamiseen ja omien etujensa ajamiseen välillä hyvinkin törkeällä tavalla. Kristikunnan historian kannalta oli irvokasta kun Rooman valtaeliitti ja roomalaiskatolinen kirkko löysivät toisensa. Syntyi paavin johtama feodaalilaitos, joka sorti kaikkia paitsi valtaeliittiä.


Yleinen ongelma niin poliittisissa kuin uskonnollisissakin aatteissa on, että ihmiskäsitys vieraantuu todellisuudesta. Oma ryhmä ja sen aatteet nähdään ainoaksi oikeaksi tieksi. Syntyy toimintamalli, jossa tarkoitus pyhittää keinot aatteen eteenpäin viemiseksi. Todellisuudesta erossa olevassa maailmankuvassa ihmiset ja aatteet ovat joko täysin hyviä tai täysin pahoja. Aatteissa, kuten uskonnoissakin voi aina olla jotakin hyvää ja jotakin pahaa. Ongelma syntyy kun vain oman aatteen ja uskonnon edustajat nähdään hyvinä ja muut täysin pahoina. Ellei kukaan haasta terveellä tavalla sisältäpäin uskottavasti ja merkittävästi näitä näkemyksiä, lopputulos voi olla hirvittävä sekä liikkeeseen kuuluville että ulkopuolisille. Kun aatteista katoaa rakentava ja terve kriittisyys omiin käsityksiin, ja erityisesti kun kriittisyys vaiennetaan, alkaa olla koossa ainekset kultin syntymiselle. Kultin synnyttyä kaikenlainen kritiikki kultin johtoa ja ajatusmaailmaa vastaan vaietaan ja toisinajattelijat eristetään yhteisöstä. Jäljelle jää yleensä pelkkä kulissi alkuperäisestä ajatusmaailmasta, jolla alun perin saattoi olla joku yleishyödyllinen tarkoitus. Mitä voimakkaampi kultti, sen suurempi valhe. Kultin jäsenet eivät voi valita kriittisyyden tietä, vaan he palvelevat aatettaan ilman valtaa päätöksentekoon.

Mikä tahansa poliittinen, uskonnollinen tai muu aate voi ajanoloon muuttua kultiksi. Kulttiin kuuluu yleensä aina korruptio ja suosikkijärjestelmä. Jos sinun ei katsota kuuluvan kultin ytimeen, olet marginaalissa. Lisäksi niin poliittisiin kuin uskonnollisiin aatteisiin kuuluu median hallinta. Tämä korostuu meidän ajassamme. Yleisesti ottaen ihmiset uskovat helposti, mitä heille mediassa kerrotaan ja vain harva omaa kriittistä luku- ja ajattelukykyä. Meidän pitää pysyä valppaina myös median esittämien totuuksien suhteen. Kuka meille kertoo totuuden? Mikä on totuuden lähde ja miten totuus perustellaan? Miksi tietyt asiat kuvataan totuutena? Mitä valheen puhuja hyötyy? Ehkä erityisesti nyt koronakriisin aikana meidän tulisi olla valppaita sen suhteen mitä esitetään totuutena. Kansalaisten vapauksia on kaikkialla maailmassa rajattu hyvinkin paljon. Pitää varoa, ettei uusien virus- tai vastaavien kriisien pelko johda kansalaisvapauksien pysyvämpään rajoittamiseen valtaeliitin haluamalla tavalla ohi todellisen tarpeen. Jos näin käy, on vaara, että demokratiasta aletaan luopua kohti harvainvaltaa ilman merkittävää oppositiota ja asiallista kritiikkiä.

Koska on vaikea muuttaa muiden aatteita tai uskontoja, niin tulisi aloittaa omista aatteista ja hyvissä ajoin harjoittaa niiden rakentavaa kriittistä tarkastelua etsien totuutta niin kauan kuin mahdollista. Tämä koskee niin Israel -kysymystä kuin muitakin tärkeitä kysymyksiä. Olkaamme rohkeat ja aloittakaamme totuuden etsintä! Minuakin on varoitettu, että jos yritän etsiä esim. Raamatun totuutta alkutekstien kirjoituksista – en vain käännöksistä – niin saatan olla jopa vaarallinen, koska en niele kaikkia kirjoituksia tai puheita sellaisenaan. Jokaisen pitäisi olla sen verran ”vaarallinen” vallitsevalle johdolle ja uskomuksille, että tarkistamme missä vaiheessa totuus alkaa muuttua valheeksi! Ei anneta periksi vääryydelle ja valheelle! Myönnetään omat puutteemme ja korjataan se, minkä näemme vääräksi. Yritetään tukea toistemme vahvuuksia ja auttaa toisiamme kamppailussa heikkouksiemme kanssa. Israelin ja kaikkien kansojen ainoa oikea Jumala iloitsee kun etsimme oikeudenmukaisuutta ja pyrimme totuuteen!


Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus huhtikuu 2020

Pelko, joka johtaa terveeseen varovaisuuteen ja sen mukaisiin toimenpiteisiin, on tärkeä osa ihmisen selviytymismekanismia. Kun pelko muuttuu paniikiksi, se saattaa estää rationaalisen ja kokonaisvaltaisen toiminnan ja johtaa kaaokseen. Pahimmassa tapauksessa paniikinomainen pelko voi johtaa tuhoisiin seurauksiin, kuten maailmanhistoriasta voimme todeta. Ihmisen käyttäytyminen saattaa äärioloissa muuttua arvaamattomaksi ja itsekkääksi. Hän yrittää suojella tai pelastaa vain itsensä tai perheensä. Kansankielellä tästä puhutaan ilmiönä ”pelastukoon ken voi”. Tässä mielialassa uskonnolliset ja maalliset auktoriteetit alkavat menettää painoarvonsa. Ihmiskunta on aina selvinnyt monista haastavista tilanteista kuten sodista, vakavista epidemioista ja erilaisista terveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä uhista. Uskonnolla on ollut sekä kriisejä synnyttävä että lievittävä vaikutus. Uskonto ja usko ovat yhdistäneet kannattajia tukemaan toisiaan ja ajamaan yhteistä päämäärää yhteisen uskon pohjalta. Nyt maallistuminen ja tieteen kehittyminen ovat johtaneet siihen, että ihmiset kaikkialla maailmassa odottavat ratkaisua pelottaviin ongelmiin tieteeltä, eivät niinkään Jumalalta. Tiede on saavuttanut lähes jumalallisen aseman. Toki monessa asiassa se on ollut hyödyksemme. Esimerkiksi lääketiede on auttanut ja pelastanut kiistatta paljon ihmishenkiä. Uskonnolliset tai muut ihmisparantajat ovat yleisesti ottaen osoittautuneet turhiksi.


Nyt koronavirus jyllää koko maailmassa synnyttäen pelkoa. Ongelmaan haetaan ratkaisua puhtaasti tieteelliseltä ja maalliselta pohjalta. Tätä taustaa vasten voidaan pitää luontevana, että myös uskonnot ja uskonsuunnat ovat sulkeneet ovensa suojellakseen jäseniään ja muita koronavirustartunnalta. Tätä toimintaa voi pitää rationaalisena ja perusteltuna. Se voi silti herättää epäilyksen, eivätkö eri uskontojen edustajat usko tai luota oman uskonsuuntansa jumalan varjelukseen? Yleensä kaikkien uskontojen pyhissä kirjoissa luvataan oman jumalan suojelusta ja varjelusta niille, jotka ”uskovat oikein”. Ovensa ovat sulkeneet sellaisetkin uskonsuunnat, jotka vannovat heillä olevan aivan erityinen Jumalan suojelus ja varjelus. Ulospäin vaikuttaa siltä, että koronavirus saa aikaan sellaisen pelon, jossa ihmiset ovat epävarmoja Jumalan suojeluksesta ja varjeluksesta. Pelon tosiasia tässä tilanteessa osoittaa ihmisen haurautta ja epävarmuutta tuntemattoman uhan kohdatessa.


Epidemia on osoittanut, kuinka haavoittuva ja epävarma nykyinenkin maailmamme on. Tiedekin joutuu kamppailemaan epävarmuuden ja epätietoisuuden ilmapiirissä yrittäessään löytää ratkaisua. Sanotaan, että jokaisessa kriisissä piilee mahdollisuus parempaan. Ilman kriisejä ihmiskunta ei olisi edennyt ja oppinut selviytymään yhdessä. Aina kun itsekkyys on voittanut, siitä on seurannut vakavia kriisejä. Niiden kautta on kuitenkin lopulta herätty perusarvojen kunnioittamiseen. Maailmassa ihmisyyden ja Raamatun perusarvojen kunnioitus on ollut heikkenemässä, jopa katoamassa kokonaan osassa maapalloa. Länsimainen kulttuuri ja elämänmalli edistää luopumista monista keskeisistä Raamatun arvoista. Perusarvojen sijaan on levinnyt itsekkyyttä ja omien tarpeiden tyydyttämistä korostava kulttuuri. Kriisin keskellä olisi hyvä miettiä Raamatun sanomaa: toisiko se lohtua ja turvaa tässäkin tilanteessa.


Koronavirusasian kautta voimme havaita kuinka haavoittuva ja herkkä koko maailmantalous ja elämä on. Tämä korostaa biologisen aseen joko tahattoman tai tahallisen käytön tehokkuutta, mikäli joku taho haluaisi sellaista joskus käyttää. Ei tarvita edes biologisen sodankäynnin huipputeknologiaa, jota suurvalloilla on käytössään, vaan riittää jonkin vakavan sairauden, johon ihmisillä ei vielä ole immuniteettia, levittäminen. Tuho voi olla ennen näkemätön. Luonnossakin on riittävästi ihmiselle vaarallisia viruksia. Villieläimissä olevat virukset voivat aiheuttaa ihmiselle arvaamattomia seuraamuksia. Globalisaatiota pidetään välttämättömänä ihmiskunnan kehityksen kannalta. Pääomat, raaka-aineet ja tuotteet liikkuvat maailmassa halvimman mahdollisen tuotantoketjun periaatteen mukaan. Kansallisvaltiot ovat menettäneet omavaraisuuttaan ja todellista itsenäisyyttään. Mottona on, että tavaroiden ja ihmisten on voitava liikkua vapaasti maailmassa. Koronaepidemia on paljastanut myös tuotantoketjujen haavoittuvuuden. Tavarat ja materiaalit tuotetaan taloudellisen hyödyn nimissä kulloisenkin tarpeen mukaan lisääntyvästi suoraan tehtaissa ja välivarastot minimoidaan. Kun tuotantoketju katkeaa niin ei ole enää varastoja mistä saada apua. Sama koskee myös ruokahuoltoa ja -omavaraisuutta.


Olisiko aika palauttaa Raamatun perusarvot kunniaan? Pitäisikö etsiä tietä ulos globaalin maailmanjärjestyksen kahleista, jossa ihmisarvo mitataan ensisijaisesti kuluttajana ja hyödykkeiden käyttäjänä? Pitäisikö etsiä vapautusta maailmanlaajuisesta itsekkyyden ja hyödyn noidankehästä, joka lopulta tukahduttaa ihmisenä olemisen perusarvot? Aito kristillinen usko voisi näyttää suuntaa, mutta onko se jo pääosin peittynyt ”suolansa” menettäneen nimikristillisen uskonnon alle? Pitäisikö uskovien tehdä joitakin johtopäätöksiä ja toimia niiden mukaisesti? Kun monet kirkot ja uskonnolliset yhteisöt luopuvat lisääntyvästi Raamatusta ja sen perusarvoista, voiko aito uskova, tai yleensä kukaan rehellinen ihminen, enää kuulua nykyisiin kirkkoihin ja uskonsuuntiin hyvällä omallatunnolla? Voisivatko ne vielä uudistua?


Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus maaliskuu 2020

Negatiivisella tiedottamisella ja uutisoinnilla on yleensä haitallisia vaikutuksia. Negatiivisilla asenteilla ja informaatiolla ei yleensä ratkaista ongelmia eikä synnytetä uusia ratkaisumalleja. Tämä koskee niin Suomen kuin myös kansainvälisen median toimintaa. Esim. Suomessa media rummuttaa jatkuvasti ajatusta kuinka maaseutu on tyhjenemässä ja asuntojen arvot putoamassa lähelle nollaa. Media viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan väestö lisääntyy ja asuntojen hinnat kehittyvät nousujohteisesti vain kolmessa kasvukeskuksessa: Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Tämä usein esillä oleva asia esitetään ilman sen pohtimista mikä olisi ratkaisu ongelmaan.

Maaseudulla asumisen aliarvioiminen aiheuttaa yhä enemmän katkeruutta ja lähes paniikin omaisia tuntemuksia siellä asuville. Nämä ihmiset ovat osaltaan luoneet Suomen hyvinvointivaltion ja heidän maallisen työnsä tärkein hedelmä on usein oma asunto. Nyt arvioidaan – ainakin median mukaan – että heidän kiinteistönsä menettävät arvonsa. Toisin sanoen: heidän maallisen elämäntyönsä taloudellinen saavutus on lähes kokonaan häviämässä ennusteiden pohjattomaan suohon. Tällainen negatiivinen toitottaminen vain vahvistaa negatiivista arvonkehitystä.

Negatiivisen tiedottamisen motiivina on varmaan osittain myös ihmisten varoittaminen maaseutua koskevasta vaarallisesta kehityssuunnasta. Mutta onko tällaisessa mediatiedottamisessa lopulta mitään hyötyä saavutettavissa? Olisiko tärkeämpää keskittyä etsimään ratkaisuja ongelmaan, joka syntyy väestön ja työpaikkojen keskittymisestä suuriin kaupunkeihin? Tämä trendi on toki maailmanlaajuinen ja se on johtamassa moniin ongelmiin väestön ja työpaikkojen keskittyessä suuriin kasvukeskuksiin.

Sama trendi, tosin pienempänä, on nähtävissä myös Israelissa. Kuitenkin Israelin media keskittyy kauhukuvien maalaamisen sijaan viestittämään ajatusta, että koko Israelin maa tulee asuttaa ja työpaikat säilyttää myös maaseudulla. Tätä on tuettu voimakkaalla aluepolitiikalla, joka tähtää – jo Israelin turvallisuudenkin kannalta – siihen, että maa olisi laajalti asuttu. Tämän seurauksena nuoria ihmisiä löytyy niin kaupungeista kuin maaseudultakin, samoin työpaikkoja. Israel tietää myös, miten tärkeä on sen maatalouden omavaraisuus mahdollisia kriisejä silmällä pitäen.

Meillä Suomessa tulisi herätä tähän kysymykseen maatalouden mahdollisimman korkeasta omavaraisuudesta ja koko maan pitämisestä asuttuna. On aivan käsittämätöntä, että Suomen hallitus ja poliitikot eivät ainakaan toistaiseksi ole näyttäneet tekevän kovinkaan konkreettisia tekoja tai päätöksiä aluepolitiikan kokonaisvaltaiseksi hoitamiseksi. Ikään kuin monet muut asiat olisivat paljon tärkeämpiä. Tähän lienee syynä se, että poliitikot ja poliittiset puolueet tähyävät kasvukeskusten äänestäjien kosiskeluun ja ovat hyvin varovaisia ei-kasvukeskusten asioiden ajamiselle. Olemme voineet lukea jopa sellaisia kommentteja tiettyjen puolueiden edustajien taholta, että miksi pyrkiä viivyttämään väistämättömästi tapahtuvaa kehitystä. Annetaan ihmisten vain vapaasti muuttaa kasvukeskuksiin.

Ymmärtääkseni meidän kannattaisi ottaa oppia Israelin aluepolitiikasta, jossa maaseudun ja ei-kasvukeskusten säilyttäminen asuttuna nähdään yhteisenä etuna. Jos nykyinen trendi jatkuu, se voi johtaa jopa maatalouden kriisiomavaraisuuden vaaralliseen heikkenemiseen ja olla uhka turvallisuudellemme mahdollisissa kriisitilanteissa. Puhumattakaan ihmisten kiinteistöomaisuuden arvonromahduksen vaikutuksista sekä kansantalouteen, että yrittämisen haluun ja jaksamiseen maaseudulla.

Shalom -terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus helmikuu 2020

Antisemitismi ja sen esiinnousu ajassamme on yksi ihmiskunnan suurimmista häpeätahroista. Sen olemassaolo tänäkin päivänä osoittaa kuinka tärkeää on asiallisen ja totuudenmukaisen tiedon levittäminen juutalaisista ja heidän todellisesta merkityksestään ihmiskunnalle. Amerikkalainen toimittaja, tutkija ja kirjailija Louis Harap jakaa vuonna 1987 ilmestyneessä kirjassaan antisemitismin kuuteen luokkaan:

-uskonnollinen (juutalaiset Jeesuksen tappajina),

-taloudellinen (juutalaiset pankkiireina, koronkiskojina),

-yhteiskunnallinen (röyhkeät juutalaiset),

-rasistinen (juutalaiset alempiarvoisia),

-ideologinen (juutalaiset vallankumouksellisia),

-kulttuurinen (juutalaiset nakertavat yhteiskunnan perusteita).

Edellä mainitut väitteet on Shalom -lehdessä kumottu monta kertaa. Kuitenkin haluan tarkastella tarkemmin uskonnollista antisemitismiä, koska se ehkä on kavalin antisemitismin muoto ja jää usein huomaamatta. Tarkastelen yhtä sen valitettavaa erityismuotoa. Suurin osa aikamme juutalaisista tai kristityistä ei lue omaa Raamattuaan ainakaan säännöllisesti. Kuitenkin heillä on jonkinlainen yleinen käsitys sen sisällöstä. Tarkemman käsityksen saadakseen he joutuvat turvautumaan uskonnollisten opettajiensa opetuksiin ja oman uskontonsa traditioihin.

Juutalaiset uskonnolliset opettajat tuntevat pääsääntöisesti hyvin alkukielisen Tanakhin, jota kristityt kutsuvat Vanhaksi testamentiksi. Siksi juutalaiset oppineet hyödyntävät opetuksessaan alkukielen osaamistaan avoimesti ja välillä hyvin perusteellisestikin. Kristittyjen Uutta testamenttia vain harva heistä on lukenut tai on valmis kommentoimaan laajemmin. Vain harvat kristityt uskonnolliset opettajat puolestaan tuntevat Vanhan testamentin alkukielistä sisältöä. Siksi yleensä vältetään Vanhan testamentin tekstin syvempää alkukielistä käsittelyä.

Monet kristinuskon tärkeät opit ja väitteet edellyttävät tuekseen Vanhan testamentin alkukielen tekstien hallintaa. Jännite kristinuskon ja juutalaisuuden uskonnollisten opettajien auktoriteettien välillä on usein todellinen ainakin tavallisen ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna. Voidaankin perustellusti kysyä: millä auktoriteetilla kristityt uskonnolliset opettajat, jotka eivät oikeasti osaa Raamatun alkukieliä, toimivat? Tavallinen vastaus lienee, että heidän opetuksensa perustuu traditioihin. Mutta voisivatko traditiot joissakin kohdin olla väärässä? Jos voisivat, niin asiat tulisi tutkia Raamatun alkuteksteistä ja selvittää mikä on väärin tai oikein Raamatun tekstin pohjalta.

Käsittääkseni yksi kristittyjen ”hengellisen antisemitismin” syy on pelko, että juutalaiset oppineet tuntevat Vanhan testamentin alkukielen paremmin kuin kristityt uskonnolliset opettajat keskimäärin. Tästä seuraa epävarmuuden tunnetta, joka voi ajanoloon kasvaa jopa vihaksi ensin juutalaisia uskonnollisia opettajia ja sitten lopulta koko juutalaista kansaa kohtaan. Ainakin näin on käynyt historiassa. Eikö ajatus, että juutalaiset ovat muuten hyvin älykkäitä, mutta Raamattua he eivät juuri ymmärrä, ole antisemitismiä? Ne kristityt kirkkoisät, jotka vielä osasivat Raamatun alkukieliä edes kohtuullisesti, eivät luoneet kristinuskon myöhempiä oppeja. Sen tekivät ne, jotka eivät juurikaan osanneet Raamatun alkukieliä.

Koska juutalaiset uskonnolliset opettajat ovat pääsääntöisesti aina osanneet Vanhan testamentin varsinaisen alkukielen, ovat ainekset katkeruuteen, väärinymmärtämiseen ja jopa vihaan olemassa. Kun soppaan lisätään tosiasia, että nykyaikaisen riippumattoman kielentutkimuksen tulokset yleensä tukevat juutalaisten oppineiden tulkintoja, on ristiriita selvästi todettavissa. Meidän kaikkien on aika avata Raamattu ja kysyä itseltämme ja muilta mitä sinne on kirjoitettu ja ”kuinkas luet?”

Shalom -terveisin,

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus tammikuu 2020

Olemme saaneet Herran armosta aloittaa uuden vuoden. Meidän tulee arvostaa jokaista hetkeä ja mahdollisuutta toteuttaa Jumalan armon sanomaa omassa elämässämme ja toisten ihmisten elämässä. Juutalainen kansa tarvitsee vilpitöntä tukeamme yhä enemmän ilman taka-ajatuksia. Juutalainen kansa on historian aikana kokenut monenlaista vainoa ns. kristityn maailman taholta. Korvausteologiassa Israelin kansa on kokonaan korvattu kristillisellä kirkolla. Siinä väitetään, että kirkkolaitokselle kuuluvat kaikki Vanhan testamentin siunaukset mutta juutalainen kansa on nyt kokonaan Jumalan hylkäämä.


Israelin valtion perustamisesta 1948 alkaen ja jo sitä ennenkin syntyi kristillisiä liikkeitä, jotka vaikuttivat juutalaismyönteisiltä. Ne korostivat rakkautta juutalaista kansaa kohtaan ja Raamatun profetioiden täyttymistä Israelin valtion ja kansan kohtaloissa. Ongelma on kuitenkin siinä, että
osa näistä aktiivisista ryhmistä ja järjestöistä ylläpitää omaa ja villiä raamatuntulkintaa. Niissä ei juurikaan tunneta alkukielisiä raamatuntekstejä. Ei välitetä tutkia mitä Raamattu opettaa alkukielellä. Myöskään ei tutkita juutalaisten oppineiden opetusta tai Vanhan testamentin tulkintaa. Itse asiassa vaikuttaa jopa siltä, että eräät kristityt johtajat saattavat pelätä oman tulkintatraditionsa osoittautuvan puutteelliseksi tai osin jopa vääräksi.


On hyvin raakaa ja ylimielistä jos kristilliset Israel-ryhmät ja -järjestöt esiintyvät juutalaisten ystävinä ja samaan aikaan juutalaisten selän takana opettavat esimerkiksi kuinka juutalaiset vihan aikana ”pakkokäännytetään” viimeisen holokaustin kautta Jeesukseen uskoviksi. Jos tarkastellaan niitä Vanhan ja Uuden testamentin raamatunkohtia, joita ääridispensationalismi käyttää, ei voi kuin ihmetellä
kuinka näitä näkemyksiä perustellaan alkutekstin vastaisesti. Eräät kristilliset piirit eivät edes uskalla vakavasti kohdata juutalaisten tai kristittyjen omia huippuraamatuntutkijoita. Sen sijaan toistetaan kritiikittömästi omia mantroja omille kannattajille. Välillä myös omat todelliset näkemykset yritetään peittää ja houkutella juutalaiset rahalla hiljaisiksi, etteivät he puhuisi kristillisen tulkinnan ongelmista.


Uusi vuosi antaa meille kaikille mahdollisuuden tukea juutalaista kansaa kokonaisvaltaisesti ja vilpittömästi. Jeesus oli juutalainen. Hänen omat opetuksensa eivät poikenneet ratkaisevasti aikansa juutalaisten oikeamielisten ja vanhurskaiden rabbien opetuksista. Jos arvostamme Jeesusta, niin meidän tulee suhtautua juutalaiseen kansaan kuten hän suhtautui. Meidän tuleekin julistaa Raamatun alkukielistä sanomaa niin kuin Jeesus sitä julisti. Muodollinen uskominen ei lopulta auta ketään. Tarvitaan uskollisuutta Raamatun Jeesuksen sanomalle ja opetukselle. Vain siten voimme toteuttaa hänen todellista tahtoaan. Se alkaa siitä miten me kristityt todella voimme auttaa ja rakastaa juutalaista kansaa.


Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom lehden pääkirjoitus joulukuu 2019

Olemme palanneet onnistuneelta ja sykähdyttävältä Shalom -lehden lukijamatkalta Israeliin. Kiitos Toiviomatkojen hyvien järjestelyjen ja ennen kaikkea erinomaisen tietorikkaan ja rakkaan oppaamme Ariel Livsonin! Ryhmämme koostui mielenkiintoisista ja hyvähenkisistä persoonallisuuksista, joten siksikin matka oli ainutlaatuinen ja meitä kaikkia rakentava sekä Israel-tietoisuutta kasvattava.

Kaiken kokemamme, kuulemamme ja näkemämme keskellä aloin entistä enemmän miettimään Israelin ja Jeesuksen suhdetta toisiinsa. Huomasin, että muutamat muutkin matkalaiset pohtivat asiaa. Jeesuksesta on historian aikana tullut, tai tehty ei-juutalaisten kuningas ja Jumala kristittyjen johtajien ja heidän seuraajiensa mielikuvissa ja opetuksissa. Jeesuksen juutalaisuus ja hänen juutalainen taustansa on puristettu taka-alalle, jopa välillä kokonaan hävitetty. Eri kirkollisissa ja seurakunnallisissa yhteyksissä on ajoittain päästetty vallalle henkinen – välillä jopa fyysinen – antisemitismi. Välillä kaikki juutalaisuuteen vivahtavakin on tuomittu. Joskus fyysinen väkivalta on leimahtanut ja kehittynyt organisoiduksi juutalaisten kiduttamiseksi ja murhaamiseksi.


Jos Jeesus oli juutalainen ja osoitti jatkuvasti pysyvää rakkautta juutalaista kansaa kohtaan, kuinka Jeesuksen seuraajiksi itseään nimittävät voivat vainota Jeesuksen omaa kansaa? Historiasta tiedämme montakin syytä. Tärkein lienee kristikunnan varhainen jako pakana- ja juutalaiskristittyihin. Pakanakristityt alkoivat varsin pian johtajiensa johdolla suuntautua pakanamaailmaan ja ympäröivän pakanamaailman ajatusmaailmaan omissa uskon- ja elämännäkemyksissään. Tämä prosessi ei luonnollisestikaan ollut aivan suoraviivainen tai nopea, mutta se eteni vääjäämättömästi. Pakanakristillisyydestä tuli osittain pakkokäännyttämisen ideologian täyttämä aggressiivinen ja häikäilemätön vastakohta sille, mitä juutalainen Jeesus edusti opetuksissaan lähimmäisenrakkaudesta. Tuolloin kyse ei enää ollut Raamatun kristillisyydestä.


Juutalaiskristityt uskoivat yleisesti Jeesuksen olleen täysin juutalainen niin opetustensa kuin näkemystensä suhteen. Aluksi pakanakristityt hyväksyivät tällaisen näkemyksen niin kauan kuin se ei koskettanut heidän asemaansa lähes kaikesta juutalaisuudesta vapautuneena. Kun maallistuminen ja pakanallisen maailman vaikutus kasvoi kristittyjen keskuudessa, tilanne kääntyi torjuvaksi kaikkea Jeesuksen juutalaisuutta, ja lopulta myös Jeesuksen juutalaisia seuraajia vastaan.


Lähes kaikki merkittävät kirkon isät olivat koulutukseltaan ja asenteeltaan pakanafilosofeja. Monet ihailivat ja kunnioittivat kuuluisia ajattelijoita kuten Platonia. Suurin osa myöhemmistä, merkittävistä kirkon isistä, jotka olivat päättämässä raamatuntulkinnoista ja kristillisistä opeista, eivät edes osanneet lukea Raamatun alkukielisiä tekstejä puhumattakaan, että olisivat ottaneet huomioon Jeesuksen alkuperäisten opetusten juutalaisen taustan.


Nyt yhä useammat raamatuntutkijat ovat alkaneet kiinnostua Jeesuksesta myös juutalaisena opettajana eli rabbina. Tämä on avaamassa uusiakin näkökulmia raamatuntutkimukseen. Se voi mahdollistaa paremman ja syvällisemmän ymmärtämisen koskien Jeesuksen sanomaa sekä hänen käyttämiään kielikuvia. Tiedämme varmasti, että Jeesus syntyi Israelissa, eli Israelissa, kuoli Israelissa ja nousi ylös taivaaseen Israelista. Hän oli juutalainen ja hän eli pääosin juutalaisten kanssa. Hän opetti pääasiassa juutalaisia ja puhui heille heidän kielellään käyttäen heidän ymmärtämiään käsitteitä. Nuo käsitteet ja kielikuvat poikkesivat ratkaisevasti ympäröivästä pakanamaailmasta.

Eräiden tutkijoiden mukaan nykyisessä kristinuskossa on kuitenkin aika vähän, jos laisinkaan alkuperäistä juutalaista ainesta. Mitä mieltä Jeesus on seuratessaan opettamansa uskon yhä jatkuvaa muuttumista ympäröivän pakanamaailman mukaan aina kauemmaksi hänen alkuperäisestä sanomastaan? Kun hän palaa, löytääkö hän alkuperäistä uskoa ja uskollisuutta? Meidän tehtävämme uskovina on pitää huolta, että löytää! Siksi meidän tulee tutkia Raamattua ja selvittää mahdollisimman luotettavista lähteistä – tarvittaessa myös juutalaisista lähteistä – mitä mikin käsite ja opetussisältö tarkoittaa. Israelissa käyntikin voi palvella tätä tarkoitusta. Siksi Israel -matkat voivat avata uusia näkökulmia. Jolla on korvat kuulkoon, jolla on silmät nähköön ja jolla on usko nähdä Jumalan suuruus ja voima muuttaa tarvittaessa myös meitä parannuksenteon ja kilvoituksen kautta!


Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom lehden pääkirjoitus marraskuu 2019

Shalom -lehden lukijoiden Israelin matka lähestyy. Nyt on hyvä hetki pohtia sekä Suomessa että Israelissa vapaaehtoistemme tekemää työtä Israelin eri laitoksissa. Kotimaan työtämme tulisi tehostaa ja monipuolistaa samaan aikaan kun kehitämme Israelissa vapaaehtois- ja muita työmuotoja yhdessä juutalaisten toimijoiden sekä arabikristittyjen kanssa. Pitkäjänteisen työn tuloksena Israelin Ystävät ry:llä on kestävät ja erittäin hyvät suhteet kaikkiin yhteistyökumppaneihimme sekä Israelissa että Suomessa. Yhdistyksemme kautta on Suomesta vuosittain Israelissa vapaaehtoisia toiseksi eniten koko maailmasta. Israelin Ystävät ry:n lähettämät vapaaehtoiset saavat hyvän kuvan Israelista ja sen todellisuudesta. Lisäksi he oppivat käytännön hepreankieltä merkittävästi. Valitettavasti nämä innokkaat vapaaehtoiset päätyvät harvoin paikallisosastojemme johtopaikoille. Saattaa olla, että sukupolvien välinen kuilu ja ehkä joskus jopa vanhoista tavoista kiinnipitäminen estää innokkaita nuoria aikuisia pääsemästä eteenpäin. Näin varmasti tapahtuu myös meidän organisaatiossamme. Toivottavasti nuoremmatkin löytävät tehtävänsä ja paikkansa toiminnassamme ja toivottavasti me osaamme olla siinä heitä tukemassa.

Olen kiertänyt Suomen eri seurakuntia pian 24 -vuoden ajan pääasiassa Israelin juutalaisten kanssa. Innostavinta on ollut nähdä niitä Israelin ystäviä, jotka ovat ilmaisseet tukensa juutalaiselle maalle ja kansalle. Joskus olemme kohdanneet myös outoa suhtautumista Israeliin ja juutalaisiin. Tällaisessa ajattelussa Israel -ystävyys halutaan rajata tietyn opillisen ajatusmallin mukaisesti. Mutta yksipuoliset ja omavanhurskauteen johtavat ajatusmallit ovat historiallisestikin valitettavan usein muodostuneet kannattajiensa terveelle ajattelulle ja uskolle vaarallisiksi, jopa kulteiksi. Juutalaiset vieraani ovat kertoneet havaintojaan kuinka rakkaus Israelia kohtaan voi kääntyä äärifanatismiksi. Tällainen rakkaus ei ole enää rakkautta, vaan fanaattista oman näkemyksen sokeaa julistamista ja toisin ajattelevien lakihenkistä tuomitsemista. Yksipuoliset, ”oikeaoppisuutta” korostavat ja kristillisenä esiintyvät ajatusrakennelmat voivat saada jopa hengellisen antisemitismin piirteitä. Juutalaisten ”pelastamisesta” omien uskomusten kautta voi tulla pakkomielle. Tällöin ei korosteta uskomisen- ja tahdon vapautta, vaan samanhenkisten yhteenkuuluvuutta ja pakkoa uskoa uskonnollisen liikkeen eliitin muodostaman opin mukaan.

Viime aikoina olen kiertänyt Suomea myös Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbi Simon Livsonin kanssa. Olemme kohdanneet varsin vähän suoranaista hengellistä antisemitismiä. Varmaan, koska kuulijat ovat pääasiassa vakaita ja harkitsevia IY:n jäseniä. Silti joillakin ulkopuolisina kokoukseen tulijoilla on selvästi ollut hengelliseen antisemitismiin viittaavia ajatuksia. Heille juutalaiset ovat ennemminkin hengellisen vihan ja pakkokäännytyksen kohteita. Oikea evankeliumi on iloinen ja täysin vapaaehtoinen asia johon ei sisälly pakkoa tai hengellistä alistamista. Yksipuolisten raamatunkohtien esillä pitäminen (varsinkin, jos ei tunne raamatun alkukieliä) voi johtaa tyhmiinkin väitteisiin. Kun olen esimerkiksi tilaisuuksissa yrittänyt oikaista kiihkeimpiä alkutekstin vastaisia tulkintoja, olen saanut joidenkin huhumyllyssä juutalaisuuteen kääntyneen maineen! Tämä vain koska puolustan alkutekstiä mahdollisimman puolueettomasti.

Toisaalta jokunen aika sitten nuo samat tahot syyttivät minua ”liiallisesta kristillisyydestä”. Välillä olen siis joidenkin mielestä liian kristitty ja välillä liian juutalainen. Kyllä ylirabbi Livsonillakin on välillä ihmettelemistä meidän kristittyjen keskellä. Osa kristityistä on niin kaksinaamaisia juutalaisten edessä, että heitäkin oikein puistattaa. Meitäkin pitäisi puistattaa se kun edessäpäin ollaan niin juutalaisia ja annetaan jopa ymmärtää, ettei miltei olla edes kristittyjä. Takanapäin ja suljetussa piirissä, kun juutalaisia ei ole paikalla, paljastuu asioiden todellinen luonne: Yritetään hyötyä ja käyttää juutalaisia omiin tarkoituksiin hengellisen antisemitismin luonteen mukaan.

Juutalaisilla ja ei-juutalaisilla on paljon opittavaa toisiltaan. Pitää kuunnella toisiamme ja tehdä yhteistyötä yrittämättä pakkosyöttää omaa uskoaan. Tärkeää on pitäytyä Raamattuun työmme korkeimpana ohjeena. Kun kohtaamme toisemme ilman ennakkoluuloja vapaudumme turhista peloistamme ja uskallamme olla niin samaa kuin eri mieltä rakkaudellisessa hengessä. Siten tulemme parhaiten kuulluksi. Evankeliumi on ilosanoma eikä vihan tai pakon sanoma. Nähdään pian yhteisissä tilaisuuksissamme, hyvät Shalom -lehden lukijat ja Israelin Ystävät!

Shalom terveisin, Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus lokakuu 2019

Shalom-lehden lukijamatka Israeliin lähestyy. Tässä vaiheessa on hyvä miettiä syvällisemmin Israelin valtion ja kansan asemaa ja tulevaisuutta. Juutalaisessa ajattelussa päälinjat ovat, a) maallinen ajattelu, b) Israelin valtioon kielteisesti suhtautuvat uskonnolliset ääriryhmät, c) kabbalistiset ajatussuunnat ja d) rabbinistinen ajattelu. Ei-juutalaisilla suhtautuminen Israeliin ja juutalaisiin ilmenee a) antisemitismina, b) neutraalina ajatteluna ja c) Israel- ystävyyttä korostavana kristillisyytenä. Viimemainittu jakautuu pääosin: a) helluntailainen dispensationalismi b) kalvininistinen dispensationalismi ja c) muut Israeliin positiivisesti suhtautuvat ei-dispensationalistiset kristityt ja ei-kristityt ryhmät.

Juutalaisten sekulaarit ryhmät kannattavat ja tukevat yleensä Israelin valtiota juutalaisen kansan kotina. Ne näkevät Israelin valtion ja kansan kohtalon riippuvan pitkälti kulloinkin vallitsevasta poliittisesta tilanteesta ja Israelin politiikasta sekä erityisesti USA:n tuesta Israelille. Sekulaarit juutalaiset suhtautuvat yleensä kriittisesti uskonnollisiin ääriryhmiin ja yleensä uskonnon valtaan Israelissa. Valtioon kielteisesti suhtautuvat ryhmät ovat lähinnä ääriuskonnollisia ryhmiä, jotka näkevät maallistuneen Israelin olevan vailla raamatullisia tai muitakaan perusteluja. Heidän mukaansa juutalaiset voivat vain Messiaan johdolla perustaa jumalallisen valtionsa. He näkevät Jumalan tahtoa kunnioittavien juutalaisten kohtalon hyvänä, mutta pitävät Israelin nykyistä valtiota kauhistuksena ja häpeänä.

Kabbalistiset ja rabbinistiset ryhmät näkevät Israelin valtion ja kansan kohtalon sidoksissa Jumalan suunnitelmaan, tahtoon ja lupauksiin. Ne luottavat Israelin kansan tulevaisuuden olevan hyvä ja jatkuvan aikanaan Jumalan maanpäällisessä valtakunnassa Messiaan tullessa. Rabbinistiset ryhmät korostavat näkyviä asioita ja kabbalistiset ryhmät osin myös salaisia näkymättömiä asioita liittyen Jumalan tahtoon ja suunnitelmaan. He suhtautuvat Israelin valtioon yleensä positiivisesti.

Antisemitistiset uskonnolliset ja muut ryhmät suhtautuvat Israelin valtioon ja kansaan kielteisesti useista syistä. Nykyisen Israelin valtion olemassaololle ei nähdä perusteita ja juutalaisiin suhtaudutaan negatiivisesti. Israel nähdään Jumalan hylkäämäksi palestiinalaisten sortajaksi, josta tulisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti ennen kuin juutalaiset saastuttavat koko maailman.

Dispensionalistiset ryhmät eroavat lähinnä erityisten armolahjojen korostamisen suhteen. Kalvinistit eivät korosta armolahjoja kuten helluntailaiset/karismaattiset suunnat. Dispensationalismi on suuntaus, jonka kannattajat uskovat eri ”armotalouskausiin” joiden aikana Jumala pelastaa Häneen uskovia. Israelin kansakunnalla on Jumalan pelastussuunnitelmassa oma roolinsa ja kristillisellä kirkolla omansa. Jumala täyttää Vanhassa testamentissa esitetyt lupaukset Israelille kansakuntana. Dispensationalismin suhde Israeliin muistuttaa aatteellisesti kristillistä sionismia. Dispensationalismi on yleisimmillään helluntailaisuuden, kalvinismin ja baptismin kannattajien parissa. Maantieteellisesti dispensationalismin kannatus on suurinta Yhdysvalloissa.

Kristillinen sionismi on eräiden kristittyjen uskomus ja oppirakennelma, jonka mukaan juutalaisten paluu Pyhään maahan ja nykyisen Israelin valtion syntyminen vuonna 1948 ovat merkkejä Raamatun profetioiden täyttymisestä. Kristillisellä sionismilla on yhteyksiä sitä edeltäneeseen 1800-luvun länsimaiseen kristilliseen ja yhteiskunnalliseen liikkeeseen, joka edisti juutalaisten asuttamista Pyhään Maahan (restoraatio). Poliittisesta näkökulmasta kristillinen sionismi on aate, joka perustelee Israelin ja USA:n valta-asemaa Lähi-idässä.

Kristilliselle sionismille tyypillinen uskomus on, että juutalaisten kokoaminen Israeliin on edellytyksenä Jeesuksen toiselle tulemiselle. Monien protestanttisten kirkkojen piirissä on uskonpuhdistuksesta asti ollut yleinen käsitys, että kristittyjen tulee aktiivisesti tukea juutalaisten paluuta Israeliin ja heidän kääntymistään kristityiksi. Käsite kristillinen sionismi itsessään syntyi 1900-luvun puolivälissä. Kristityt sionistit uskovat, että juutalaiset ovat edelleen Jumalan valittu kansa yhdessä kristittyjen kanssa (Room.11:17-24). Tämän vuoksi kristityt sionistit ovat juutalaisen sionismin kannattajia ja tukijoita. Varsinainen sionismi on juutalaisten poliittinen kansallisuusliike, kristillinen sionismi on uskonnolliselta pohjalta rakentuva ideologia. Kristillistä sionismia on arvosteltu sen politisoitumisesta. Muut kristilliset ja sekulaarit juutalaiseen kansaan ja Israelin valtioon positiivisesti suhtautuvat tahot, jotka eivät ole dispensionalisteja tai kristittyjä sionisteja, korostavat aitoa rakkauttaa juutalaista kansaa ja Israelin valtiota kohtaan ilman erityisiä piilotettuja tai muita agendoja ja uskomuksia.

Shalom-terveisin, Ilkka Vakkuri