Kaikki kirjoittajan Ilkka Vakkuri artikkelit

Pääkirjoitus lehdestä 8/2013

Israelin Ystävät ry:n vieraana oli hiljattain messiaaninen Jeesukseen uskova pastori Birlie Belay. Kuluvana vuonna hän oli järjestömme yhdeksäs messiaaninen pastoriystävävieras. Kiersin hänen kanssaan kaunista ja kiehtovaa Suomea, kuten aiemminkin. Tilaisuudet olivat kiinnostavia, rohkaisevia ja rakentavia. Osanotto oli jälleen runsas ja ihmiset olivat syvästi kosketettuja Birlien väkevästä sanomasta.

Pastori Belay on Etiopian messiaanisten juutalaisten hengellinen johtaja. Hänellä on pitkät suhteet Suomeen ja suomalaisiin. Suomalainen lähettipariskunta oli lähettämässä häntä operaatio Mooseksen aikaan Etiopiasta Israeliin vuonna 1985. He antoivat hänelle turvaksi mukaan puhelinnumerolapun, että saapuessaan Israeliin hän voisi tarvittaessa soittaa ko. numeroon saadakseen hengellistä opastusta kuinka toimia Israelissa.

Päästyään Israeliin ja Jerusalemiin Birlie soittikin tälle henkilölle. Henkilö tuli hänen luokseen heti soiton jälkeen. Henkilön nimi oli Olavi Syväntö. Olavi neuvoi tarkasti Birlietä, kuinka Israelissa toimitaan ja ohjasi hänet tuntemaan muita messiaanisia juutalaisia. Olavi auttoi myös myöhemmin Birlietä saamaan seurakunnalleen toimintatilat suomalaisen koulun yhteydestä. Myöhemminkin Birliellä on ollut hyvät yhteydet Suomeen ja suomalaisiin lähinnä Israelin Ystävät ry:n toiminnan kautta.

Hän on ollut yhdistyksemme vieraana jo monen vuoden ajan. Tällä kertaa Birlie halusi rohkaista suomalaisia uskovia luottamaan yksin Jeesukseen. Hän sanoi, että ilman Jeesusta ei ole toivoa. Ilman Jeesusta ei ole uskoa. Ilman Jeesusta ei ole oikeaa tietä. Ilman Jeesusta ei ole elämää. Hän sanoi, että vain Jeesuksessa meillä on pelastus ja iankaikkinen elämä. Hän varoitti meitä kaikkia, että jos meillä ei ole todellista uskoa Jeesukseen niin me lopulta eksymme ja tuhoudumme. Kristittyjen suurin haaste on uskoa yksin Jeesukseen Kristukseen. Uskoa silloinkin, kun emme näe, sanoi Birlie.

Jeesus voi parantaa meidän syntimme haavat ja Hän voi myös parantaa meidät fyysisesti. Jos rakastamme lähimmäisiämme Jeesuksen rakkaudella, niin silloin meillä on jo Taivasten valtakunta täällä maan päällä Jeesuksessa. Jos me vihaamme tai suhtaudumme kielteisesti lähimmäisiimme tai muihin ihmisiin, niin silloin meillä onkin helvetin valtakunta maan päällä. Tämän haasteen Birlie jätti meille.

Tämä viesti on vakava kehoitus ja varoitus meille suomalaisillekin kristityille. Jos me vieraannumme käytännön kristillisyydestä, kuten toistemme auttamisesta ja rakastamisesta, niin vieraannumme myöskin Kristuksesta Jeesuksesta. Ainoastaan Jeesuksen antamalla rakkaudella voimme vilpittömästi ja epäitsekkäästi rakastaa toinen toistamme. Johanneksen evankeliumin 3. luvussa Jeesus kehottaakin Nikodemusta ja meitä kaikkia, että meidän tulisi syntyä ylhäältä. Jeesus sanoo menevänsä ylös ja aikaisemmin Hän on sanonut olevansa ylhäältä. Jeesus menee siis kotiinsa. Hän sanoo, että meillä ei ole toivoa, jos emme synny ylhäältä.

Tässä yhteydessä Jeesus käyttää opetusmetodina sanaleikkiä ja sen vakavaa sisältöä. Tuo alkukielen sana, jolla on kaksi toisistaan poikkeavaa merkitystä, on usein käännetty sanalla ”uudestisyntyminen” tai ”uudestisyntyminen ylhäältä”, vaikka asiayhteydestä selvästi ilmenee Jeesuksen puhuvan ainoastaan ”ylhäältä syntymisestä”. Tätä Jeesus oikein alleviivaa, koska Nikodemus luulee sen virheellisesti tarkoittavan ”uudestisyntymistä”. Hän korjaa, että on synnyttävä ylhäältä, eli sieltä minne Jeesus on menossa ristinkuoleman kautta.

Nikodemus luulee, että Jeesus tarkoittaa tässä yhteydessä pakanallisessa käytössä ollutta termin toista merkitystä eli ”uudestisyntymää” ja kysyy sen takia: pitääkö minun vanhana mennä takaisin äitini kohtuun? Jeesus vastaa selventävästi, että pitää ”syntyä ylhäältä”. Tämä on meille vakava haaste, koska muuten Jeesuksen mukaan emme voi tehdä Hänen rakkauden tekojaan. Toisin sanoen meidän pitää syntyä ylhäältä Jeesuksesta. Jos olemme syntyneet Jeesuksesta, niin kuin Jeesus sanoo ”veden ja Hengen” kautta, niin silloin voimme tehdä myös niitä tekoja mitä Jeesus teki ja rakastaa lähimmäistämme Jeesuksen antamalla rakkaudella.

Syntyminen “ylhäältä” tarkoittaa tässä yhteydessä (Joh 3:6) sen kieliopillisesta muodosta johtuen (partisiipin perfekti) kerran alkanutta, mutta jatkuvaa ehdollista kuulumista Jeesuksen kuninkaalliseen eli Jumalan valtakuntaan. Muuten Johanneksen evankeliumin 3. luvussa Jeesus käyttää “ylhäältä” syntymisestä pääasiassa aoristin passiivia joko infinitiivi- tai konditionaalimuodossa. Tällä korostetaan, että me emme itse voi päästä omin keinoin Jumalan valtakuntaan, vaan olemme pelastuksen suhteen täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Kysymys on siis siitä, kuinka päästään ja kuinka pysytään Jumalan valtakunnassa.

Uskoontulon hetkellä synnymme “uudesti ylhäältä” ja saamme Pyhän Hengen. Tässä ajassa meillä on kuitenkin kaikilla taakkanamme vanha ihmisemme eli lihamme, joka sotii Jumalan tahtoa vastaan. Pyhä Henki paljastaa meille syntisen luontomme heikkouden ja johtaa meidät päivittäiseen synnintuntoon, katumukseen ja armon kokemiseen. Näin Jeesuksen Henki kuolettaa vanhaa syntistä ihmistämme ja olemme Jumalan uudistavan vaikutuksen kohteita. Kristuksessa pysyminen on tätä jatkuvaa mielenmuutosta, katumusta ja Jumalan armon kokemista. Ilman tätä olemme yksin ja sielunvihollinen saa meitä pyörittää vapaasti. Tarvitsemme Jeesuksen jatkuvaa armoa ja rauhaa elämäämme. Israelin kansa, kuten Suomenkin kansa, on paljon kärsinyt kansa. Tuota kärsimystä on luvassa varmasti myös tulevaisuudessa. Ainoastaan Jeesus voi antaa kärsimyksen, ahdistuksen ja vaikeuksien keskellä todellisen jatkuvan mielenrauhan ja -muutoksen, joka on kaikkea inhimillistä ymmärrystä ylempänä.

Siksi meidänkin rakkauden ja rauhan lähteenämme tulisi olla joka hetki Jeesus Kristus. Kysymys on vain siitä, että meidän lihamme ja me itse olemme heikkoja. Ilman Jeesusta me hukumme. Ilman Jeesusta me olemme epätoivoisia. Jeesuksessa meillä on kaikki toivo. Jeesuksen meidän Herramme armo ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kaikkien kanssa!

Shalom terveisin,

Ilkka Vakkuri

Pääkirjoitus lehdestä 7/2013

Kesä on jälleen alkanut muuttua syksyksi pohjoisessa maassamme. Kesän aikana olemme saaneet iloita monista yhteisistä Israelin Ystävät ry:n ikimuistoisista tilaisuuksista. Olemme saaneet nauttia juutalaisten uskovien ystäviemme monipuolisesta opetuksesta ja rohkaisevasta seurasta. Kaikki tämä aktiivinen toiminta huipentui Seinäjoella 16-18.8 järjestettyyn Israelin Ystävät ry:n 105 -vuotisjuhlakonferenssiin. Sen teemana oli ”Israel Jumalan silmäteränä”. Tuosta konferenssista, jonka pääsihteerinä toimi ansiokkaasti Markku Muurimäki, on myös kuvia tämän Shalom-lehden sivuilla.

Tässä pääkirjoituksessani haluan lyhyesti kommentoida lukijoillemme konferenssin erästä tärkeää antia. Konferenssissa esim. totesimme, että Jumalan ihmiselle antama silmäterä – yksi ihmisen arimmista kohdista – on suojattu Jumalan järjestämällä luonnollisella suojamekanismilla ulkoisia uhkia vastaan. Vain aniharvoin jossain erityistilanteessa silmäterä voi vahingoittua niin, että tarvitaan lääkärin apua ja näkökyvyn menetys on vaarassa. Jos silmäterään kuitenkin tulee sairaus, se voi vahingoittua ja näkökyky kokonaan tai osittain heikentyä, jopa mennä kokonaan.

Tätä voimme vertauskuvallisesti sovittaa syntisairauteen. Juutalaiset uskonnolliset oppineet puhuvatkin epäpyhyydestä tai saastaisuudesta tässä yhteydessä. Luonnollisten sairauksien hoidossa lääkärit ja lääketiede ovat usein ylivertaisia. Mutta syntisairauden hoidossa hekin ovat voimattomia. Silloin tarvitaan hengellistä lääkäriä, Jeesusta, joka on jo suorittanut korjaavan toimenpiteen Golgatan ristillä. Meidän tuleekin seurata Häntä Hengessä parantuaksemme hengellisesti.

Kuinka usein kuitenkin seuraamme maallisia, tai hengellisinä esiintyviä ihmisiä Jeesuksen sijaan. Kun seuraamme ihmistä tai ihmisiä, meitä hallitsee juonikas ja särmikäs ihmismieli, ei Jumalan todellinen tahto. Tästä Jumalan tahdon tutkimisen unohtamisesta seuraa sitten moni hengellinen sairaus. Pahimmillaan ne johtavat hengelliseen kuolemaan ennen kuin potilas edes ehtii Jeesuksen leikkauspöydälle. Siellä paha hengellinen kasvain tai sairaus leikataan irti ja tilalle jää terveellisempään hengelliseen elämään valmis ihminen. Jos hengellinen elämämme on sairasta, niin tarvitaan vain yksi ja ainut lääkäri sen tervehdyttämiseen. Ilman Jeesusta olemme hengellisesti yksin ja vailla turvaa.

Kuinka paljon enää nykyään kuulemme kristillistä opetusta tai puhetta yksin Jeesuksesta pelastavana voimana. Usein Jeesus jää opetuksessa ja julistuksessa vähintäänkin taka-alalle. Hänet mainitaan vain sivumennen. Me uskovatkin puhumme välillä enemmän itsestämme, kuin Jeesuksesta. Ei siis ole ihme, jos Jeesuksen ainutlaatuinen Sanoma, että Hän yksin pelastaa ja vapahtaa, jää usein korulauseiden taakse. Todellinen Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta Kristuksesta, ei itsestään tai ihmisten ajatuksista. Ihmisten ajatukset ovat hyvin moninaisia ja välillä kiehtoviakin, mutta eivät auta itse potilasta.

Me kaikki tarvitsemme jossain elämämme vaiheessa ainoaa oikeaa Jumalan valitsemaa Parantajaa, meidän Herraamme. Ilman Häntä uskomme ja työmme on turhaa. Saakoon Jumala vaikuttaa meissä niin tahtomista, tekemistä kuin ajatuksiemme suuntautumista Jeesukseen! Hän on valmiina. Olemmeko me? Syksy on tullut mutta Hänessä meillä on aina lämmin ja kirkas kesänvalo.

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Pääkirjoitus lehdestä 6/2013

Viime vuosina on julkaistu lukuisia tutkimuksia, joiden perusteella ymmärrämme entistä paremmin itseämme, elämäämme ja sen hallinnan vaikeutta. Tiedettä ei tehdä vain tekemällä tutkimuksia, vaan kokoamalla useita toisistaan riippumattomia tutkimustuloksia yhteen. Näin riippumattoman tieteellisen tutkimuksen tulisi aina toimia. Kun tieteessä ei perusteta vain yksityisten tutkimusten tuloksiin, vaan useiden tutkimustulosten vertailuun, niin monia johtopäätöksiä on jouduttu kokonaan tai osittain korjaamaan ja tarkistamaan. Näin tieteiden tulisikin kehittyä. Sama kehitys on koskenut myös teologiaa ja raamatuntutkimusta. Kun asioita on tutkittu kokonaisvaltaisesti vertaamalla monia tutkimuksia keskenään, on saatu suuri määrä uutta ja tarkistettua tietoa. Aiemmin tutkimustulokset hautautuivat usein niiden suuren määrän, asenteellisuuden, tutkimusten rajausten tai esimerkiksi tutkimuskohteen alkukielten puutteellisen tiedon takia. Nyt saamme yhä puolueettomampaa tietoa asioista ja ongelmista. Tosiasioiden pohjalta voimme paremmin tarkastella, mitä vaihtoehtoja meillä on ongelmien ratkaisuun. Teologisesti asiaa tarkastellen näemme paremmin Jumalan suunnitelman ja siihen liittyen oman ja yleensä ihmisen puutteellisuuden.

Kohtaamme itsessämme ja ympäristössämme monenlaisia häiriöitä. Emme aina osaa tuoda asiaamme esille ja Jumalan tahdon toteuttamisessa olemme vajavaiset. Siksi meidän, kuten tieteenkin, tulisi alati uudistua hengellisessä elämässämme. Meitä edeltäneet sukupolvet ovat tehneet voitavansa saavuttaakseen sen, mitä ovat pitäneet hyvänä. Valtaosa tästä hyvästä on ollut Raamatusta ammennetun viisauden läpitunkemaa. Jos Raamatun viisaus jää vähemmälle tulevaisuuden tutkimuksessa ja elämässä, syntyy yhä enemmän Himas -raportteja ilman raamatullista pohjaa. Osa vanhemmista teologeista ja ihmisistä yrittää työntää tänä aikana ”päänsä pensaaseen”, ehkä jopa osin laiskuuttaan, kuvitellen, että tieteellisen tutkimuksen kokonaan tai osittain sivuuttamalla voisi säilyttää mielenrauhansa, entiset asenteensa ja arvonsa koskemattomana. Valitettavasti se ei ole enää edes teoreettisesti mahdollista tässä tiedon dynaamisessa nykymaailmassa. Epämääräisen pelon sijasta meidän tulisi antaa arvo todelliselle tieteelliselle tutkimukselle ja soveltaa sitä arkielämään. Luonnollinen vanha ihmisemme vastustaa totuutta, jota meidän tulee etsiä, vaikka ”tieto lisää tuskaa”, kuten sanotaan.

Viime Suomen kiertueen tein yhdessä suurenmoisen persoonan, tohtori Garry Denlingerin, kanssa. Keskustelimme hänen kanssaan paljon teologiasta ja Raamatusta. Tullessaan hänellä oli varmat ja selkeät ennakkomielipiteet asioista ja siitä, kuinka ne tulisi hoitaa. Hän antoi ymmärtää olevansa totena pitäjä – ei etsijä. Kävimme Garryn kanssa monia syvällisiä keskusteluja, joiden aikana hänkin alkoi etsiä mutta ei tiennyt tarkalleen mitä ja mistä. Johdatin hänet nykyaikaisen tieteellisen konservatiivisen tutkimuksen äärelle. Hän sai valita itse arvostamiaan tutkijoita ja tutkimuksia oppaakseen nykyiseen tiedon maailmaan. Hän totesikin, että monet hänen ennen oppimansa ja opettamansa asiat perustuivat enemmän tai vähemmän epätieteelliselle ja kritiikittömälle ajattelulle ilman yksiselitteistä raamatullista pohjaa. Raamatun sana itsessään ei ole ollut johtava asia, vaan se, kuka sitä tulkitsee ja kuinka sitä aikanaan ovat tulkinneet luotettavina pidetyt ihmiset. Monet ajatukset ovat jääneet polkemaan paikalleen vaikka Jumalan totuudessa on aina uutta löydettävää. Kehottihan Jeesuskin opetuslapsiaan seuraamaan ajassa elävää Jumalaa totuudessa. Jumala ei ole Jumala vain 2000 vuoden takaa, vaan voimme oppia Hänestä uusia asioita edelleen. Oikea tieteellinen raamattututkimus voi tässä olla suuri apu. Menneiden muistelu on osa ihmisen ajasta erkanemisprosessia. Siinä käytössä se on erittäin hyödyllinen ja palkitseva. Garryn mukaan suurin vaikeus on siinä, että pystyy avaamaan ajatuksensa, mielensä ja sydämensä alkukielisen Raamatun viisaudelle. Tässä työssä tieteellinen raamatuntutkimus on tärkeä ja välttämätön apuväline, koska emme enää osaa kunnolla muinaisia raamatunaikaisia kieliä.

Tohtori Denlinger palasi Israeliin ja sen toistaiseksi ainoaan viralliseen teologiseen korkeakouluun. Hän jäi miettimään totuuden merkitystä nykyaikana ja historiassa. Jatkamme tiivistä yhteydenpitoa ja dialogia, joka tähtää molempien hengelliseen kasvuun. Garry on kiireinen teologisten käytännön asioiden täyttämässä opetustyössään. Hän haluaa olla hyvä ja hyväksytty opettaja sielläkin, missä riippumattomaan tieteelliseen tutkimukseen suhtaudutaan turhan varauksellisesti.

Kun siemen kylvetään, sana istutetaan, niin sadonkorjuu tulee ajallansa. Jumala yksin tietää ajat, me vain luulemme tietävämme. Raamattu on totuus ja opimme siitä lisää alkukielten avulla. Voimme eksyä ja luulla tietävämme. Jeesuksen tähden Jumala antaa anteeksi epätotuutemmekin, mutta Hän haluaa meidän etsivän totuutta ja kulkevan oikeaa tietä. Pyhä Henki on totuuden Henki. Totuus on tekevä meidät vapaaksi ja siinä maailman vallat ja voimat eivät auta. Siksi meidän tulee rukoilla, tutkia Pyhiä kirjoituksia huolellisesti alkukielillä ja vastaanottaa Jumalan viisautta. Emme saa ”repiä” tai unohtaa lähimmäisiämme lihallisen oikeassa olemisen tarpeen tyydyttämiseksi. Kun yksikin syntinen kääntyy pois väärältä tieltään, niin enkelitkin ovat riemuissaan ja Pyhä Henki heidän kanssaan. Jumala Pyhän Henkensä kautta johtakoon askeliamme Pyhän Raamatun pohjalta! Hyvää ja virkistävää raamatuntutkimuskesää kaikille Shalom -lehden lukijoille! Kuulkaamme, mitä Raamatun Henki sanoo Sanassa seurakunnalle eli meille kaikille. Aamen.

Shalom -terveisin,
Ilkka Vakkuri

Pääkirjoitus lehdestä 4/2013

Juutalainen kansa on saanut kokea kovia lähes koko historiansa ajan. Todennäköisesti holokausti on kuitenkin kauhein asia, mitä juutalaiset ovat joutuneet kokemaan. Sen yksi seuraus on, että suurin osa maailman juutalaisista ei tänä päivänä tunnusta uskoa Jumalaan. Israelissa tehtyjen mielipidemittausten mukaan Israelin juutalaisista vain noin 30% uskoo yleensä minkään korkeamman voiman olemassaoloon. Monien juutalaisten mielestä holokausti todistaa, ettei Jumalaa joko ole tai Hän on hyljännyt kansansa eikä seiso sen takana. Tämä on vakava kysymys. Vanhan testamentin aikaan Jumalan uskottavuus mitattiin sillä, pystyikö Hän suojelemaan omiaan ja saattoivatko Hänen omansa voittaa Jumalan nimessä. Jos näin ei tapahtunut, voitiin kyseenalaistaa sekä Jumalan olemassaolo että Hänen voimansa. Mikä sellainen jumala olisi, joka ei pystyisi vaikuttamaan maailman historiaan lupaustensa mukaisesti?

Jotkut ovat syyttäneet juutalaisten omaa syntisyyttä siitä, että Jumala rankaisi heitä holokaustilla. Koska he eivät olleet uskollisia Jumalan sanalle tai Jumalalle, heitä rangaistiin. Tämä selitys ei tunnu uskottavalta, sillä holokaustissa murhattiin niin pieniä lapsia kuin muitakin viattomia ihmisiä. Missä Jumala sitten oli holokaustin aikana? Meille on kerrottu juutalaisten oppineiden levittämää tarinaa siitä, että eräällä keskitysleirillä juutalaiset vangit kävivät kuviteltua oikeudenkäyntiä Jumalaa vastaan. He syyttivät Jumalaa siitä, että Hän ei tehnyt mitään holokaustin estämiseksi ja kansansa suojelemiseksi. Oikeudenkäynti päättyy kertomuksessa siihen, kun juutalaiset keskitysleirivangit toteavat, ettei Jumalaa ole olemassa, koska Hän ei auttanut heitä. Todettuaan asian kaikki vangit menivät kuitenkin rukoilemaan yhdessä Jumalaa. Tarina kertoo väkevää kieltänsä siitä, kuinka vakava asia holokausti oli ja on juutalaiselle kansalle ja heidän jumalasuhteelleen.

Meillä kristityillä on monia erikoisia tapoja suhtautua Raamattuun. Uskovina oletamme voivamme selittää Raamattua ja Pyhiä Kirjoituksia oman mielemme mukaan oikein. Ymmärrettävää on, että osaamme selittää Uutta testamenttia paljon luontevammin kuin esim. juutalaiset, jotka eivät usko Jeesukseen. Silti ajatus, että me Uuden liiton uskovina voisimme kaikessa selittää Vanhaa testamenttia paremmin kuin Vanhan testamentin oppineimmat juutalaiset tutkijat, lienee aika utopistinen. Raamattu koostuu sanoista ja lauseista. Siksi niitä myös pitää selittää sellaisina alkukielen pohjalta. Muuten saatamme puhua ja selittää enemmän tai vähemmän omia ajatuksiamme. Pyhä Henki toimii Sanan kautta. Jos toimimme ja opetamme ohi, yli tai sivuun Sanasta, olemme hukassa. Ainakaan meitä ei silloin ohjaa Pyhä Henki, vaan joku muu henki. Jeesus sanoi, että he eksyvät, kun eivät tunne kirjoituksia. Suomeksi käännetyt sanat ”ette tunne” ilmaisevat alkukielellä lyhykäisyydessään sitä, etteivät he tunne alkukielen ilmaisemia asioita alkukielen esille tuomalla tavalla. Kyse on siis kielen oikean sisällön hahmottamisesta.

Juutalaiset oppineet ovat tehneet merkittävää ja uraauurtavaa Vanhan testamentin tutkimustyötä jo ainakin parin vuosituhannen ajan. He ovat löytäneet monia merkittäviä selityksiä yksittäisille Raamatun sanoille ja lauseille. Tätä työtä kristittyjen ei tulisi väheksyä vaan tutustua siihen. Esimerkiksi juutalainen tieteellinen raamatuntutkimus on aikanamme edennyt suurin harppauksin. Juutalainen alkukieleen pitäytyvä Vanhan testamentin raamattututkimus on hyvin samansuuntaista kristittyjen Vanhan testamentin johtavien raamattututkijoiden tulosten kanssa. Siksi tämän kaltaiset tulokset voivat auttaa meitä löytämään yhteisiä asioita ja yhteisymmärrystä juutalaisten ja kristittyjen välillä. Kohta 2000 vuotta vanha juopa kristittyjen ja juutalaisten välillä ei poistu hetkessä, mutta sen poistumisen pitäisi olla jokaisen uskovan ensisijainen päämäärä. Se estää todellisen toimivan dialogin syntymisen kristittyjen ja juutalaisten välillä.

Uskovina meidän tulisi olla aina valmiit rakkaudelliseen dialogiin toisten ihmisten kanssa. Aivan liian usein tässä maailmassa aidon dialogin sijaan saamme kohdata monologin, jossa ihmiset puhuvat toistensa ohi tai yli, puolustaessaan omaa näkökantaansa ainoana oikeana näkemyksenä. Tällöin hedelmällisen keskustelun mahdollisuus helposti menetetään ja vihanpito jatkuu tai jopa syventyy erilaisten näkökulmien, maailmankuvien ja -käsitysten välillä. Kuitenkin koko luomakunta halajaa kipeästi rakkautta vihan sijaan. Aloitetaan tämä rakkaudellinen dialogi toisten ihmisten kanssa jo tänään. Ehkä jo huomenna olemme monessa asiassa viisaampia! Juutalaisen opetuksen mukaan Pyhiä kirjoituksia tutkittaessa pitää mukana olla vähintään kaksi oppinutta, jotka sitten kiivaasti väittelevät tekstin sisällöstä ja merkityksestä syventääkseen omaa ymmärrystään asiassa. Olemmeko me valmiit rakentavaan keskusteluun tai näkemysten vaihtoon?

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Pääkirjoitus lehdestä 3/2013

Jälleen kerran minulla on ollut ilo ja kunnia matkustaa uskonveljen ja messiaanisen pastorin Alexey Shepelevin kanssa Suomen kiertueella. Alexeyn juuret ovat venäjänjuutalaisessa kulttuurissa. Hän on syntynyt ja elänyt koko elämänsä juutalaisessa perheessä Venäjällä. Keskustelu hänen kanssaan auttaa minua ymmärtämään paremmin niitäkin venäjänjuutalaisia, jotka ovat muuttaneet esimerkiksi nykyiseen Israeliin. Alexey on kuvaillut minulle monta kertaa miten salakavalasti totalitaarinen järjestelmä muovaa ihmisen ajattelua. Keskeiseksi tulee selviämisen strategia. Yksi tärkeä selviämisen muoto tai apuväline on huumori. Venäläisen taustan omaavat juutalaiset esittävät paljon huumoria. Venäjän olosuhteista johtuen tuossa huumorissa on paljon surumielisyyttä ja melankolisuutta. Se poikkeaa monella tavalla esimerkiksi amerikkalaisesta tai suomalaisesta huumorista. Tämä on ymmärrettävää, koska huumori kumpuaa juuri kulttuurin ja kielen keskeltä.

Kerroin Alexeylle kerran kuulemani vitsin venäläisistä. Vitsin kuultuaan hän piti sitä hyvin osuvana ja venäläiseen huumorintajuun sopivana. Tarina sijoittuu entisen Neuvostoliiton aikaan. Natalia -niminen nuori tyttö sai tehtäväksi osallistua koulun kirjoituskilpailuun muiden luokan oppilaiden kanssa. Tarkoitus oli kehua ja ylistää kommunistisen puolueen saavutuksia. Natalia kirjoitti aineen, jossa hän kertoi kuinka hänellä on ihana kissa, joka on synnyttänyt 4 poikasta jotka kaikki ovat kunnon kommunisteja. Opettaja oli erittäin riemuissaan näin hienosti ja isänmaallisesti kommunismia ylistävästä kirjoituksesta. Hän luetutti aineen koko luokan edessä. Opettaja sanoi lopuksi, että Natalian tulee kirjoittaa myöhemmin jatko-osa, kuinka nämä kunnon kommunistit kehittyvät ja mitä kissaperheen elämään kuuluu. Natalia lupasi tehdä niin.

Myöhemmin Natalia kirjoittikin aiheesta toisen aineen: Hänellä on ihana kissa, joka synnytti 4 poikasta ja 3 niistä on kunnon kommunisteja. Opettaja sanoi, että on hienoa kuulla näistä kissanpojista. Mutta kuinka Natalia kirjoitti, että vain 3 olisi kunnon kommunisteja, mitä sille yhdelle tapahtui, kysyi opettaja vihaisena? Natalia rupesi itkemään opettajan vihaisen äänen takia ja sanoi: kyllä niitä aluksi oli 4 mutta en minä voi mitään sille, että yhden silmät aukesivat. Alexeyn mukaan juttu kuvaa hyvin kommunismin aikaa ja sen vaikutusta venäläisten ja myös venäjänjuutalaisten ajatteluun. Sinulla oli silmät joilla nähdä ja korvat joilla kuulla. Mutta et saanut tulkita näkemääsi etkä kuulemasi.

Jeesus kehottaa Raamatussa, että jolla on korvat se kuulkoon. Hän sanoi myös, että näkevin silmin he eivät näe ja kuulevin korvin he eivät kuule. Tämä on vakava asia meille kaikille. Jos emme enää uskalla tunnustaa tosiasioita niin asiat ovat vaarallisella mallilla. Natsien Saksa, N-liitto ja kaikki totalitaariset valtiot on rakennettu tällaisen ajattelun varaan. Ihminen ei saa nähdä, kuulla eikä ymmärtää muuta kuin mitä hänelle sanellaan ja mitä hänen halutaan uskovan. Kristinuskossakin on monesti ollut aikoja, jolloin ihmiset eivät ole saaneet lukea Raamattua tai tehdä sitä koskevia kysymyksiä. Heille on saneltu, kuinka Raamattua tulee ymmärtää ja mitä saa kysyä. Jos meiltä viedään Raamatun tutkimisen ja selittämisen oikeus, silloin voimme joutua äärettömän hengellisen mielivallan uhreiksi. Oppi on tärkeä ja hyvä asia mutta sen pitää perustua Raamattuun. Kristittyinä meidän tulee tiedostaa miksi, miten ja milloin osa kristikansaa on kohdellut juutalaisia ja toisia kristittyjä huonosti milloin minkäkin hienolta kuulostavan opin tai opettajan vaatimusten takia. Nämä ovat vakavia kysymyksiä. Mikä on totuus ja mitä Jeesus opettaa meille näistä asioista? Milloin valhe tulee totuuden sijaan?

Shalom- terveisin,
Ilkka Vakkuri

Pääkirjoitus lehdestä 2/2013

Juutalaisuudella on pitkä ja monivaiheinen historia perinteineen. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa oli monia uskonnollisia ryhmiä. Tunnetuimpia olivat fariseukset, saddukeukset, selootit ja essealaiset. Jeesus arvosteli erityisesti fariseusten tärkeinä pitämiä perinnäissääntöjä ja seloottien kannattamaa väkivaltaista ratkaisua Israelin vapauttamiseksi Rooman vallasta. Jeesukselle ihmisen suhde Jumalaan ja kaikkien ihmisten hyvinvointi olivat paljon tärkeämpiä kuin perinnäissäännöt, tavat ja väkivaltaiset ratkaisut. Jeesuksen aikana odotettiin ihmismessiasta, joka johtaisi Israelin kansan voittoisaan taisteluun Roomaa ja muita pakanoita vastaan tuhoamalla ne. Messias myös palauttaisi oikean jumalanpalveluksen temppeliin ja saisi aikaan täydellisen rauhan sotilaallisen voiton kautta.

Jeesus toimi joka suhteessa tällaisen messiaskuvan vastaisesti. Hän ei hyväksynyt väkivaltaa pienimmässäkään määrin, ei edes vihollisiaan vastaan. Hän kyllä lupasi tuhota vanhan temppelin ja asettaa temppelin tilalle oman ruumiinsa, joka nousee kolmantena päivänä kuolleista. Messiaan odotettiin keskittävän kaikki jumalanpalvelus koko maailmassa Jerusalemiin ja siitä muodostuisi maailman keskipiste. Jeesus opettaa, että Jumalan valtakunta ja meidän ruumiimme Pyhän Hengen (Herran) temppelinä ovat kaikkialla siellä missä liikumme. Jeesus itkikin jo etukäteen Jerusalemin ja temppelin tuhoa.

Varsinaisena toiminta-aikanaan Jeesus opetti, että perinnäissäännöt, ulkoiset tavat ja väkivalta eivät ole Isästä tai Pyhästä Hengestä, vaan maailmasta. Jo muutaman vuosisadan kuluttua Jeesuksen ajasta kristinuskosta alkoi kehittyä uusi kulttuuri- ja kulttiuskonto, joka otti opetuksiinsa vaikutteita myös muista ympäröivistä uskonnoista. Yhdessä hengellisen johtajakultin muodostumisen kanssa se antoi hyvät lähtökohdat aatteen leviämiselle eri puolille maailmaa. Mutta hengellisesti asiaa tarkastellen, ottaen huomioon mitä Jeesus käski meidän pitää, tilanne on huolestuttava ja valitettava. Melko pian kristinusko alkoi yhdistää erilaisia uskomuksia ja tapoja sitä ympäröivistä kulttuureista omaksuen lopulta enemmän tai vähemmän samankaltaisen roolin kuin Vanhan testamentin Israelilla oli.

Jeesus liittää itseensä lähes kaikki ne symbolit ja merkitykset, jotka katsottiin todellisen Israelin tehtäväksi. Jos laadimme luettelon kaikesta, mitä Israelin tulisi olla ja mitä Jeesus sanoi olevansa, ei voi välttää ajatusta, että Jeesus on se, mitä Israel ei kyennyt olemaan. Vain Hänen kauttaan voi päästä todellisen Israelin kansalaiseksi. Jeesuksen toisen tulemuksen viipyessä kristillinen kirkko julisti olevansa todellinen Israel väittäen, että vain kirkon kautta voi pelastua todellisen Israelin kansalaiseksi. Tällä vallankumouksella kristillinen kirkko asettui Jeesuksen sijaiseksi. Se väitti, että yksin kirkolla on Pyhä Henki piispallisen vallanperimyksen kautta. Kansa, joka ei kyennyt lukemaan Raamattua, koska sitä ei ollut käännetty heidän äidinkielelleen, uskoi mukisematta, mitä kirkko tai kirkot sanoivat.

Kun kirkko oli anastanut Jeesuksen vallan, syntyi luonnollisesti ennemmin tai myöhemmin taistelu siitä kenelle suurin valta kuuluu, eli kuka on ”Kristuksen sijainen”. Tämä johti kirkon jakaantumiseen ja uusien kirkkoliikkeiden syntyyn. Uskonpuhdistus 1500–luvulla pyrki palauttamaan kirkkojen opetuksen alkuperäisempään, raamatullisempaan muotoon ja saattamaan Jeesuksen Kristuksen oikealle paikalle suhteessa kirkkoon ja kirkkokansaan. Valitettavasti uskonpuhdistus jäi monilta osilta kesken ajautuen osittain ääri-ilmiöihin. Uskonpuhdistuksen ytimessä oli ajatus raamatuntutkimisen keskeisyydestä ja Raamatun korottamisesta kaiken opin ja elämän korkeimmaksi ohjeeksi. Kuitenkin raamatuntutkimus väsähti ja siitä tuli lähinnä senhetkisten raamattulöytöjen varasto. Uskonpuhdistuksen opillisuuden vastapainoksi syntyi monia opillisuutta karttavia tai jopa vastustavia suuntia. Vähitellen Raamattu käännettiin monille kansankielille tavallisten ihmisten luettavaksi. Kirkot kuitenkin säilyttivät itsellään tulkintavallan ja ohjauksen.

Valistuksen aika ja sitä seurannut esiteollinen ja teollinen aikakausi toivat mukanaan maallistumisen ja pinnallisen perinteiden, uskomusten ja kulttuurin seuraamisen. Syvällinen alkukielistä lähtevä raamatuntutkiskelu oli harvinaista. Se alkoi elpyä vasta 1800–luvulla. Ensin siinä oli mukana tunnettuja konservatiiveja, mutta kun tutkimustulokset alkoivat kyseenalaistaa perinteisiä uskomuksia ja n. 2000 vuoden aikana syntyneitä traditioita, konservatiivinen tutkimus pääosin loppui. Peitetysti he esittivät ajatuksen, että Raamattua on turha tutkia alkukielillä, koska eri kristilliset kirkot ovat jo omaksuneet Pyhän Hengen vaikutuksesta oikeat menetelmät, uskomukset ja teologian. Esitettiin kysymys: voiko kristillinen kirkko olla väärässä? Voiko sen n. 2000 vuotta esiintyneissä opetuksissa olla harhoja tai puutteita? Kristilliset kirkothan suojelevat Sanaa. Jumalan Sana ei muutu eikä voida ajatella, että Jumala sallisi kristillinen kirkkonsa tulkitsevan ja opettavan Raamattua vastoin sen alkuperäistä tarkoitusta.

Vasta viime vuosina monet konservatiivit, saavutettuaan taloudellisen riippumattomuuden itsenäisinä tutkijoina, ovat palanneet raamatuntutkimuksen ääreen. Tulokset ovat olleet mullistavia, kirkastavia ja eheyttäviä. Valitettavasti kristittyjen suuri osa ei myöskään tunne niitä. Sen sijaan kaikenlaiset, ei niin vakavasti otettavat ja epätieteelliset näkemykset Raamatusta ovat saaneet paljonkin huomiota.

Tärkeä kysymys meille kristityille nyt on se, kuinka Jeesuksen seuraajina suhtaudumme hengelliseen, henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Monet kristilliset kirkot ja johtajat maailmassa ovat jo 2000 vuoden ajan perustelleet meille väkivallan oikeutusta milloin milläkin syillä. Onko tämä uskottavaa? Voimmeko toimia vastoin Jeesuksen selkeää opetusta? Israel-työssäkin joutuu välillä kuulemaan jopa väkivaltaa ihannoivia kommentteja. Tarvitaan vain oikea syy ja väkivallasta tulee ikään kuin oikeutettua. Juutalaiset, jotka eivät ole väkivallan kannalla, ovat kertoneet minulle ihmettelevänsä kristittyjen väkivallan hyväksymistä, jopa ihannointia. Se tuo heille mieleen kristinuskon pimeimmät hetket Euroopassa ja muualla. Annammeko kristillisten johtajiemme tai itsemme johdattaa meitä väkivallan ihannoinnin tielle? Vanhasta testamentista toki löytyy perusteita jopa väkivallan ihannoimiseen. Jeesus, Herramme, ei kuitenkaan sallinut sellaista missään muodossa ympärillään. Sallimmeko me? Ihannoimmeko väkivaltaa sen jossakin muodossa tai kun siihen mielestämme on hyvä syy?

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Pääkirjoitus lehdestä 1/2013

Uusi vuosi merkinnee monelle nuorelle tai melkein nuorelle uuden alun mahdollisuutta. Vanhemmille ihmisille uusi asia voi merkitä uhkaa tai sellaista, mihin he eivät välttämättä haluaisi ryhtyä tai sitä kokeilla. Kun päätösvalta on vanhemmilla, aatteet tai opetukset menevät hitaammin eteenpäin. Nuorten on helpompi omaksua uusia radikaaleja ja ns. vallankumouksellisia ajatuksia. Heti kun vanhemmat saavat otteen uusista asioista, vallankumoukset niin sanotusti vanhenevat. Mikään ei oleellisesti muutu, vaan kaikki on niin kuten aiemmin. Asianimikkeet ehkä vaihtuvat mutta asiasisältö pysyy pääosin samana.

Uskonnon alueella me konservatiivit yritämme pitäytyä perinteiseen, vanhaan ja aiemmin hyväksyttyyn. Se pätee hyvin, jos toiminnassamme, ajattelussamme tai ideologiassamme ei ole muutettavaa ja se vastaa Raamatun alkutekstin opetuksia. Ajatus, että mikään ympärillämme ei muutu ja Raamattua opetetaan sen alkuperäisen opetuksen mukaisesti ei toteudu kuin täydellisessä utopiassa. Realistisessa maailmassa kulttuurit, ajattelu- ja toimintatavat muuttuvat nykyisin nopeasti huolimatta siitä mitä me ajattelemme muutoksista. Heti Raamatun kirjoittamisen jälkeen eri kulttuuriympäristöissä ihmiset ovat tulkinneet Raamattua vapaasti tarpeidensa ja mieltymistensä mukaisesti. Viime vuosikymmenten tapahtumat ovat osoittaneet, että muutokset tapahtuvat kiihtyvällä vauhdilla.

Kysymys on lopulta siitä, kenellä on valta päättää mitä oikeasti muutetaan ja mitä ei. Missiologiassa puhutaan jatkuvasta tarpeesta paradigman eli ajattelutavan muutokseen ja sen soveltamiseen nykytilanteeseen. Jos yritämme pakottaa ihmistä toimimaan vastoin kulttuuriaan, se voi onnistua vain totalitaarisessa diktatuurissa. Jos esim. alkaisimme opettaa mitä Jeesus ja Paavali opettivat noin 2000-vuotta sitten alkukielellä, siihen mitään lisäämättä tai poisottamatta, olisimmeko valmiit sellaiseen opetuksen muutokseen? Olemmeko valmiit sopeuttamaan ajatteluamme siten, että voimme puhua mielekkäästi aikamme ihmisille muuttamatta Raamatun sanomaa kulttuurimme tai mieltymystemme mukaisesti?

Raamattu puhuu ensisijaisesti ja pääasiassa oman aikansa ihmisille. Se ottaa huomioon näiden ihmisten maailmankuvan, uskomukset ja kulttuurin. VT:n kulttuuri ja maailmankuva on hyvin toisenlainen kuin UT:n. Tämä pätee myös toisinpäin. Paavali sanoo puhuvansa juutalaisille niin kuin juutalaisille ja kreikkalaisille niin kuin kreikkalaisille. Kun Paavali puhuu juutalaisille, hän korostaa Jeesusta heidän Messiaanaan vaikka hän tietää, että Jeesus on enemmän kuin juutalaisten odottama Messias eli Voideltu. Puhuessaan Rooman ei-juutalaisille asukkaille, hän käyttää Jeesuksesta nimityksiä, joita käytettiin keisarista kulttipalveluksen yhteydessä. Rooman keisariahan kutsuttiin jumalan pojaksi, vapahtajaksi, pelastajaksi, rauhan ruhtinaaksi ja ylösnousevaksi. Paavali kirjoitti näin ollakseen ymmärrettävä aikansa ihmisille.

Apostoli tiesi, että Jeesus on paljon enemmän, kuin roomalainen keisari tai maallinen messias. Hän on Herra eli Jahve. Raamatunkohdissa, joissa Paavali käyttää Jeesuksesta sanaa Herra, hän usein lainaa niitä Vanhan testamentin raamatunkohtia, joissa puhutaan itse Jumalasta – ei messiaasta. Alkuaikanaan kristinuskon sanoma oli radikaalia ja uusia ajatuksia esille tuovaa. Kun Jeesus tai apostoli Paavali lainaavat Uutta testamenttia, he eivät käytännössä koskaan lainaa Vanhan testamentin hepreankielistä tekstiä sellaisenaan. Usein he muuttavat sen kieltä, sanontoja ja kielioppirakennetta vastaamaan sanomansa sisältöä. Konservatiivien haasteena uskonnollisella kentällä nykyisin on, että esim. Jeesus piti perinnäis-sääntöihin, vanhoihin tapoihin yms. pitäytymistä vääränä. Hän moitti tällaisesta toiminnasta erityisesti fariseuksia. On olemassa vaara, että meistä konservatiiveista tulee nykyajan fariseuksia sen sijaan, että katsoisimme mitä Raamattu opettaa. Meille voi tulla tärkeämmäksi, kuinka olemme tottuneet ajattelemaan ja kuulemaan. Silloin saatamme menettää Raamatun uutta luovan sisällön.

Osa uskovista sanoo ettei Jeesus opettanut mitään uutta vaan kaikki oli opetettu jo VT:ssa. Väitetään, että Jeesus käytti opetuksiensa pohjana ainoastaan jo opetettuja asioita. Jeesuksen opetukset kuitenkin korostavat uudella tavalla ajattelemista ja sen mukaan toimimista. Jeesus ei halua paikata ”vanhoja leilejä tai kankaanpalasia”, vaan Hän haluaa tuoda kokonaan uutta. Kokonaan uusi ajatus esim. on ettei Israelin kansassa (tai ylipäätään missään kansassa) yksilö voi pelastua kansaan kuulumisen kautta, vaan pelastuminen on ennen muuta henkilökohtainen, yksilön asia. Ihmisen on muutettava aikaisempi ajattelunsa eli synnyttävä uudesti ja lähdettävä seuraamaan Jeesusta. Raamatun mukaan se ei ole kertatapahtuma vaan jatkuva ajassa etenevä prosessi. Lopulta ratkaisee se, uskotko Jeesukseen vai et ja rakastatko lähimmäistäsi sekä vihollistasi kuten itseäsi.

Olemmeko me Israelin Ystävät valmiit tänä vuonna kohtaamaan näitä Jeesuksen esiin tuomia haasteita, uusia ajatus –ja toimintamalleja, vai pitäydymmekö meille vanhoihin ja totuttuihin? Kaikki vanha ei luonnollisestikaan ole pahasta tai väärin. Kysymys on siitä, että Raamattua on jo yli kahdentuhannen vuoden ajan tulkittu vallitsevien eri kulttuurien sallimista perspektiiveistä. Eikö olisi aika palata alkuperäiseen sanomaan ja kohdata sen radikaalisuus itse kutakin voimakkaasti muuttavalla tavalla. Nuorisoa tai heidän kulttuuriaan syyttämällä emme paranna nuorisokulttuuria, ajattelutapaa tai anna heille uusia ideoita. Mutta jos kohtaamme nuorison heidän kulttuurinsa keskellä tuoden Jumalan sanaa heille alkuperäisessä, vieraista kulttuureista riisutussa muodossa, voisimme ehkä saada jotakin muutosta aikaan. Eikä vain nuorisossa vaan myös itsessämme. Kysymys kuuluu, uskallammeko ja onko meillä rohkeutta tähän?

Shalom –terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

PÄÄKIRJOITUS LEHDESTÄ 10/2012

Joulun lapsi. Valo pimeyden keskellä. Varmaan monen vanhemman ihmisen mielessä kajastaa ajatus ihanasta, rauhallisesta, lämpöisestä ja perhekeskeisestä joulusta. Sellaisesta joulusta, jota koristivat kynttilät, joulukoristeet, ihana tunnelma ja joulun lapsi Jeesus seimessä makaamassa. Tähän vielä lisättynä joulupukki ja lahjat osoittamaan vanhempien ajatelleen kaikessa lapsiaan. Tämän joulutunnelman harmonian keskellä tunsit olevasi onnellinen. Kaukana oli nykyajan kiire. Kaukana kaikki elämän ikävät arkiset asiat. Olivat vain sinä, vanhemmat, perhe ja suomalainen ikimuistoinen joulu. Edessä oli ihana jouluaamun kirkko ja Jumalan ylistäminen muiden uskovien ihmisten kanssa. Ei ollut tietoa maailman ongelmista eikä turhia kysymyksiä mielessä. Oliko tämä sinun unelmiesi joulu? On hyvä, kun muistot saavat kullata menneisyytemme. Muistoissa olemme kaikki sankareita. Jokainen sukupolvi tuntuu aina kokeneen muistojensa kautta oman sukupolvensa lapsuuden ihanimpana.

Nykyaikana ihmisiä pyritään jatkuvasti ”onnellistamaan” erilaisilla tavoilla ja erilaisten asioiden kautta. Heitä yritetään saada omaksumaan uusia ajatuksia, jos niistä on uusien ajatuksien esittäjille joko taloudellista tai muuta hyötyä. Monet ovat väsyneitä tällaiseen jatkuvasti eteenpäin kiitävään maailmaan, jossa videopelien ja elokuvien tapaan tapahtumien halutaan etenevän muutamien sekuntien sykleissä. Ihminen – tuo kuningaskuluttaja – on nykyisin omien haaveidensa vanki ja se maksaa hänelle paljon, jopa hänen elämänsä. Onnellisuudella ymmärretään usein sitä, että ihminen ostaa, lahjoo, unohtaa tai myy itsensä onnelliseksi. Onni ja onnellisuus ovat nyt hyvin kaupallisia asioita niin Suomessa kuin joulunlapsen syntysijoilla Israelissa. Jeesuksen tuoma lahja maailmalle oli ilmainen tekoihin perustumaton Jumalan armo. Ovatko suomalaiset tai israelilaiset nyt onnellisia armosta, teoista tai ei oikein mistään? Nykyajan ihmiset rientävät kohti joulua kiireisin ja väsynein mielin. Koko joulunalusaika on monelle yhtä kiirettä. Kaikki tahtovat toisiltaan jotakin. Mutta kenelläkään ei tunnu olevan aikaa toisilleen. Joulun lapsi ja valon lapsi. Kaunis kuva. Kaunis ajatus. Mutta on niin vähän aikaa tuolle lapselle.

Pilapiirtäjä Karilla on piirros, jossa vieraantuneen ja kurjan näköinen Jeesus-hahmo istuu varjossa kadun laidassa valtavan jouluhumun keskellä, sivussa kaikesta toiminnasta ja huomiosta. Karin pilapiirroksen tekstissä lukee sanat, jotka toteavat Jeesuksesta: ”Kuokkavieras syntymäpäiväjuhlissa”. Onko Jeesus kuokkavieras omassa syntymäpäiväjuhlassaan Suomessa ja Israelissa? Ainakin monesta varttuneemmasta joulun tarkkailijasta näin saattaa tuntua. Voi olla, että perhe tai uusioperhe yhä kokoontuu ja löydetään jokin kiva syy miksi kokoontua. Voi olla, että joulupukki tulee ja lahjat jaetaan, jotkut menevät joulukirkkoon, vanhemmat tapaavat lapsensa. Voi olla myös, ettei mitään näistä tapahdu. Olet vain yksin joulun keskellä.

Aina ennen joulua monet lehdet julkaisevat ja erilaiset kirjoittajat kertovat meille oman mielipiteensä jouluun liittyvästä ”Jeesus -myytistä”. Heille Jeesus ei ole todellinen ja he haluavat paljastaa uskomme turhuudeksi, ellei jopa harhaksi. Jos joku luopuu uskostaan joulunlapseen, ei se heitä haittaa, koska jäljelle jää vielä joulupukki ja lahjat. Kirkkojen jouluevankeliumi saisi monen mielestä jäädä perinteen ikuiseen unholaan. Raamatuntutkijat ja teologit ovat ajoittain hämmästyneitä siitä, kuinka tietämättömiä tavalliset ihmiset ovat joulun pääsanomasta. Ihmiset kuulevat kaikenlaisia kertomuksia siitä, ettei oikein mikään joulun raamatulliseen sanomaan kuuluva pidä paikkaansa. Heille sanotaan esimerkiksi, etteivät paimenet kaitse lampaita joulukuussa. Kerrotaan, että Jeesuksen on jo tästäkin syystä täytynyt syntyä varhain keväällä. Tai mainitaan, että jouluaikaan syntyi vain ihminen nimeltä Jeesus. Vasta myöhemmin raamatunkirjoittajat nostivat hänet suunnitelmallisesti asteittain jumalalliseksi ja jopa Jumalaksi. Nämä viisastelijat kertovat meille, että juhlimme väärään aikaan ja väärää Herraa. Kuinka kukaan voi tällaisten hyökkäysten keskellä säilyttää lapsenuskonsa?

Jos tarkastelemme kristillisen kirkon historiaa kirkkohistorian ja raamatuntutkimuksen valossa, huomaamme eron Jeesuksen alkuperäisen sanoman ja sen sanoman välillä, joka asteittain muuttui Jeesuksen sanomasta sanomaksi Jeesuksesta. Jeesuksen omat puheet ja opetukset muuttuivat sanomaksi Jeesuksesta ja tätä sanomaa alettiin myöhemmin muuttaa vallanpitäjien ja ihmisten tarpeiden mukaiseksi. Kehitys huipentui siihen, että kristillinen kirkko sopeutui tai paremminkin alistui elämään maallisen vallan kanssa enemmän tai vähemmän sen ehdoilla. Kaukana on Hänen sodanvastaisuutensa, epäpoliittisuutensa, sanomansa rauhasta ja kaukana on Hänen sanomansa seurata yksinomaan Häntä. Ihminen on lopulta syrjäyttänyt mielessään Jumalan. Jeesus tuntuu olevan jossakin kaukana missä Hän ei näy eikä kuulu. Jeesusta ei enää tarvita. Näin tuntuu ajattelevan suuri osa suomalaisista.

Onhan kuitenkin Israel joulun maa. Kuinka moni Israelissa kaipaa Jeesusta tuomaan valoa pimeyden keskelle? Monet Israelissa olevat uskovat häpeävät eri syistä tai kieltäytyvät puhumasta Jeesuksesta. Monet piiloutuvat juutalaisten juhlien taakse, juhlien, joita he kutsuvat Uudesta testamentista poiketen raamatullisiksi juhliksi. Näistä he saavat mielestään naamion vaieta Jeesuksesta Kristuksesta. Joidenkin käytöksestä saa sen käsityksen, että Jeesus Messiasta ei oikein tarvita ”Pyhässä maassa” aiheuttamassa konfliktia. Onhan joidenkin mielestä Jeesuksen nimenkin mainitseminen jo vakava uhka juutalaiselle Israelille.

Joulu tulee ja menee. Juhlat tulevat ja menevät. Kuka tarvitsisi Vapahtajaa Israelin juhlien keskellä? Mutta maailma elää pimeyden keskellä ja niin myös Israel. Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan. Miksi heidän tarvitsisi tehdä niin nytkään? Kuinka pimeys onkaan saanut maailman valtaansa! Se uhkaa uskoviakin. Haluammeko, että ihmiset pelastuvat kadotuksesta Jumalan Valon kautta? Onko joulun sanomassa lopulta kysymys muusta, kuin siitä miten ihminen pelastuu? Onko pelastukseen muuta tietä kuin usko Jeesukseen, jonka syntymästä joulu muistuttaa?

Voisimmeko tänä jouluna, muiden niin tärkeäksi tulleiden asioiden keskellä, pysähtyä puhumaan Valon lähteestä? Kertomaan perheellemme, läheisillemme ja muille todellisesta vapauttavasta sanomasta. Lahjasta, jota ei voi rahalla tai teoilla ansaita ja joka tulee Jumalalta. Lahjasta, josta Jumala on maksanut kalleimman hinnan. Olemmeko valmiit kohtaamaan Herramme sellaisena, kuin Hän on? Useinhan vaadimme, että Herramme ja Jumalamme tulee kohdata ja hyväksyä meidät sellaisena mitä haluamme olla. Kutsukaamme joulunlapsi ei vain kylään vaan pysyvästi kotiimme, ajatuksiimme ja sydämiimme. Maailman paras joululahja on Jeesus Kristus, meidän Herramme.

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom-lehden pääkirjoitus 9/2012

Jokaisen aatteen ja ideologian on tärkeää löytää oma identiteettinsä. Tämä koskee niin uskontoja kuin muitakin aatteellisia ajattelutapoja. Tässä suhteessa messiaaninen juutalainen liike on lähestymässä tienhaaraa. Messiaaninen juutalaisuus on tähän mennessä perustunut pitkälti Amerikasta tuotettuun ja Amerikassa luotuun ideologiaan ja teologiaan niin hyvässä kuin pahassakin. Tämä ilmenee esimerkiksi Jerusalemissa sijaitsevan Caspari-keskuksen tutkimuksesta, jossa messiaanisten yhteisöjen ja seurakuntien johtajat ilmaisevat hengellisen taustansa.

Messiaanista juutalaisuutta uhkaa vaara jäädä marginaaliseksi uskonsuunnaksi juutalaisuuden ja kristinuskon väliin sen sijaan, että se voisi olla Raamatun pohjalta uudistavana voimana palauttamassa kristinuskoa sen alkuperäiseen Sanomaan ja opetukseen. Nyt sen rooliksi on vaarana muodostua olemassa olevien kristillisten suuntien äänitorvena toimiminen ilman omaa merkittävää panosta uskomme juurille. Amerikkalaiset ovat tehneet valtavasti niin hyvää kuin pahaa maailmassa. Yhdysvallat on erittäin aktiivinen maa ja kansa ja sillä on suuret voimavarat käytössään. Siksi amerikkalaiset ajattelevat usein, että heillä on oikeus ja velvollisuus levittää heille rakkaita ja tärkeinä pitämiään aatteita ja teologisia oppeja. Tämä on ymmärrettävää ja tietyllä tavalla myös hyväksyttävää. Ovathan amerikkalaiset uudistamassa mm. kaikkialla maailmassa kristinuskon asemaa. He ovat menestyksekkäästi levittäneet mm. voimakkaita karismaattisia suuntia Israelin messiaaniseen yhteisöön. Ongelma on, että amerikkalaisten uskonsuuntien teologia ja ajattelutapa on voimakkaasti Amerikasta lähtöisin olevaa ja sen mukaista raamatuntulkintaa. Sen seuraukset voivat olla messiaanisille yhteisöille katastrofaaliset. Amerikkalaisen kulttuurin kautta tapahtuva raamatuntulkinta on monella tavalla ollut hyödyllistäkin ja se on herättänyt entistä enemmän mielenkiintoa kristinuskoa kohtaan. Yhtenä sen ansiona pidetään aktiivisen kristinuskon säilymistä ympäri maailman. Amerikkalaiset ovat omalta osaltaan levittäneet kristinuskoa lähes koko nykyisin tuntemaamme maailmaan.

Amerikkalaisen kulttuurin läpitunkema kristinusko on yhä voimakkaammin politisoitumassa ja sen Raamatun tulkinnat ja ajattelu heijastelevat tätä kehitystä. Politisoitumisella voi olla positiivistäkin merkitystä esimerkiksi Amerikan yhteiskunnan kehityksen kannalta. Kristityt ovat voineet politiikan kautta vaikuttaa asioihin ja päätöksiin, jotka vaikuttavat heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Samalla kun Amerikan kristityt ovat ryhtyneet vaikuttamaan politiikassa, he ovat osin ehkä huomaamattaan ottaneet käyttöön politiikan kielen, pelisäännöt ja ajattelutavat. Tämä on erittäin ongelmallista, jos ajattelemme Raamatun alkuperäisiä opetuksia Uudessa testamentissa. Ei Jeesus eivätkä apostolit tai muut Uuden testamentin kirjoittajat kehota meitä kristittyjä ajamaan erityisiä poliittisia päämääriä tai tavoitteita. Ei ainakaan uskon varjolla tai kustannuksella. Kristinuskon politisoitumisella on ollut menneisyydessä pitkät ja raskaat seuraukset. Uuden testamentin opetus on kaikilta osin hyvin epäpoliittista. Vaikka Paavali suhtautuu esivaltaan myötämielisesti, niin hän tekee selvän eron kristittynä olemisen ja poliitikkona toimimisen välillä. Jeesuskin sanoo, että keisarille pitää antaa mitä keisarille kuuluu. Tästä ajatuksesta on kaukana ajatus – vaikka toki kiehtova sellainen – että kristityt sanovat keisarille mitä keisarin tulee tehdä. Kun maallinen ja hengellinen sekaantuvat syntyy vaarallinen tilanne, joka uhkaa kristinuskon perimmäistä tehtävää: ihmisten pelastamista ei tämän maailmaan valtakuntaan, vaan tästä maailmasta Jumalan valtakuntaan. Messiaanisen juutalaisen liikkeen tärkein kysymys ei ole, kuinka lojaaleja he ovat esimerkiksi Israelin valtiolle tai amerikkalaisille herätysliikkeille ja niiden taustajoukoille, vaan kuinka uskollisia he ovat Jumalan Sanalle. Jos he eivät osaa olla varuillaan, niin he voivat joutua läpikäymään monia samoja virheitä, joita kristilliset yhteisöt ovat jo 2000 vuoden ajan tehneet.

Jeesuksen alkuperäisen opetuksen löytäminen voi tapahtua vain Raamatun kautta. Kaikki muu Jeesusta koskeva opetus on lopulta vain spekulaatiota ja arvailua. Evankeliumit muodostavat Jeesuksen opetuksen ytimen ja kertovat Hänen suorasta toiminnastaan. Evankeliumia ei ole kirjoitettu alun perin vanhalla hepreankielellä, kuten Vanha testamentti pääosin, vaan kreikankielellä. Juuri kukaan messiaanisista juutalaisista ei kykene lukemaan Uutta testamenttia kreikan alkukielellä, saati ymmärtämään sen kielioppia tai lauserakenteita. Siksi hekin pääsääntöisesti turvaavat raamatunkäännöksiin ja erilaisiin tulkintoihin. Raamattu on kirjoitettu ihmisille ymmärrettävällä kielellä: omana aikanaan ymmärrettävällä kielellä ja ymmärrettävällä tavalla. Siksi Raamatun ymmärtäminen edellyttää myös tuon kirjoittamisen ajankohdan kielen käsitteiden ja ajattelutavan ymmärtämistä. Vain siten voimme olla uskollisia Raamatun alkuperäiselle Sanomalle. Meidän tulisi antaa Jeesukselle oppimestarin paikka kaikessa siinä miten ymmärrämme Jumalan suunnitelman juutalaisen kansan suhteen ja kuinka Jumala suunnitelmansa toteuttaa. Tähän emme tarvitse amerikkalaisesta tai suomalaisesta kulttuurista nousevaa tulkintaa. Rukoilkaamme, että messiaanisessa liikkeessä syntyy aito halu Uuden ja Vanhan testamentin alkukielten pohjalta itsenäiseen ja Pyhän Hengen johtamaan Raamatun ymmärtämiseen!

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

Shalom-lehden pääkirjoitus 8/2012

Millainen on ollut Israelin kansan historia? Nykyisen Israelin valtion olemassaolon varmistuttua voisi kai kirjoittaa hengellisen laulun sanoin, että ”kautta kärsimysten voittoon”. Kuitenkin Israelin valtion olemassaolo on edelleen uhattuna. Sitä uhkaavat sisäiset ja ulkoiset uhat. Nykyinen valtio sisältää monenlaisia väestöryhmiä ja ajattelusuuntia. Israelissa on äärisekularisoituneita ja maallistuneita juutalaisia, jotka eivät koe uskonnollisia arvoja itselleen tärkeiksi. Mielipidekyselyjen mukaan heitä on n. 70 % Israelin juutalaisesta väestöstä. Maassa on ääriuskonnollinen juutalaisvähemmistö sekä n. 1,3 miljoonaa arabimuslimia, joista suurin osa on uskonnollisesti aktiivisia. Kuinka sovittaa yhteen äärimmäisen maallistunut ja äärimmäisen uskonnollinen identiteetti ja saada aikaan yhtenäinen kansa? Tämä lienee mahdotonta.

Mitä nykyisin tarkoitetaan juutalaisella identiteetillä? Onko kyseessä termi ilman tarkempaa sisältöä? Juutalaiset sanovat, että juutalaisuus on määriteltävissä kolmion sisään ja sen kolme kärkeä ovat: Israelin valtio, uskonto ja juutalainen kulttuuri. Opetetaan, että jos henkilö sisäistää yhdenkin näistä aiheista, kyse on juutalaisesta identiteetistä. Riittääkö tämä? Mitä Israelia tukevat kristityt tarkoittavat sanoessaan, että juutalaisten tulisi säilyttää juutalainen identiteettinsä senkin jälkeen, kun ovat löytäneet Jeesuksen elämäänsä?

Juutalaisen identiteetin määrittämisen ulkoiset merkit ovat muuttuneet historian aikana: temppeliä ei enää ole, sen paikalla on muslimien pyhäkkö. Tunnollisesti ja kirjaimellisesti Tooraa noudattavat enää hyvin harvat juutalaiset maailmassa. Ympärileikkaus on käytössä paljolti muodollisena toimenpiteenä. Juutalaista kulttuuria ei voitane pitää yhtenäiskulttuurina ainakaan sanan tavallisessa merkityksessä. Vaikuttaakin, että juutalainen kulttuuri on voimakkaan muutoksen kourissa. Se on moniarvoistumassa. Tästä on selviä merkkejä erityisesti Israelissa. Kansa on kyllä yhtenäisenä puolustamassa maataan. Mutta riittääkö halu torjua ulkoisia uhkia muodostamaan selkeän identiteetin?

Keskusteluissa messiaanisten juutalaisten pastorien kanssa identiteettikysymys on tullut esille. Monet heistä ovat tulleet uskoon sekulaarissa juutalaisperheessä Israelissa tai muuttaneet Israeliin entisen Neuvostoliiton alueelta, jossa juutalainen identiteetti ei ole ollut vahva. Messiaanisten pastoreiden lapsuudessa uskonnollinen identiteetti on yleensä ollut heikko. Samoin on entisen Neuvostoliiton alueelta Israeliin muuttaneiden kohdalla yleensä. Kuinka messiaaninen pastori ja seurakuntalainen voi löytää juutalaisen identiteettinsä? Kun juutalainen tulee uskoon Jeesukseen, monet kristityt kertovat heille, että heidän tulisi säilyttää juutalainen identiteettinsä. Kun olen kysynyt messiaanisilta, mitä se heille tarkoittaa, he ovat vaikuttaneet hyvin kiusaantuneilta. Siksi kai jotkut messiaaniset pastorit ovat lähteneet opiskelemaan juutalaista uskontoa löytääkseen sen kautta juutalaisen identiteettinsä. Tilanne on sikäli erikoinen, että kristityt, jotka vaativat uskoon tulleita juutalaisia löytämään tämän identiteetin, eivät itsekään tunnu tietävän, mikä se oikein on. Juutalaisen identiteetin ja juutalaisen uskon löytämisestä on tullut ikään kuin iskusanoja, joiden taakse jää hyvin epämääräisiä ajatuksia juutalaisuudesta.

Jeesuksen ja Uuden testamentin kirjoittajien opetus tuntuu olevan, että juutalainen uskoon tullessaan löytää identiteettinsä Jeesuksen kautta – ei juutalaisuuden kautta. Se tapahtuu uudestisyntymisen kautta, jolloin vanha ihminen ja kaikki siihen kuuluvat asiat kuoletetaan ja tilalle syntyy uusi ihminen. Tämä voi olla lihan puolesta juutalainen tai ei-juutalainen, mutta uuden ihmisen puolesta eli Hengen puolesta hänen tulee olla Kristuksen seuraaja ja löytää identiteettinsä Kristuksesta. Muutoin ihminen ei ole uskossa Uuden testamentin tarkoittamalla tavalla.

Pitäisikö meidän kristittyjen kannustaa juutalaisia uskovia löytämään juutalainen identiteetti vai identiteetti Jeesuksessa? Jokainen voi tehdä tämän kysymyksen itselleen ja vakavasti pohtia, mikä on Raamatun Hengen mukainen ratkaisu asiaan. Usein on niin, että ihmiset puhuvat asioista tavalla, jota eivät ole loppuun asti harkinneet. Uskovien tulisi löytää totuuteensa yksin Jumalan Sanasta. Mikä on totuus? Jeesus sanoo, että Hän on tie, totuus ja elämä. Vain Hänen kauttaan ja Hänessä löytyy lopullinen identiteetti Jumalan yhteydessä. Mikä on uskovien identiteetti? Onko se katoavaisen lihallisen ihmisen identiteetti? Vai onko se iankaikkisen ja katoamattoman Jumalan armahtama uudestisyntynyt ihminen? Tätä voimme kysyä itseltämme.

Israelin suurin uhka lienee lopulta hengellinen. Ilman Jumalaansa Israelin kansa on lopulta hukassa ja vailla todellista identiteettiä. Tämän todistavat jo Vanhan testamentin opetukset Jumalasta ja Israelin kansan asemasta Jumalan suhteen. Jos kansa ei löydä identiteettiään Jumalasta, sillä ei ole todellista kestävää identiteettiä. Tämä koskee kaikkia kansoja, myös Suomen kansaa – mutta erityisesti Jumalan omaisuuskansaa Israelia.

Shalom -terveisin!
Ilkka Vakkuri