Kohti valoa ja pääsiäistä

Samalla kun valo listääntyy päivä päivältä, lähestymme kristittyjen suurinta juhlaa, pääsiäistä. Paastonaika on meille hyvä mahdollisuus valmistautua pääsiäisen ilosanomaan ja tapahtumiin. Shalom-lehden lukijamatkalaiset saavat tähän hienon mahdollisuuden kulkiessaan tänä keväänä paikan päällä Israelissa Jeesuksen jalanjäljillä. Onneksi voimme yhtälailla hiljentyä ja valmistautua pääsiäiseen myös täällä Suomessa monissa hengellisissä tilaisuuksissa tai vaikka kotona Raamatun äärellä.

Meille Israelin Ystäville tärkeää on jakaa pääsiäisen ilosanomaa myös niille juutalaisille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Tätä työtä tehdään niin Israelissa, Krimillä kuin Venäjälläkin yhteistyö-seurakuntien ja -järjestöjen kautta. He tekevät kaikki mittaamattoman arvokasta työtä, ja tarvitsevat sekä taloudellista tukea, että rukoustukea. Muistetaan heitä myös tänä paaston ja pääsiäisen aikana.

Siunattua pääsiäisen odotusta!