Iranin ydinaseohjelman uhka

Shalom lehden 5/2025 pääkirjoitus

Tätä pääkirjoitusta kirjoittaessani USA on siirtänyt mm. kuusi B2 superhäivehävittäjää iskuetäisyydelle Iranista. Nuo hävittäjät kykenevät pommittamaan Iranin ydinohjelman maanalaisia osia. USA on valmistautunut iskemään Iraniin yhdessä Israelin kanssa. Toistaiseksi Trump on estänyt Israelin iskun Iranin ydinaseprosessin osiin, koska Trump ei halua sotaa Iranin kanssa, vaan löytää neuvotteluratkaisun. Hänen tavoitteensa on saada Iran keskeyttämään ydinaseohjelmansa neuvottelujen kautta samaan aikaan kun hän vahvistaa sotilaallista ja taloudellista painetta Iranin ympärillä.

Lähi-idän ja Israelin kannalta Iranin ydinaseohjelman pysäyttäminen on prioriteetti, jota ei voi pitkään viivyttää. Muuten Iran voi saada ydinaseohjelmansa kohtalokkaaseen päätökseen. Silloin koko Lähi-itä on vaarassa Iranin ääriaggressiivisen politiikan tähden. Ydinisku Israeliin olisi tuhoisa koko Lähi-idän tulevaisuuden kannalta. Israel varmasti tekisi jopa ehkäisevän ydiniskun Iraniin, jos mikään muu ei pysäytä Iranin uhkaa. Ydiniskujen seuraukset leviävien ydinlaskeutumien myötä olisivat kohtalokkaat ja erittäin tuhoisat koko Lähi-idälle. 

Israel tai USA eivät halua sotaa Iranin tai sen liittolaisten kanssa, mutta niillä ei ole vaihtoehtoa, jos tilanne eskaloituu Iranin toimien takia ja Israelin olemassaolo joutuu vakavan uhan alle. Silloin sekä Israelin että sen liittolaisen USA:n on pakko toimia. Toivotaan kuitenkin, että Trumpin neuvottelut Iranin johdon kanssa onnistuvat estämään tilanteen eskaloitumisen ja Iranin ydinohjelman loppuunsaattamisen. Israel elää Iranin tukeman terrorismin ja Iranin ydinaseohjelman uhan alla. Israel ja USA tekevät kaikkensa tilanteen rauhoittamiseksi, mutta ovat valmiit tilanteen vaatimiin koviinkin toimiin, jos muu ei onnistu.

Rauhaa ja turvallisuutta koko Lähi-itään ja Israeliin! Herra olkoon Israelin kanssa! Tukekaamme nyt Israelia erityisesti lahjoitusten ja avustusten muodossa tänä vaikeana aikana! Tärkein avustuskohde ja sen tiedot löytyvät tämän lehden sivulta. Älä epäröi auttaa ja tukea Israelia! Herra siunatkoon lahjasi! Israel tarvitsee myös hengellisen herätyksen pelastuakseen! Siksi on myös rukouksen aika!

Shalom terveisin,
Ilkka Vakkuri